Kollegat aikovat antaa seksikaupan lahjakortin pomolle pikkujoululahjaksi. Sanoin, etten halua olla mukana ja siitä tuli iso riita.
Long story short: työkaverini haluavat antaa 100€:n lahjakortin seksikauppaan pomolle. Meitä työntekijöitä on 15, joista 3 ajaa raivokkaasti tämän kuningasidean läpimenoa, 8 sanoo, että käy mikä vaan, minä olen ilmoittanut, että tämä on todella typerä, lapsellinen ja outo pikkujoululahja, enkä halua olla mukana. Loput ovat hiljaa.
Pomo on vasta eronnut ja siitä kai tuo ajatus on lähtenyt, että tarvitsee jotain välineistöä itselleen. Pomo on kuitenkin asiallinen, tavallinen nainen, ei todellakaan mikään räväkkä ja rempseä, jolla olisi huumoria tällaiseen.
Mua hävettää suunnattomasti. Olen ilonpilaaja, takakireä tiukkis, kun en tällaiseen veny ja pilaan koko asian. Kaksi työkaveria ei enää edes puhu minulle!! Minä olen ehdottanut sataa muuta ideaa, kuten suklaata, herkkukoreja, teatterilahjakortteja ja vaikka mitä tavallista ja kivaa. Mutta ei kelpaa. Pahimmillaan siis pomolle annetaan koko työyhteisön nimissä tämä lahjakortti ja minun pitää mennä erikseen sanomaan, etten ole mukana ja anteeksi työkavereiden puolesta.
Aivan sama tunnistatteko te työkaverit minut tästä. Tämä on vain niin kuvottava ja idioottimainen asia, että oli pakko jakaa.
Kommentit (156)
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi, AP. Painoin vahingossa alapeukkua :D
Sen voi korjata painamalla yläpeukkua, jolloin peukutuksesi siirtyy oikealle puolelle.
Vierailija kirjoitti:
Saimme häälahjaksi lahjakortin seksikauppaan. Ei tullut mieleen, että se olikin ahdistelua :O
Työpaikan lahjat ovat aina hankalia. Joku loukkaantuu alkoholista, joku potentiaalisesti jostakin muusta.
Onko se lahja lopulta ihan pakollinen?
Etkö näe mitään eroa siinä, että hääpari saa kyseisen lahjakortin tai oma pomo, jonka kanssa ollaan tekemisissä vain työn merkeissä? Mielestäni tollanen lahja pomolle on suorastaan epäkunnioittava ja toisen rajoja rikkovaa.
Itselleni tulee valtaisat myötähäpeäfiilikset ajatuksestakin. Vaikka pomo ei nyt varsinaisesti järkyttyisikään niin joka tapauksessa reaktio on varmaan jotakuinkin "mitä vittua" ja "todella hauskaa".
Tuollaisen lahjan antajasta tulee nimenomaan kuva, että se seksikauppa on hänelle joku tosi "paha juttu". Vähän kuin jotkut ala-asteikäiset naureskelemassa kun isi sanoi ruman sanan ja hokevat sitä sitten keskenään.
Hyi että inhottaa tuollaiset ihmiset jotka tungettelee muiden yksityiselämään. Miten kenellekään tulee mieleen antaa tuollaista pomolle?? En antaisi tuota edes kaverille jonka kanssa ollaan tunnettu 10v.
Vierailija kirjoitti:
Saimme häälahjaksi lahjakortin seksikauppaan. Ei tullut mieleen, että se olikin ahdistelua :O
Työpaikan lahjat ovat aina hankalia. Joku loukkaantuu alkoholista, joku potentiaalisesti jostakin muusta.
Onko se lahja lopulta ihan pakollinen?
Ihanko totta et tajua eroa pomon (jonka avioliitto on vieläpä vasta päättynyt) joululahjan ja häälahjan välillä?
Näytät rauhallisesti olevasi kypsä, tahdikas aikuinen panemalla omalta osaltasi pisteen koko hommalle. Et selittele vaan toteat, että hankit oman lahjan, koska et halua osallistua tuollaiseen mauttomuuteen.
