Olenko kohtuuton?

Tunnen oloni välillä epäreiluksi, mutta välillä oikeasti ottaa pattiin. Minulla on mieheni kanssa ydinperhe ja meillä on kaksi lasta. Siskoni on saanut lapsen yksin. Ymmärrän hyvin, että siskoni tarvitsee paljon apua ja olen itsekin hoitanut hänen lastaan paljon ja auttanut myös taloudellisesti. Mutta se, mikä tuntuu kurjalta on vanhempieni suhtautuminen lapsiimme. He pitävät siskoni lasta omanaan. Pitävät mökillä kesäisin monta viikkoa hoidossa, jotta siskoni saa omaa aikaa. Ovat myös vieneet lasta ulkomaanreissuille. Lapsi on vanhempieni luona lähes joka päivä. Sen sijaan meidän lapset jäävät lähes täysin ilman huomiota. Lapset näkevät vaariaan muutaman kerran vuodessa. Ja kun näemme, isäni puhuu jatkuvasti siskoni lapsesta, eikä ole kiinnostunut kyselemään meidän kuulumisia. Emme koskaan pääse mieheni kanssa ulos kahdestaan, sillä emme saa hoitoapua. Mieheni vanhemmat asuvat toisella puolen Suomea. Meitä ei päästetä mökille, kun sinne ei kuulemma mahdu. Puhumattakaan, että lapset pääsisivät sinne ilman meitä vanhempia. Lapsemme käyttäytyvät oikein hyvin, joten siitä ei voi olla kiinni. Olen hoitanut paljon siskoni lasta ja hän on ollut usein koko viikonlopun meillä hoidossa. Siskoni on ottanut yhden lapsen kerrallaan yöksi kummankin yhden kerran. Tuntuu kurjalta lasteni puolesta, kun ihmettelevät, mikseivät isovanhemmat halua olla heidän kanssaan. Ymmärrän että siskoni tilanne on haastava, mutta kaikkiaan tämä on mielestäni kohtuutonta. Mietin välillä, mikä meissä on vikana? Miten lasten suhteen isovanhempiensa saisi paranemaan?