Ahneus
Mitä mieltä olette ?
Minua on alkanut ärsyttämään ihmisten ahneus ja itsekkyys aivan suunnattomasti siksi koko maailma on mennyt retuperälle materiaalisen ahneuden ja omahyväisyyden takia. Omissa sisaruksissakin sellaisia löytyy, heistä ei kuule mitään muuta kuin silloin kun he kohta tarvitsevat jotain.
Minulla on muutamia ystäviä jotka valitettavasti omaksuu saman ahneen luonteen ja se ärsyttää.
Olin vetämässä yhdistystä ja yhdistyksen tarkoitus oli ystävyyden ja yhteisöllisyyden luominen, syrjäytymisen ennalta ehkäisy, huomasin että suuri osa oli sellaisia että eivät halunneet osallistua mihinkään ja tehdä mitään yhdistyksen/yhteisöllisyyden hyväksi, mutta kun yhdistyksessä oli jotain ilmaiseksi tarjolla esim. ruokaa niin kyllä oli osallistujia tiedossa ja oltiin valmiita pakkaamaan isot kasat ruokaa kotiinkin mukaan.
Kun valitin asiasta ihan yleisesti niin yksi sanoi että mitä se haittaa jos tulee vain siksi että hyötyy jotain.
Kysyn nyt että millaiseen sellainen ystävyys ja yhteisöllisyys perustuu jossa etusijalle laitetaan oman itsensä hyötyminen ja ystävyys sekä yhteisöllisyys tulee vasta jossain viimeisellä sijalla.
Ärsyttää myös se että hyvä tuloisia seisoo leipäjonossa.
Kummakos kun kunnon ihmiset nykyään syrjäytyy kun koko yhteiskunta näkyy olevan ahneita täynnä ja hyötyminen on tärkeintä ei ystävyys.
Kommentit (8)
Kapitalismi perustuu nimenomaan ihmisen luontaisen ahneuden hyödyntämiselle ja ohjaamiselle tuottavaan tarkoitukseen.
Sosialismi ja kommunismi, samoin kuin kristinusko, perustuvat sinänsä kauniille ajatukselle ahneuden kieltämisestä ja poistamisesta ihmisluonteesta, mistä syystä ne eivät käytännössä toimi ilman tiukkaa valvontaa ja kovia rangaistuksia joko tässä elämässä tai seuraavassa.
Vierailija kirjoitti:

Ja siinä välissä ei ole sitten mitään vai...? Älkää taas jaksako. Pelkkä ahneus ei muuten tuota yhteistähyvää eli "kapitalismin tuottavuus" on vanhaa kulunutta p*skaa jota hoetaan kun ei hahmoteta asioita syvemmin.
Väitän, että ahneus on se voima, joka kehittää yhteiskuntaa eteenpäin. Ei kukaan ole keksinyt merkittävää keksintöä siksi, että joku toinen hyötyisi siitä. Aina on oma tai ainakin läheisen ihmisen lehmä jollain lailla ojassa. Tämä pätee teknologiaan tulen ja pyörän keksimisestä lääketieteeseen ja it-alaan, kasvatukseen, opetukseen, kulttuuriin ja taiteeseen. Aivan kaikkeen.
Lisäksi väitän, että aapeen sisaret todennäköisesti ajattelevat aapeestä aivan yhtä ikävästi kuin hän heistä. pitävät aapeeta kymänä ja ahneena oman edun tavoittelijana. Ja miksi ap vetää yhdistystä - ei varmasti pelkästään syrjäytymistä ehkäistäkseen, vaan myös tunteakseen oman olonsa paremmaksi kun tekee tärkeille asioille jotain. itseasiassa, miksi hän kirjotiti avauksensa - no tunteakseen oman olonsa paremmaksi. Ahne ja itsekäs paska, kun katsotaan muusta kuin omasta näkökulmasta. Niin me kaikki olllaan ja olisi parempi kun myöntäisimme sen itse, emmekä vain haukkuisi toisia. Sen jälkeen ehkä voitaisiin käyttää sitä itsekkyyttämme tehdäksemme jotain muillekin hyödyllistä.
Sosialisti katsoo Harley-Davidsonia ja miettii, monelleko ihmiselle senkin hinnalla olisi saatu leipää.
Kapitalisti katsoo Harley-Davidsonia ja miettii, moniko ihminen on saanut ja saa edelleen leipänsä sen valmistamisesta, myymisestä ja käyttämisestä.

Ei pidä paikkaansa, ei alkuunkaan. Me kaikki ihmiset emme todellakaan ole samanlaisia (jos et ole jo huomannut...). Esimerkiksi herkkä, älykäs ja vahvasti oikeudentuntoinen ihminen ei edes pysty olemaan ahne sillä se tuntuu täysin itselle vieraalta. Ei se mikään vastustamaton sisäsyntyinen vietti ole, sillä on vaan nykyisin hyvä oikeuttaa kaikki, samoin tuolla "tuottavuudella". Me ap:n kaltaiset kirjoitamme näitä herätelläksemme teitä muita, emme omasta ylemmyydentunnostamme. Minä tiedän jo että se on turhaa, mutta hyvä että joku jaksaa vielä yrittää ja välittää.
Vierailija kirjoitti:
Sosialisti katsoo Harley-Davidsonia ja miettii, monelleko ihmiselle senkin hinnalla olisi saatu leipää.
Kapitalisti katsoo Harley-Davidsonia ja miettii, moniko ihminen on saanut ja saa edelleen leipänsä sen valmistamisesta, myymisestä ja käyttämisestä.
Yksinkertaiselle ihmiselle kaikki on juuri näin yksinkertaista.
Minä väitän, että Suomen kaltainen hyvinvointiyhteiskunta on paras ja vakain. Siis tavallaan yhdistelmä kapitalismista ja sosialismista. Toki systeemiä pitää aina aika ajoin korjata ja muokata, mutta pohja on hyvä. Ja kuulkaa te sosialismista ja kommunismista höpisijät, eikö teille ole opetettu enää historiaa ja yhteiskuntaoppia? Tehän ette näytä tietävän lainkaan mitä nuo edes oikeasti käytännössä tarkoittaa. Ja meillä on ollut puhdas porvarihallitus 2007 -> ja työllisyysaste on laskenut ja talous sakkaa! Missä se autuaaksi tekevä tuottavuus muka näkyy? Ahneus näkyy kylläkin (yhtiöiden voitot kasvaneet, rikkaat rikastuneet yhä kiihtyvällä tahdilla jne.) mutta missä viipyy ne ahneuden mukanaan tuomat hyveet? Leikataan, on kikyä jne. Miettikää jos osaatte...ei siis sosialisimia mutta rajansa kaikella, tämä nykymeno ei ole kansan parhasksi, joidenkin yksilöiden kylläkin. Ja kyse ei ole kateudesta (väsyttää edes kirjoittaa tuota, huoh) vaan ihmisten ja yhteiskunnan toimivuudesta ja hyvinvoinnista. Ja oikeudenmukaisuudesta ja kohtuudesta, jotka kuuluvat myös ihmisyyteen, ei vaan ahneus ja riisto.
Hyvä kysymys mutta turha kysyä täällä. Tai missään. Meitä noin ajattelevia ei juurikaan enää ole.