Elämä jatkuu, suhtautuminen työkavereihin kuten ennenkin.
Tällainen tilanne voidaan katsoa seksuaalisesti häirinnäksi. Mietipä tilanne toisinpäin, että pomo antaisi jelly jortikat lahjaksi työntekijöille.
Kyllähän tuossa on ihan selvästi työpaikkakiusaaminen aikomuksena. Ja niin kuin joku jo huomautti, lahjasta tulee päättymätön "vitsailun" aihe. Asia on ihan ilmiselvä, kun lahjan saaja on asialinjalla pysyttelevä vastaeronnut naisihminen. Voisit ap vielä sanoa ihan suoraan että näille estottomuus-pirkoille kaikkien muidenkin kuullen, että tuollainen lahja on työpaikkakiusaamista ja että siitä voi sitten olla omat seurauksensa. Eiköhän tuo vähennä näiden myötäilijöiden halukkuutta olla mukana moisessa.
Vierailija kirjoitti:
Long story short: työkaverini haluavat antaa 100€:n lahjakortin seksikauppaan pomolle. Meitä työntekijöitä on 15, joista 3 ajaa raivokkaasti tämän kuningasidean läpimenoa, 8 sanoo, että käy mikä vaan, minä olen ilmoittanut, että tämä on todella typerä, lapsellinen ja outo pikkujoululahja, enkä halua olla mukana. Loput ovat hiljaa.
Pomo on vasta eronnut ja siitä kai tuo ajatus on lähtenyt, että tarvitsee jotain välineistöä itselleen. Pomo on kuitenkin asiallinen, tavallinen nainen, ei todellakaan mikään räväkkä ja rempseä, jolla olisi huumoria tällaiseen.
Mua hävettää suunnattomasti. Olen ilonpilaaja, takakireä tiukkis, kun en tällaiseen veny ja pilaan koko asian. Kaksi työkaveria ei enää edes puhu minulle!! Minä olen ehdottanut sataa muuta ideaa, kuten suklaata, herkkukoreja, teatterilahjakortteja ja vaikka mitä tavallista ja kivaa. Mutta ei kelpaa. Pahimmillaan siis pomolle annetaan koko työyhteisön nimissä tämä lahjakortti ja minun pitää mennä erikseen sanomaan, etten ole mukana ja anteeksi työkavereiden puolesta.
Aivan sama tunnistatteko te työkaverit minut tästä. Tämä on vain niin kuvottava ja idioottimainen asia, että oli pakko jakaa.
Luuletko oikeasti että jotain miestä kiinnostaa suklaa, kerkkukorit (yksi surkeimmista lahjoista mitä voi ikinä antaa), teatteriliput (suurin osa heittää ne heti roskiin)?
Lahjan pitäisi olla sellainen että lahjan saaja oikeasti haluaa sitä. Kaikki suklaat ja muut on vaan turhaa roskaa. Minä pitäisin vittuiluna sitä että joku antaisi lahjaksi suklaata
Vierailija kirjoitti:
Anna sinä ne teatteriliput ja loista idioottien joukossa.
Kuvottava lahjaidea työtovereiltasi, ja vielä herkässä tilanteessa olevalle ihmiselle.
Suurin osa ihmisistä ei minnekkään teatteriin menisi vaikka maksettaisiin.
Vierailija kirjoitti:
Huh! Ollaankohan oltu samassa työyhteisössä töissä!? Mä olin täsmälleen samanlaisessa tilanteessa yksi kevät, kun yksi työkaveri oli jäämässä äitiyslomalle. Muut olisivat halunneet antaa kaikenlaisia liukuvoiteita ja hierontaöljyjä tälle tuoreelle äidille, ettei kokonaan unohda miestään vauvan takia. Mun oli vaikea edes saada sanottua mitään, kun olin niin pöyristynyt.
Sille annettiin sitten lopulta jotain järkevää, mutta jotkut antoivat omina lahjoinaan noita liukuvoiteita. Kyllä hävetti niiden puolesta, vaikken ollut niissä lahjoissa mukana!!
