Yksityisautoiluterrorismi kaupungeissa
Ainakin seuraavat asiat puoltavat yksityisautoilun täydellistä kieltämistä kaupunkien keskusta-alueilla:
Liikenneonnettomuudet; vuonna 2015 Suomessa kuoli 222 ihmistä moottoriliikenteessä. Ilman moottoriajoneuvoja edellä mainittuja onnettomuuksia ei siis tapahtuisi lainkaan. Hyväksymällä yksityisautoilun kaupungeissa, hyväksymme myös sen että ihmishenki on halvempi kuin peltilehmä.
Saasteet; yli puolet teollisuumaiden ilmansaasteista johtuu liikenteestä. Maailmanlaajuisesti pahin vaikutus on ilmastonmuutos. Autoliikenteen päästöt ovat erityisen haitallisia, koska ne pääsevät ilmaan hengityskorkeudella. Maailman luonnonvaroista yli viidennes käytetään liikennevälineiden ja -väylien tuotantoon. Suomessa kuolee vuosittain 1300 ihmistä ennenaikaisesti ilmansaasteisiin.
Viihtyvyys; kaupungeista muodostuu, viihtyisämpiä, turvallisempia ja elävämpiä, kun autoilijoiden erityistarpeita ei tarvitse ottaa huomioon. Talot, kadut ja puistot voidaan suunnitella ihmisten, eikä autojen ehdoilla. Asumistiheyttä voidaan tiivistää ja siten luoda uutta kaupunkia lähipalveluineen.
Asuntojen ja kiinteistöjen hintojen aleneminen: autopaikkavelvoitteen poistumisen myötä rakentamisen hinta laskee huomattavasti tai sama raha voidaan käyttää yhteiseen viihtyvyyteen, puistoihin, kerhotiloihin, harrastusmahdollisuuksiin jne.
Liikenneyhteydet paranevat: yksiyisautoilun poistuttua joukkoliikenne pääsee kulkemaan estettä ja ruuhkat poistuvat. Kaupungin sisällä kuljetut matkat nopeutuvat.
Muut terveysvaikutukset: hyötyliikunnan lisääntyessä sokeriaineenvaihdunta paranee, verenpaine ja veren rasvapitoisuus laskevat. Mm. sepelvaltimosairauksien ja II-tyypin diabeteksen riski pienee 50 prosentilla.
Öljy-yhtiöt; suurimpien öljy-yhtiöiden liikevaihto on moninkertainen Suomen valtion budjettiin verrattuna. Tukemalla näitä yhtiöitä osallistumme luonnovarojen tuhlaamiseen, kansainvälisten kriisen ylläpitämisen ja ainutkertaisen luonnon tuhoamiseen.
Oikeastaan on hyvin vaikea keksiä syitä, jotka puoltaisivat yksityisautoilua kaupungissa. Miksi emme kuitenkaan toimi ja lopeta tätä järjetöntä autoterrosrismia?
Kommentit (7)
Että kun sinulla ei jotain ole, et tarvitse tai et pidä, niin ei muutkaan saa? Vaikutat avarakatseiselta ja sympaattiselta ihmiseltä...
Linja-autoilla ajaminen kaupunkien keskustoissa pitäisi kieltää. Ne hidastavat ja tukkivat koko liikenteen ja kiilaavat pysäkeiltänsä eteen aiheuttaen vakavia vaaratilanteita. En ymmärrä miten bussien annetaan painella aivan vapaasti kaupunkien keskustoissa. Jotenkin sitä pitäisi rajoittaa. Ne ovat tässä se suurin ongelma.
Vihreät ovat hipstereitä, joiden on helppo polkaista jopolla kaksi korttelia kotoa mediataidetuotantopajalleen. Heidän ei tarvitse kulkea päivän aikana useille eri asiakkaille ja roudata mukana 15 kg varusteita. Heidän ei tarvitse ostaa koskaan mitään kvinoalaatikkoa ja thaikkukuutiota isompaa, ei kuljettaa lapsia harrastuksiin, ei käydä vanhoja vanhempia ja isovanhempia auttamassa. Pk-seudulla ruuhkia ei ole ja silloin kun on paljon autoja liikenteessä, henkilöautokaistat jumivat, joukkoliikennekaistaa pääsee normaalia vauhtia.
Vihreän jaarittelun saasteista voi jättää omaan arvoonsa kun tietää, että sikäläiseen ilmastopolitiikkaan kuuluu fossiilipolttoaineiden suosimisen päästöiltään puhtaan ydinenergian sijasta, vaikka hiilen/kaasun/öljyn polton suoriin seurauksiin kuolee vuosittain satojatuhansia ihmisiä.
Lisäksi he ovat tuhoamassa Suomen toiseksi tärkeimmän ilmailukeskuksen, koska haluavat välttämättä paaluttaa taloja suolle, ja Keskuspuiston perustellen sitä sillä, että korkeat talot suojelevat puistoa.
Satoja miljoonia pannaan surutta järjettömiin siltoihin, joita pitkin ajaa ratikka, ja metrosillat on rakennettu sellaiseksi, etteivät ne kestä tavanomaista metrolla liikkumista vaan metro on ollut pakko rakentaa sellaiseksi, että siellä istutaan kuin kirkossa.
Vierailija kirjoitti:

Hienoa että saatiin perusteluja. Itse en ole Vihreä, sillä pidän heidän ajatteluaan liian itsekkäänä ja oikeistolaisena. Yksityisautoilulla en tarkoittanutkaan tilanteita, joissa kuljetetaan tavaraa asiakkaille. Harrastuksiin voi tosin kaupungissa yleensä kulkea muutenkin kuin omalla autolla. Ap

Jos lapsesi harrastaa joukkuelajia, liikkuminen kantakaupungin tai edes Helsingin alueella ei riitä. Liikkuvalla työntekijällä on aina mukana läppäri ja muita varusteita, niin että "tavaroiden kuljettamista" ei voi välttää.
Nuorille miehille yksityisautoilu asutuskeskuksissa viikonlopuiltaisin mahdollistaa parinmuodostuksen, vaikka tämänkin riitin merkitys onkin hiipumassa.