Aloitin masennuslääkkeen viikko sitten
Eli aloitin mirtazapin masennuslääkkeen viikko sitten ja voisin vain nukkua koko päivän. Mikään ei kiinnosta. Ei ole ruokahalua vaikka kyseisen lääkkeen piti lisätä sitä. Nukuin viime yönä 15tuntia ja voisin jatkaa. Kaikki on ihan yhdentekevää. Tavallaan se on ihan ok koska ennen lääkettä olin ahdistunut, en nukkunut ja olin huolissani kokoajan. Join paljon alkoholia mutta sitäkään ei enää tee mieli. Ahdistus on kai loppunut mutta tilalle tullut tyhjyyden tunne.
En tiedä mitä järkeä elää. Ei ole lapsia tai läheisiä. Työpaikka on mutta olen miettinyt että lopettaisin koska en jaksa tämän lääkkeen takia nousta sängystä varmaan. Ennen olin super tunnollinen mutta se kai johtui ahdistuksesta.
Yhtä miestä tapailin ennen lääkkeen aloitusta ja hän oli valo elämässäni. Odotin aina tapaamisia. Nyt ei kiinnosta sekään. Luulin olevani rakastunut mutta en tunne mitään...
Onko muilla kokemuksia lääkkeestä? Tiedän että viikko on lyhyt aika. Olen aiemmin kokeillut muitakin lääkkeitä yli vuodenkin ajan mutta tämä on ensimmäinen joka vaikuttaa mitenkään. Muista lääkkeistä en ole huomannut mitään vaikutusta.
Ja te joilla on ollut apua lääkkeestä niin kuinka nopeasti. Olen ihan kuin zombi. Ennen meikkasin ja olin tiptop. Nyt ei melkein jaksa hampaita harjata tai käydä suihkussa.
Kommentit (16)
Eläinlääkettähän tuo:
Lääkärini pakotti! minut kokeilemaan omiin (ei siis koirani) nukahtamisongelmiin. Ei auttanut. Mutta!
Olin seuraavan aamupäivän ihan pökkyrässä ja se makeanhimo oli tajuton-kesti pari päivää.
Lääkkeet unohtui laatikkoon. Joskus paljon myöhemmin kokeilin toisen kerran.
Koko seuraavan päivän ihan outo olo ja se syömishimo.
Pakkaus lensi roskikseen kahden kokeilun jälkeen.
Olen nainen.
Kun olin koirani kanssa eläinlääkärissä-näin eläinlääkärin kaapissa mirtazapin paketin:
siis sitä käytetään eläinlääkkeenä?
Alku aina hankalaa masennuslääkkeitten aloituksessa. Olethan infonnut läheisiäsi, että olet aloittanut lääkityksen (jotta voivat tarkkailla ettei mieliala mene tuhoisan matalaksi)?
Itselläni kesti Valdoxanin aloituksesta 2-3 viikkoa kunnes alkupaska meni ohi ja sitten helpotti.
Jotkut kuulemma on saaneet rauhoittavia lievittämään sen alun oireita, minä en.
Tsemppiä!
Kiitos.. Onnminulla rauhoittavia mutta en tunne tarvitsevani niitä. Ei ahdista vaan kaikki tuntuu todella yhdentekevältä. Ei kiinnosta syödä eikä liikkua. Raajat tuntuu painavilta. Kahvi on ainut mikä maistuu.
Tämä palsta on täynnä mielialalääkkeitä vetäviä hyödyttömiä mammoja. Tekisitte jotain hyödyllistä niitten nappien popsimisen sijasta.
Katsokaapa joku dokumentti masennuslääkkeistä. Netflixissä taitaa olla juuri yksi joka kertoo amerikkalaisesta lääketeollisuudesta. Tämä mömmöjen syönti on aivan karannut käsistä.
Porukka syö näitä pillereitä juuri siitä syystä ettei tarvitsisi itse tehdä asioille mitään, voi aina vedota siihen että lääkkeet eivät toimi.
Määrätäänkö Mirtazapinia edelleen masennuksen hoitoon? Se on vanhan polven lääke ja uudempi ja vähemmän sivuvaikutuksia aiheuttavia on tullut markkinoille Mirtazapinin jälkeen paljon.
Muistakaa lukea ne haitat. Lääkäreiden pitäisi lukea ne yhdessä potilaan kanssa ja potilaan pitäisi kuitata ymmärtäneensä lukemansa ennen lääkkeen aloittamista.
Sulla on myös univelkaa helkatisti
Ite söin kyseistä lääkettä parin vuoden ajan. Oli ihan ok lääke, mutta lihoin 20kg.
Huoh, ensinnäkin viikon käytön jälkeen näkyy vasta aloitukseen liittyvät sivuvaikutukset, ei lääkkeen todellinen vaikutus. Jotta tietää, miten lääke oikeasti vaikuttaa, on sitä syötävä vähintään kuukausi. Kuukauden käytön jälkeen sivuvaikutukset ovat vähentyneet ja lääkkeen oikea vaikutus alkaa tulla esille. Toki kuukausikin on lyhyt aika, mutta silloin voidaan arvioida onko lääkkeellä jotain sellaisia kestäviä sivuvaikutuksia jotka vaikuttavat liikaa elämään.
Ja numero kakkoselle sen verran informaatiota, että ihminen on aika tyypillinen nisäkäs. Ei meidän elimistö eroa niin suuresti muista, ettäkö lääkeaineet toimisivat jotenkin aivan omalaatuisesti meillä. Paljon ihmisten lääkevalmisteita käytetään eläimille, esimerkiksi insuliineista käytetään Lantusta, pikkuelukoille käytetään mm. Ditrim Duploa joka on lasten antibiootti, koirille syötetään Opamoxia ja Mirtazapiinilla parannetaan kissojen ruokahalua. Varsinaisissa eläinlääkkeissä on ihan samoja lääkeaineita, kuin ihmistenkin lääkkeissä, valmistaja on vain valmistanut lääkkeen suoraan eläinkäyttöön. Ero näkyy hinnassa, valmisteen lääkeainepitoisuudessa, pakkausselosteessa ja annosteluohjeissa.
Ottakaa niitä nappeja kerralla oikein kunnolla niin ei tarvitse teidän niin pitkään kitua.
Hyi v. Lääkärit tän kansakunnan tuhosi
Pelkat laakkeet ei riita, yrita tehda jotain mielekasta joka paiva vasymyksesta huolimatta. Esimerkiksi kavelylenkki valoisan aikaan, jos tyoajat mahdollistaa. Sanot ettei sinulla ole laheisia. Jos kuitenkin jotain tukea loytyy, kannattaa ottaa apu vastaan. Kaythan terapiassa?
https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito…
Masennuslääkkeen vaikutus näkyy aikaisintaan 2vk päästä, mutta useimmiten vaikutus alkaa näkyä vasta 1kk aloituksesta. Alussa lääke voi vaikuttaa unettavasti ja se on ihan normaalia (itse nukuin ensimmäiset 2 viikkoa jatkuvasti, jopa 16h vuorokaudessa).
Tsemppiä, ja vaikkei välttämättä nyt siltä tunnu niin olo helpottaa kyllä. :)