Mitä vikaa liukuvoiteissa on?
Mielummin niitä kuin suklaata ja kukkia. Kukat menee roskiin ja yleensä suklaatkin.
Vierailija kirjoitti:
Periaatteessa tuo voidaan tulkita seksuaaliseksi häirinnäksi. Tulkitsijana on lahjan saaja ja hänellä on mahdollisuus viedä asia jopa oikeuteen, jos kokee sen loukkaavaksi ja asiattomaksi. Työturvallisuuslaki on hänen puolellaan. Itse en lähtisi leikkimään tuollaisella tulella. Pahimmassa tapauksessa lahjan antaja voi saada huomautuksen, saada tuomion ja/tai menettää työpaikkansa.
Älä nyt keksi omiasi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Long story short: työkaverini haluavat antaa 100€:n lahjakortin seksikauppaan pomolle. Meitä työntekijöitä on 15, joista 3 ajaa raivokkaasti tämän kuningasidean läpimenoa, 8 sanoo, että käy mikä vaan, minä olen ilmoittanut, että tämä on todella typerä, lapsellinen ja outo pikkujoululahja, enkä halua olla mukana. Loput ovat hiljaa.
Pomo on vasta eronnut ja siitä kai tuo ajatus on lähtenyt, että tarvitsee jotain välineistöä itselleen. Pomo on kuitenkin asiallinen, tavallinen nainen, ei todellakaan mikään räväkkä ja rempseä, jolla olisi huumoria tällaiseen.
Mua hävettää suunnattomasti. Olen ilonpilaaja, takakireä tiukkis, kun en tällaiseen veny ja pilaan koko asian. Kaksi työkaveria ei enää edes puhu minulle!! Minä olen ehdottanut sataa muuta ideaa, kuten suklaata, herkkukoreja, teatterilahjakortteja ja vaikka mitä tavallista ja kivaa. Mutta ei kelpaa. Pahimmillaan siis pomolle annetaan koko työyhteisön nimissä tämä lahjakortti ja minun pitää mennä erikseen sanomaan, etten ole mukana ja anteeksi työkavereiden puolesta.
Aivan sama tunnistatteko te työkaverit minut tästä. Tämä on vain niin kuvottava ja idioottimainen asia, että oli pakko jakaa.
Luuletko oikeasti että jotain miestä kiinnostaa suklaa, kerkkukorit (yksi surkeimmista lahjoista mitä voi ikinä antaa), teatteriliput (suurin osa heittää ne heti roskiin)?
Lahjan pitäisi olla sellainen että lahjan saaja oikeasti haluaa sitä. Kaikki suklaat ja muut on vaan turhaa roskaa. Minä pitäisin vittuiluna sitä että joku antaisi lahjaksi suklaata
Ap:n osaston esimies on nainen kuten tekstistä käy ilmi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On sulla kyllä lapsellinen työporukka. Itse ainakin jopa miehenä ottaisin nokkiini tuollaisesta lahjasta jos olen juuri eronnut...
No niinpä. Ja työkaverit ovat kuitenkin ikähaarukasta 25-45, naisia ja miehiä.
Näiden puolestapuhujien mielestä seksilelut eivät ole enää mikään tabu ja että seksuaalisuus kuuluu ihmisen hyvinvointiin siinä missä muukin liikunta. Minä vain olen tällainen keski-ikäinen kukkahattutäti, kun en tätä tajua.
Menee hermo.
ap
Seksuaalisuus kuuluu joo hyvinvointiin, mutta siitä huolimatta se kuuluu myös yksityisyyden puolelle. Ei ole minkään työporukan asia tunkea seksuaalisuuden piiriin.
Niin kuuluu nekin mitä toinen syö tai harrastaa. Ei ole työkavereiden asia tunkea toiselle suklaata tai lahjakortteja teatteriin.
Minä loukkaantuisin jos minulle annettaisiin lahjakortti teatteriin. Repisin sen lipun välittömästi.
