Kohta pitäisi lähteä töihin ja itken sohvalla, en vaan jaksa
Olen tehnyt yötöitä joulukuun ajan, vielä olisi pari viikkoa jäljellä, sitten taas paluu opiskeluun. Olen ihan poikki, pelkkä ajatus siitä että pitäisi mennä töihin saa aikaan pahoinvointia ja ahdistusta. Olen niin helvetin väsynyt. Minulla on masennustausta ja ilmeisesti se taas nostaa päätään. Ajattelin että saan itseni tsemppaamaan ja jaksamaan nämä pari viikkoa, mutta tällä hetkellä ei tunnu siltä. Olen nähnyt ihan hirveitä painajaisia tämän ahdistuksen takia. Ei ahdistus varmaan edes johdu varsinaisesti töistä vaan siitä että olen väsynyt ja ahdistunut, työnteko vaan tuntuu ihan mahdottomalta juuri nyt
Olen miettinyt että jätän vaan menemättä, satutan itseäni jotenkin ettei tarvitse mennä tai ihan mitä vaan. En tiedä mitä teen, varmaan tällä palstalla saa vaan laiskan maineen jos kirjoittaa jotain tälläistä, mutta oli pakko avautua edes johonkin
Kommentit (20)
Voi sinua, älä vaan satuta itseäsi. Olet masentunut, paniikissa. Yritä katkaista ikävät ajatukset vaikka musiikilla, ajattele eteenpäin vähän kerrallaan. Yritä tuntea nämä mun etätukiajatukset ja lämmin hali <3
Tarvitset lepoa. Mulla on monesti ollut toi sama fiilis ja lääkkeillä tai kunnon kännillä saan nukutuksi 15h putkeen. Se tekee hyvää.
Kyllä se yleensä siitä menee, kun saa vain raahattua itsensä työpaikalle. Jos kovin tökkii, kannattaa varmaan kysyä lomaa.
Mulla oli ajoittain sama. Aamuisin itkin, iltaisin makasin vain peiton alla ahdistuneena. Työpäivät tein hymyssä suin ja hyvällä työmoraalilla, vaikka sisällä oli kauhea möykky. Lopulta sain töissä pahan paniikkikohtauksen ja jouduin sairauslomalle. Romahdin. Olen toipuillut pari vuotta.
Hakeudu lääkäriin, tarvitset apua!
Vierailija kirjoitti:
Jos tähän aikaan illasta ilmoitat, ettet tule yöksi töihin, jätät kyllä työkaverisi pahaan pulaan. Jonkun on ilmeisesti jäätävä illasta tuplavuoroon ja sitten joku puuttuukin aamusta. Näin ainakin, jos olet hoitoalalla.
Jaksaisitko mitenkään siis ensi yötä ja sitten heti aamusta lääkärin vastaanotolle kertomaan tilanteestasi. Saisit todennäköisesti sairaslomaa joulun, ehkä jopa uuden vuoden yli. Esimiehellesi jäisi myös aikaa hankkia sijainen, jos kerrot hänelle heti aamulla voinnistasi ja hakeutumisestasi lääkäriin.
En ole hoitoalalla, ja melko varmaksi voin sanoa etten jätä ketään pulaan eikä kenenkään tarvitse poissaolono takia jäädä tuplavuoroon. Tuntuu todella nololta hakea sairaslomaa kun olen tuolla paikassa monen muun kanssa vain joulun ajan kiireapulaisena, en sitten pystynyt edes kuukautta työskentelemään, työnantaja varmaan tyytyväinen valintaansa... En tiedä mitä teen, tekisi mieli mennä nukkumaan ja laittaa puhelin kiinni. Huvittavinta tässä on se että kukaan tuskin edes huomaisi vaikka en työpaikalle ilmestyisi, se on niin iso laitos eikä esimies edes tiedä meidän nimiä tai muutenkaan ole missään tekemisissä meidän kanssa työpaikalla. Varmaan kun palkkaa aletaan maksamaan niin huomaavat että oho tuo ei ole leimannut itseään. Tämänkin takia lopettaminen tuntuu niin houkuttelevalta.
Jos sulle on koeaikaa vielä jäljellä, niin senkus jätät menemättä.
Tai sitten ajattelet rahaa ja menet töihin. Ei ole kuin muutama päivä enää jäljellä.
Älä mene, ihan oikeasti. Mikään duuni, pomo tai työkaveri ei ole sun terveyden arvoinen. Jäät kotiin, hengität syvään ja rauhoitut. Ei sun elämäs tähän kaadu.
