Huonosti käyttäytyvät 2v:t perhepuistossa
Käyn lasteni kanssa säännöllisesti eräässä perhepuistossa (sisätilat) leikkimässä, ja viime aikoina tuolla on ollut yhä enemmän huonosti käyttäytyviä taaperoita/noin 2v tenavia. Lyövät toisia lapsia, vievät leluja kädestä, kaatavat toisten rakentamat tornit jne. Ymmärrän hyvin, että sellainen noin 2 vuotias lapsi ei todellakaan vielä ymmärrä tai osaa kaikkia käytössääntöjä, mutta avainasemassa olisivat vanhemmat!
Vanhempien tulisi valvoa omaa lastaan, katsoa perään ja puuttua siihen jos oma lapsi lyö tai vie leluja kädestä. Harmittaa, kun joudun koko ajan nätisti ohjaamaan muiden lapsia, että eivät mäiski, pure tai ota kädestä minun lapsiani. Erityisesti ne äidit, joilla on vain yksi lapsi, miksi ette voi katsoa sen yhden lapsenne perään? Ja ohjata lasta toimimaan oikein ja yhteisten sosiaalisten pelisääntöjen mukaan?!? Kun on vain yksi lapsi valvottavana niin se ei voi olla liikaa vaadittu?
Minulla on kolme lasta, joita kaikkia valvon, ja lisäksi vielä niitä muiden lapsia joiden äidit kulkevat muualla juoruamassa miten huvittaa ja antavat sillä aikaa tenavansa terrorisoida muita ihan miten huvittaa.
Kommentit (2)
Vierailija kirjoitti:
Miksi teet noin? Olen opettanut omille, että älä anna mitään kädestäsi ja lyö, jos joku tulee lähelle leikkejäsi. Jo 2v meillä tietää, miten saa häiriköt lähtemään.
No tuohan se vasta opettaakin fiksuille tavoille :---)
Ap, ymmärrän tuskasi! Itse olen ollut tarkka lapsen käytöstavoista ihan aina; jo heti liikkumaan oppivaa ohjeistin, ettei saa repiä muita tai viedä kädestä (tokikaan tuolloin vauva ei vielä sitä osannut, mutta pohjaksi tulevaa varten).
Lapsi on nyt 2,5-vuotias ja käyttäytyy hyvin. Pyytää luvan, kiittää, odottaa vuoroaan (toki toisinaan on malttamaton, mutta ohjeistamalla rauhoittuu), ei töni tai ota kädestä, ei huuda kaupoissa/busseissa ja on ylipäätään "kontrollissa". Ja aina jos meinaa tulla toisenlaisia tilanteita, yhdessä muistellaan miten tulisi käyttäytyä.
Ja että mua syö, kun jonkun toisen lapsi tulee vaikkapa repimään lelun kädestä tai ohittaa jonossa. Tuntuu niin ikävältä, kun oma lapsi katsoo minua ja sanoo että ei toi sais ottaa kädestä, no ei saisikaan. Hyvä siinä omaa yrittää tsempata kauniiseen käytökseen, kun jotkut toiset perseilee kuin pienet, kuurot tuholaiset. Tokikin on paljon äitejä/isiä jotka puuttuvat ja ohjeistavat jälkikasvuaan, mutta olenpa nähnyt niitäkin jotka hörähtäen toteavat "no ei noin pieni vielä tajua". Whaaat, onko mulla muka jotenkin erityisfiksu kun on jo yli puolet elämästään tajunnut, että käyttäydytään kauniisti? Enpä usko :D
Miksi teet noin? Olen opettanut omille, että älä anna mitään kädestäsi ja lyö, jos joku tulee lähelle leikkejäsi. Jo 2v meillä tietää, miten saa häiriköt lähtemään.