Vierailija kirjoitti:
Et ole mukana ja sillä siisti. Eiköhän ne mukana olevat laita nimensä korttiin. Ilmeisesti olet naisvaltaisella työpaikalla. Miesvaltaisella tuo olisi seksuaalista häirintää ja työsuojeluvaltuutettu torppaisi asian virkansa puolesta.
Miesvaltaisella alalla tuo katsottaisiin hyväksi lahjaksi.
Vierailija kirjoitti:
Tekisin ehdottomasti niin, että hankkisin oman lahjan (esim. mainitsemasi herkkukori on oikein hyvä idea), antaisin sen esimiehelle ja samalla sanoisin, etten halunnut osallistua muiden antamaan lahjaan.
Herkkukori on maailman surkein lahja. Suurin osa herkkukorien sisällöstä päättyy aina roskiin. En ole koskaan tavannut ketään ihmistä joka niistä pitäisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole mukana ja sillä siisti. Eiköhän ne mukana olevat laita nimensä korttiin. Ilmeisesti olet naisvaltaisella työpaikalla. Miesvaltaisella tuo olisi seksuaalista häirintää ja työsuojeluvaltuutettu torppaisi asian virkansa puolesta.
Miesvaltaisella alalla tuo katsottaisiin hyväksi lahjaksi.
Ai dildot ja liukuvoiteet?? :DDD
Jotenkin tuntuu että ehkä ei kuitenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne, jotka tätä ideaa puolustavat, puolustautuvat sillä, että tuosta kaupasta saa kaikkea "normaalia", eikä tarvitse ajatella heti mitään kinkyä. Siis että saa ihan kondomeja ja jotain geishakuulia ja tällaisia.
SILTI! Mulla on tosi outo olo. Sanaton ja voimaton. En vaan tajua, miten jollekin voi tulla edes mieleen tällainen. Ja miten aikuiset ihmiset lähtevät tällaiseen mukaan.
ap
Työkaverisi ovat kyllä idiootteja. Ihan sama saako sieltä jotain kinkyä tai "normaalia", yhtä mautonta, tungettelevaa, lapsellista ja ala-arvoista se on joka tapauksessa. Miten tyhmiä ovat nekin työkaverisi, jotka ilmoittivat että heille käy mikä vaan.
100 e on muuten aika iso summa käytettäväksi seksivälinekauppaan, ellei ole sitten erityisen kiinnostunut seksileluista.. itseäni harmittaisi ihan vaan sekin, että olisin saanut ison lahjakortin liikkeeseen, jossa en edes asioi. Mutta tuo asia nyt ei ole tässä ap:n tapauksessa edes olennaista, koska ko. lahja on loukkaava.
100 euroa ei todellakaan ole paljoa.
Alle 100 euron lahjakorttia nyt ei edes kannata antaa yhtään mihinkään
Vierailija kirjoitti:
Saimme häälahjaksi lahjakortin seksikauppaan. Ei tullut mieleen, että se olikin ahdistelua :O
Työpaikan lahjat ovat aina hankalia. Joku loukkaantuu alkoholista, joku potentiaalisesti jostakin muusta.
Onko se lahja lopulta ihan pakollinen?
Siksi lahjan pitääkin olla jotain tosi neutraalia, kun puhutaan työkavereista tai pomosta. Itse en juo alkoholia, mutta saan joka vuoksi sen perhanan viinipullon ja jotain pientä krääsää. Ei siinä mitään, ajatus on mukava ja aina on perheenjäsenet tykännyt viinistä. Mutta on se aika yksipuolista antaa työntekijöille, joista monet on vielä aika nuoria täysikäisiä punaviiniä. Antaisi mielummin pienet herkkukorit tai huippuhyvää glögiä, johon jokainen voisi omien halujensa mukaan lisätä tai olla lisäämättä viiniä.
AP:n työkavereiden ehdottoma lahja on kuvottava ja itse ainakin olisin todella vihainen kyseisestä lahjasta. Ei kuulu pomon seksielämästä huolehtiminen alaisille.