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten ajattelet rahaa ja menet töihin. Ei ole kuin muutama päivä enää jäljellä.
Tätä mä yritän miettiä, koska raha tulee oikeasti todella tarpeeseen. Pelkään vaan että jos väkisin menen niin tää väsymys ja ahdistus pahenee ja teen itselleni jotain tms.
En osaa päättää että pitäiskö vaan pakottaa itseni ja kärsiä ja sitten nauttia rahoista,vai luovuttaa ja levätä.
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten ajattelet rahaa ja menet töihin. Ei ole kuin muutama päivä enää jäljellä.
Niin just! Nukut sitten vaikka sielä työpaikkalla koko yön.. kerta on iso paikka eikä kukaan huomaa ootko ollu.. Tai jos huomaa, niin sanot että nukahdit (vahingossa) no big deal..
Ilmoitat työpaikalle, että et tänään tule ja olet varannut ajan huomiselle lääkäriin (jonka myös teet). Hälyyttäviä oireita joihin pitää saada apua heti. Tiedän mistä puhun saman kokeneena.
En oo vieläkään päättänyt mitä teen. Laitoin itseni kyllä valmiiksi ja pakkasin työkamat, mutta sellanen fiilis etten ole varma selviänkö työpaikalle asti. Hitto, miksen voi selviytyä niinkuin kaikki muut :(
ap

Jos voit jättäytyä töistä, koska työnteko nyt vain tuntuu ihan mahdottomalta nyt, on meillä aivan liian hyvä sosiaaliturva. Onneksi se kuitenkin on heikkenemässä.
Nyt potkit itseäsi persuksille ja lähdet töihin. Älä mieti liikoja, hoida hommat ja nosta ansaittu palkkasi. Mikä siinä työnteossa niin paljon ahdistaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oo vieläkään päättänyt mitä teen. Laitoin itseni kyllä valmiiksi ja pakkasin työkamat, mutta sellanen fiilis etten ole varma selviänkö työpaikalle asti. Hitto, miksen voi selviytyä niinkuin kaikki muut :(
ap
Jos voit jättäytyä töistä, koska työnteko nyt vain tuntuu ihan mahdottomalta nyt, on meillä aivan liian hyvä sosiaaliturva. Onneksi se kuitenkin on heikkenemässä.
ap, älä välitä näistä mielenvikaisist huutelijoista!!
tarvitset apua, ja sinun on saatava apua pian. Kuulostat todella loppuun palaneelta ja uupuneelta. Muista, että yötyö ei vaan ole kaikille mahdollista, kaikki ei sopeudu siihen unirytmin ja vuorokausirytmin muuttumiseen tai siis sekoitaamiseen.
Soita töihin ja sano että olet sairas, se ei ole vale koska olet työkyvytön. Sitten nukut kunnon yöunet ja menet aamulla lääkäriin.
Onhan noita tunteita, ettei jaksaisi mennä töihin ja tekisi mitä vaan mieluummin. Mutta suurin osa meistä menee ja hoitaa hommansa. Kun pääset vuorosta pois, käy nukkumaan ja lepää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oo vieläkään päättänyt mitä teen. Laitoin itseni kyllä valmiiksi ja pakkasin työkamat, mutta sellanen fiilis etten ole varma selviänkö työpaikalle asti. Hitto, miksen voi selviytyä niinkuin kaikki muut :(
ap
Jos voit jättäytyä töistä, koska työnteko nyt vain tuntuu ihan mahdottomalta nyt, on meillä aivan liian hyvä sosiaaliturva. Onneksi se kuitenkin on heikkenemässä.
ap, älä välitä näistä mielenvikaisist huutelijoista!!
tarvitset apua, ja sinun on saatava apua pian. Kuulostat todella loppuun palaneelta ja uupuneelta. Muista, että yötyö ei vaan ole kaikille mahdollista, kaikki ei sopeudu siihen unirytmin ja vuorokausirytmin muuttumiseen tai siis sekoitaamiseen.
Soita töihin ja sano että olet sairas, se ei ole vale koska olet työkyvytön. Sitten nukut kunnon yöunet ja menet aamulla lääkäriin.
Ap se on, joka peiton alla tärisee ties mistä epämääräisestä syystä johtuvasta ahdistuneisuudestaan, en minä. Jos minulla joku puute on, se on se etten empatisoi tuollaista parkunaamaa joka suurtyöttömyyden aikana ihan vakavasti pohtii heittäytyvänsä muiden elätettäväksi.