Lue keskustelun säännöt.
Muista introvertteja, jotka ovat masentuneet työelämässä?
02.01.2017 |
Tiedän kyllä että näitä introverttikeskusteluja on jo nähty joka lähtöön. Mutta ongelma on ihan todellinen. Tuntuu, että alan olla pahasti masentunut ja ahdistunut siitä, että työelämässä ihannoidaan eloisia ja puheliaita ekstroverttityyppejä. Olen nyt jatkuvasti joutunut asetelmaan, jossa ekstrovertti kollegoita ylistetään toistuvasti ja minut joko unohdetaan tai vaihtoehtoisesti nolataan tekemällä selväksi, ettei minua niin arvosteta. Varsinaisesta työstäni nautin ja olen siinä pätevä, mutta alkaa todella masentaa olla työyhteisöjen aliarvostettu nyhverö. Ja tietysti olen huolissani, että jään ilman työpaikkaa. Asiassa vaikuttaa varmastikin se, että olen sosiaalisessa työssä ihmisten parissa, jossa odotus tietyn muotin mukaisesta sosiaalisuudesta tulee todella voimakkaana. Tämä tilanne on vaikuttanut jo niin että arvoton ja kurja olo jatkuu vapaa-ajallakin. Välillä töihin meno ahdistaa paljon, kun tunnen olevani aivan vääränalainen.
Kommentit (7)
Pakkoko on työntyä sellaselle alalle. Ite en enää koskaan. Saan päänsäryn ihmisistä jos liikaa joutuu oleen tekemisissä. Liika on liikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen introvertti sosiaalisella alalla ja oikeastaan ajauduin siihen puolivahingossa. Rakastan kuitenkin työtäni ja olen siinä ihan hyvä. Mutta en ole hyvä viettämään vapaa-aikaa työkavereiden kanssa. Osaan työni takia jonkinlaisen small talkin, olen puhelias ja hymyilevä mutta en missään nimessä taitava keskustelija, häkellyn helposti ja menen täysin lukkoon, jos minulta vaaditaan mielipidettä yllättäen. Esimieheni on monta kertaa saanut minut täysin lukkoon ja julkisesti osoittanut, miten tällä alalla ei noin saisi tapahtua. En ole koskaan mennyt lukkoon asiakkaiden kanssa, koska asiakkaani pitävät minua asiantuntijana eivätkä samalla tavalla kyseenalaista ammattitaitoani kuin esimieheni.
Eniten minua rasittaa ammatissani se oletus, että vapaa-aikanakin pitäisi viettää aikaa kollegoiden kanssa. Minulla on oma perhe ja lisäksi tarvitsen aikaa ihan yksinkin. En halua viettää vapaa-aikaani työkavereideni kanssa ja minua ahdistaa se oletus, etten ole sitoutunut työpaikkaani, kun en juokse jokaisessa tapahtumassa.
En halua vaihtaa alaa, olen mielestäni tässä työssä hyvä. Saan paljon positiivista palautetta asiakkailtani. Esimieskin toki tämän tietää, on joskus siitä ohimennen maininnut.
Se, etten ole yhtä sosiaalinen kuin moni muu enkä jaksa viettää vapaa-aikaani työkavereiden kanssa, on minusta aivan sivuseikka enkä jaksa tajuta, miksi näitä asioita korostetaan aina, kun puhutaan hyvästä työntekijästä.
Miten heitä pitäisi muistaa? Suklaarasialla vai ruusuilla?
Eniten minua rasittaa ammatissani se oletus, että vapaa-aikanakin pitäisi viettää aikaa kollegoiden kanssa. Minulla on oma perhe ja lisäksi tarvitsen aikaa ihan yksinkin. En halua viettää vapaa-aikaani työkavereideni kanssa ja minua ahdistaa se oletus, etten ole sitoutunut työpaikkaani, kun en juokse jokaisessa tapahtumassa.
Mitä sillä on väliä mitä ajattelevat? Jos työsi teet hyvin, niin et ihan varmasti tuon takia pois joudu. Itse olen it-alalla, firmassa jossa on valtavasti työajan ulkopuolista aktiviteettia. Suurin osa niihin osallistuu, ties mihin koodaus-saunaviikonloppuihin ja mihin lie virkistyspäiviin rallin ajamisen parissa, tai friday forum pubi-iltoihin joka perjantai. Itse en osallistu koskaan, ja olen ihan suoraan sanonut, että olen epäsosiaalinen ihminen joka vietän mieluiten vapaa-aikani yksin kotona koirieni kanssa. Mitään haittaa tästä ei ole minulle seurannut.
On pakko hakeutua sosiaaliselle alalle, KOSKA MUUTA EI OLE TARJOLLA. Kaikilla ei ole kykyjä tai kiinnostusta koodaukseen, mitä aina ehdotetaan. Suurimpaan osaan ammateista liittyy paljon sosiaalista kanssakäymistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On pakko hakeutua sosiaaliselle alalle, KOSKA MUUTA EI OLE TARJOLLA. Kaikilla ei ole kykyjä tai kiinnostusta koodaukseen, mitä aina ehdotetaan. Suurimpaan osaan ammateista liittyy paljon sosiaalista kanssakäymistä.
Ei mullakaan siihen ollut mitään kiinnostusta eikä lahjakkuutta (esim. matematiikassa olin totaalinen tumpelo koulussa), mutta tein siitä silti itselleni ammatin, päästäkseni eroon sosiaalisuuspaineista. Ja on niitä paljon muitakin ammatteja, joissa ei tarvitse olla kovin paljoa ihmisten kanssa tekemisissä.
Mutta toki, jos se että joku asia kiinnostaa on tärkeämpää kuin se, että saa olla töissä itsekseen ja rauhassa, niin sitten ei auta kuin yrittää kestää sosiaalisuutta vaativa ammattinsa. Itselleni kiinnostus oli aivan toissijaista siihen verrattuna, että saan näprätä jotain itsekseni.
- 1
Mä oon aina ihmetellyt että miksi te muut introvertit olette alunperin valinneet niitä sosiaalisuutta vaativia ammatteja? Mulle oli jo lukioaikana kun mietin mitä lähden opiskelemaan ensimmäinen ja tärkein kriteeri: haluan töihin, jossa ei tarvitse olla paljon tekemisissä ihmisten kanssa.
t. tyytyväinen pääosin etätyötä tekevä koodari, joka ei koe ollenkaan sosiaalisuuspaineita