Kun nainen haluaa nuorempaa miestä
Aiempi puumakeskustelu poistettiin juuri kun piti vastata. Ylläpito näyttää muutenkin suosivan enemmän lapsien kyselytulvaa, anaalianaalia ja pikkupippelijuttuja. No, kai tällaisen pitämisestä pää sekoaa muutenkin.
Piti joka tapauksessa omasta kokemuksesta kertoa nuoruusvuosilta kun ei ollut kaikkea kummallista mitä nykyään, ei edes puumia. Tai siis oli, mutta niistä ei puhuttu. Itse kävin parin kaverini kanssa iltapäivätansseissa koulun jälkeen. Ei ollut portsaria valvomassa ikärajaa ja rouvat ostivat olutta kun tanssitti. 40+ naisilla ei enää ole sitä panemisen säästelyä ties mihin, vaan ovat tajunneet että orgasmi tuntuu hyvältä ja niitä kannattaa hankkia. Nuoret eivät tästä oikein vielä ymmärrä. Me ymmärsimme ja käytimme sitä hyväksi suorastaan loistavalla menestyksellä. Ja kaikki olivat tosi tyytyväisiä. Ja niitä naisia oli Monta. Jos ajattelee pelkkää seksiä, niin sehän on kuin kädenpuristus. Tai pirtelö. Tai hyvä telkkariohjelma. Siitä tehdään meidän kulttuurissa jotain ihmeellisen kummallista, jonka harrastamisesta saa traumoja loppuiäksi ja joutuu psykiatriseen hoitoon. Kokeilkaapa vähän vapaammin niin huomaatte, ettei se satu. Saman ikäisen ja tyyppisen kanssa ok, mutta erilaisuus tekee siitä kiihottavampaa. Erot ovat seksuaalisuutta esiin tuovia. Eri kulttuuri, ihonväri, pituus, paino, ikä ja vaikka mitä, kumpaan suuntaan tahansa. Itselläni on naisystävä, jolla oikeastaan kaikki nämä ja se on molemmista erikoista ja tuo lisää jännitystä. Sama oli nuorena. 30 vuotta vanhempi kaunis, pukeutunut, meikattu, tyylikäs ja sovistynyt nainen oli jotain ihan muuta kuin nenäkäs teinityttö joka tiesi kaiken paremmin. Siis nainen, se että haluat nuorempaa ihan kuten miehetkin kertoo vain korkeammasta ja paremmasta seuksuaalisuudestasi. Go for it!
Kommentit (22)
Tuo on totta, että vanhemmat naiset eivät enää säästele seksiä... ovat tajunneet, että se on kivaa. Nuoret eivät anna niin helposti vaikka se olisi kuitenkin kivaa. Eihän siinä ole mitään järkeä. Kyllä, vanhempia!
Sä et näköjään ymmärrä naisten päälle yhtään mitään. Seksi vanhemman naisen kans on ainaki mulle se ykkönen, nuori nainen sitte jos ei saa vanhempaa. Ja joo, on kokemusta molemmista eikä aivan vähän. en ymmärrä miksi kukaan haluaa panna nuorta naista, kun ei siitä paljon iloa ole, eihän ne yleensä edes tykkää seksistä, haluavat vaan jotain romanttista lepertelyä ja sen jälkeen lapsia. Ei kiinnosta. Ja en kuule ole ainut, seksi vanhemman naisen kans lähes jokapojan unelma, itse oot ihan vitun sekaisin, jos et tuota tiedä.