Isänpäivänä... ehkä ainoa päivä, jolloin mieheni edes hieman panostaa yhteiseen aikaan lasten kanssa.

Hän on yrittäjä ja istuu kaikki illat paitsi lauantain kavereidensa kanssa lähipubissa. Bisnestä joo myös, mutta totta on, että hänelle ovat työ ja kaverit aina olleet tärkeämpiä kuin perhe. Tämä vuosi on ollut myös taloudellisesti tosi tiukka, ja se erityisesti ärsyttää, koska olen aina automaattisesti kaikki illat ja yöt lasten kanssa kotona. Hän saa mennä ja tulla miten haluaa. Välit ovat kaverilliset, ei riitoja, koska asioista ei puhuta. Helppoa!?! Olen kauan hyväksynyt tilanteen, nyt en enää halua. Oln jopa odottanut, että hän kuolee (on minua paljon vanhempi) ja nyt viimeaikoina, että kumpi tahansa kuolee. Masentunut en ole, ainoastaan todella väsynyt tähän tilanteeseen ja yksinäisyyteen. Kun matkustamme, läppäri on miehelle tärkein. Olen aina iltaisin täysin yksin. Haluaisin niin jakaa elämääni jonkun aikuisen kanssa, mutta en uskalla tehdä asialle mitään. Kaikki kommentit ovat tosi tervetulleita!!