Kateus perheenjäseniä kohtaan?
Kaveri on vähän kaikille kateellinen. Mutta itseäni hieman hämmästyttää, kun hän on monesti tuonut esille kateuden jopa sisaruksiaan ja äitiään kohtaan. Ymmärrän toki kateuden tunteen niin kauan kuin sen ei anna vaikuttaa muihin ihmisiin. Mutta silti itsestäni tuntuisi jotenkin kaukaa haetulta, että voisin omille perheenjäsenille olla kateellinen, koska enemmän kuin mitään toivon että he ovat onnellisia ja sitä kautta minäkin. Kaveri siis itse kertoo olevansa kateellinen ja vielä monesti kertoo näistä perheenjäsenten iloisista uutisista vähän kiukkuisen ärsyyntyneeen oloisesta. Kaverilla itsellään ainakin ulkoisesti kaikki asiat hyvin, paitsi että hän on jo muutaman vuoden ollut tahtomattaan sinkku. Onko kukaan itse ollut omalle perheelleen kateellinen?
Kommentit (3)
Minä olen välillä ollut pikkusiskolle kateellinen kun on saanut kaikkea kallista ja kivaa sekä upeat harrastusmahdollisuudet.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen välillä ollut pikkusiskolle kateellinen kun on saanut kaikkea kallista ja kivaa sekä upeat harrastusmahdollisuudet.
Jos vanhemmat ovat rahoittaneet nämä ja kohdelleet teitä epätasa-arvoisesti, niin kyllähän tuon ymmärtää. Tarkoitin lähinnä ehkä saavutuksia, ilon aiheita ym. jotka ovat tapahtuneet ihan 'omasta ansiosta.' Ap
Up