Ei löydy ketään eron jälkeen
Masentaa ja ahdistaa niin kovin tämä yksinäisyys! Erosin 1,5 vuotta sitten ja en ole sen jälkeen löytänyt ketään uutta miestä. Ikää lähemmäs 40v ja pienet lapset. Yksinkö tässä pitää loppuikä olla? On käyty baareissa, yritetty tinderit ja suomi24:t. Pari ok tyyppiä tapasin, mutta eivät olleet kiinnostuneita minusta. Loput ovat olleet ihan hulluja / seksiseuran hakijoita yms. Mistä ihmeestä ihmiset löytää aina uutta seuraa?
Kommentit (30)
Mahdotonta se on löytää kun kerran seksi ei kelpaa. Miehet voi ihastua, kunhan seksi vaan toimii.
Tuleehan sinne baareihin ja nettideitteihin koko ajan uusia ihmisiä. Jos ei ihan pienellä paikkakunnalla asu. Kyllä sieltä löytyy, vain oma asenne voi tulla esteeksi.
Oon täältä alkanut miettimään, että joillain taitaa olla kuvitelma, että vanhetuttuaan ja pari lasta tehtyään sitä on edelleen yhtä kuuma pariutumismarkkinoilla kuin silloin nuorena sinkkuna. Vaikka järki sanoo, että eihän se nyt mitenkään enää tuossa iässä ja noissa olosuhteissa voi samanlaista pyöristystä olla kuin silloin ennen. Ap ei ole entisensä ja markkinatkin ovat huomattavasti pienemmät.
Jos nyt kasvattaisit niitä pieniä lapsia ja katselisit uutta miestä vasta sen jälkeen... Mikä hiton kiire sulla on ?
Ite kun erosin niin tuntui että oli ihan älyttömästi yrittäjiä ja työpaikallakin yritettiin naittaa jokaiselle sinkkumiehelle. Baarista löysin sitten rakkauden ja vielä teinien suosimasta, mihin sattumalta mentiin likkakaverin kanssa.
Ite menisin varmaan esim kuntosalille. Siellä on ainakin hyväkuntoista sakkia ja voi vähän tiirailla markkinoita. Alkaa sitte pikkuhiljaa jutteleen jos on joku kiinnostava tyyppi. Esim lauantai-iltana jos mies on kuntosalilla eikä ryyppäämässä niin aika hyvä merkki.
Toinen missä oon tavannut kivoja ja samanhenkisiä ihmisiä ylipäätään on vapaaehtoistyö. Mene vaikka ensiapukurssille ja ensiapuryhmään :D
Tiedän kyllä etten ole mikään suurin saalis markkinoilla. Ihan kivannäköinen ja mukava kuitenkin. Talous kunnossa, kavereita ja omaa elämää löytyy. Mutta silti yksinäisyys vaivaa, kun kaikki tutut on parisuhteissa. Netissä olen koittanut kirjoitella miehille, mutta jokaiselle on 100 muutakin naista tarjolla...
Ap
Kuka ihmeessä ottaisi käytetyn ja poisheitetyn tavaran, jonka viimeinen mahdollinen käyttöpäiväkin on jo kulman takana?
Niinpä.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän kyllä etten ole mikään suurin saalis markkinoilla. Ihan kivannäköinen ja mukava kuitenkin. Talous kunnossa, kavereita ja omaa elämää löytyy. Mutta silti yksinäisyys vaivaa, kun kaikki tutut on parisuhteissa. Netissä olen koittanut kirjoitella miehille, mutta jokaiselle on 100 muutakin naista tarjolla...
Ap
Laske rimaa, jos sun miesehdokkailla on 100 muutakin naista tarjolla.
Lopeta asian miettiminen niin seuraa saattaa löytyä piankin. Epätoivoisuuden vaistoaa ihmisestä ja se karkottaa miehet. Pää pystyy ja itsevarmuutta kehiin. Nauti siitä että ei ole ukkoa jaloissa pyörimässä. Ite otin silloin tällöin seksiseuraa baarista mukaan. Oli ihan kiva pitää hauskaa ilman sitoumuksia. Aikanaan löytyi sitten uusi rakkaus.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän kyllä etten ole mikään suurin saalis markkinoilla. Ihan kivannäköinen ja mukava kuitenkin. Talous kunnossa, kavereita ja omaa elämää löytyy. Mutta silti yksinäisyys vaivaa, kun kaikki tutut on parisuhteissa. Netissä olen koittanut kirjoitella miehille, mutta jokaiselle on 100 muutakin naista tarjolla...
