Jos en saa suhteelta, mitä haluan ja tarvitsen, eikä tilanne ole kehittymässä parempaan, päätän suhteen. Suosittelen samaa kaikille

Sairastuisi? Jos rakastaa, asiat joille ei voi mitään eivät välttämättä ole siinä esteenä.

Toivottavasti sinunkin kumppanisi ymmärtää jättää sinut kun sairastut. 

Vierailija kirjoitti:

Sairastuisi? Jos rakastaa, asiat joille ei voi mitään eivät välttämättä ole siinä esteenä.

Jos suhde on edelleen hyvä, miksi eroaisit? Aloitukseni koskee tilannetta, joissa ei saa enää suhteelta sitä, miä haluaa ja tarvitsee. -ap

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti sinunkin kumppanisi ymmärtää jättää sinut kun sairastut. 

Ei minun kanssani tarvitse säälistä olla. Jos joku on onnellisempi yksin kuin suhteessa minuun, en halua hänen seurustelevan minun kanssani. -ap

Kun siinä yleensä kiintyy toiseen ihmiseen niin, että lihominen ei haittaa, tai että haluaa pysyä rinnalla tukena jos toinen sairastuu. Mulla on sellaisia kavereitakin joihin olen tutustunut 15v sitten kun he olivat nuoria ja hyvännäköisiä, ja jotenkin näen heidät samanlaisina, vaikka oikeasti on tullut kiloja ja ikää lisää. Olen myös kohdellut kavereita vahingossa surkeasti ollessani sairas, ja se etteivät he hylänneet lisää mun kunnioitusta ja kiintymystä sekä halua ymmärtää myös heitä.

Tykkäämäni mies taas muuttui myös ulkonäöltään rajusti, kasvatti parran ja laihtui 10 kiloa tuntemisemme aikana. Enää hän ei vastaa "ihannettani" mutta ei muuttunut ulkonäkö tunteitani muuttanut, vaikka jos näkisin hänet nyt ekaa kertaa, saattaisin ajatella, että ei mua varten.

Kaiken ei ole pakko olla koko ajan sitä mitä minä haluan, tai muuten lähden. Sitoutuminen on sitä, että kumpikin on valmis kestämään myös vaikeita aikoja. Tietysti jos jompikumpi ei ole yhtään onnellinen ja on todennäköistä että ei tule enää olemaankaan, niin kannattaa luovuttaa.

Surkean itsetunnon takia jään. Jos toinen kohtelee minua huonosti, niin sehän johtuu vain siitä, että olen huono. Eli oma vikani. Suhteessa ei ole mitään vikaa, ei myöskään (huonosti kohtelevassa) kumppanissani. Hulluhan minä olisin, jos lähtisin. Sitten olisi oma vikani, että olen yksin.

Jos oikein mielin kielin olen ja yritän muuttua paremmaksi, saan ehkä kumppanin kohtelemaan minua hyvin. Saisin sitten todistettua, että kyllä minuakin voi joku rakastaa.

Mä olen niin samaa mieltä aloittajan kanssa. Turha sitä marttyyrinkruunua on tavoitella, ei se ketään kaunista.

Kyllä myös sairastuneen saa jättää.

Täällä osa väestä roikkuu sairaassa suhteessa ja voi pahoin ja osa väestä taas tuskailee, kun ei tahdo fiksu ja tavallinen ihminen löytää seuraa ja yksin joutuu olemaan. Mikä tässä mättää?

Vierailija kirjoitti:

Tykkäämäni mies taas muuttui myös ulkonäöltään rajusti, kasvatti parran ja laihtui 10 kiloa tuntemisemme aikana. Enää hän ei vastaa "ihannettani" mutta ei muuttunut ulkonäkö tunteitani muuttanut, vaikka jos näkisin hänet nyt ekaa kertaa, saattaisin ajatella, että ei mua varten.

Eipä tämä aloitus sitten sinua koske. -ap

Nosto. -ap