Ap
Hah hah minkä valeen nyt päästit. Miehiä on noin 3.5 nettideiteillä yhtä naista kohti, nettideiteillä mies on aivan kerjäläisen osassa.
Jokaista yksinäistä naista kohtaan ON AINAKIN 30 YKSINÄISTÄ MIESTÄ! Kaikissa ikäryhmissä ja kaikissa sosiaaliluokissa.
Pikkujouluaika on yksi parhaimmista ajankohdista löytää kunnollinen kumppani ravintolasta. Ei muuta kuin isoihin saleihin päivystämään. Sellaisiin, joissa on myös ruokailua, sillä firmat yleensä tarjoaa myös joulupäivällisen juhlassaan.
Harrastukset on myös hyvä ja tuo kuntosali. Eikä sitten mitään lokerointia. Ja sellainen neuvo että jos olet jostain miehestä kiinnostunut ja hänen kaverinsa ehdottelee, älä tee sitä yleistä virhettä että lähet sen kaverin kelkkaan. Tätä olen tässä vuosien varrella nähnyt ihan enemmän ku tarpeeksi.
Paras neuvo myöskin on, ETTÄ LOPETA PARISUHTEESEEN HAIKAILU. Se vaan jotenkin on aistittavissa naisista, että kumppanin kaipuu on kova.
Vertaa tätä siihen, kun lähdet tukka laittamattomana ja huonoissa kuteissa puunaamattomana ravintolaan, niin silloin aina on vientiä? Se vaan jotenkin meistä huokuu, kun on vähän epätoivoa ilmassa, eikö? Mehän viestimme kehollamme 70% ja sanallisesti vain 30%.
Ja ravintolasta kannattaa poistua hyvissä ajoin ennen valomerkkiä (jos ei siis ketään kiinnostavaa ole kainalossa). Se vaan se valomerkin jälkeinen "isojako" ole koskaan tuonut mitään hyvää.
Netissä näkee kuinka moni nainen on kirjoitellut miehille ja jokaisella vähänkään ok:lla on kymmeniä kirjoittelijoita. Ihan tavallisille miehille olen kirjoitellut ja nimenomaan sellaisille, jotka itsekin hakevat elämänkumppania.

Taitaa sulla olla se tavallisuus vähän hukassa.
Vierailija kirjoitti:
Netissä näkee kuinka moni nainen on kirjoitellut miehille ja jokaisella vähänkään ok:lla on kymmeniä kirjoittelijoita. Ihan tavallisille miehille olen kirjoitellut ja nimenomaan sellaisille, jotka itsekin hakevat elämänkumppania.
Ap
samalla tavalla tavallisia kuin okcupidin mukaan naisten mielestä 80% miehistä on alle keskiarvon ulkonäöltään.
Menkää nyt itse katsomaan suomi24 palstaa. Satoja kirjoittelijoita lähes jokaisen profiilin kohdalla. Miten sieltä erottuisi? Kahden kanssa olen päässyt tänä vuonna treffeille ja heistä kumpikaan ei innostunut minusta vaikka jutut meni ihan kivasti mielestäni.

Lue kilpailijoiden profiilit. Sen jälkeen on helpompi tehdä omasta erottuva. Kiva kuva kruunaa setin.
Vierailija kirjoitti:
Menkää nyt itse katsomaan suomi24 palstaa. Satoja kirjoittelijoita lähes jokaisen profiilin kohdalla. Miten sieltä erottuisi? Kahden kanssa olen päässyt tänä vuonna treffeille ja heistä kumpikaan ei innostunut minusta vaikka jutut meni ihan kivasti mielestäni.
Ap
Sulla on sama ongelma, mitä tavallisella miehellä.
Älä ole noin epätoivoinen. Pidä silmät auki, tulee kun on tullakseen.
1,5h on lyhyt aika.
Kohtaako oma taso ja vaateet?