Suutuinko turhaan?

Mieheni on ollut viime aikoina (viimeiset 3 kk) älyttömän kiireinen töissä ja sen lisäksi vapaa-ajalla. Hän on aina ollut aktiivinen tyyppi, mutta nyt meidän kahden välinen aika on jäänyt todella vähälle. Tapaamme lähinnä illalla nukkumaan mennessä. Hänellä on usein myös viikonloppuisin menoja, emmekä tapaa edes silloin.

Olimme suunnitelleet tälle viikonlopulle viimeinkin jotain yhteistä tekemistä, mutta yhtäkkiä mies ilmoitti eilen, että lähtee pitkäksi viikonlopuksi kaverinsa kanssa monen sadan kilometrin päähän (tarkennuksena että kyseessä ei ole mikään huviretki, vaan vapaaehtoistyöprojekti).

Alkoi vituttaa ja pahoitin mieleni. Olen siis tietenkin iloinen mieheni aktiivisesta elämästä, mutta haluaisin viettää itsekin aikaa rakkaan mieheni seurassa. Olen alkanut epäillä, että hän ei kaipaa läheisyyttä ja parisuhdetta yhtä paljon kuin minä, vaan haluaa mielummin aina touhuta omiaan. Hän ei myöskään selkeästi ymmärrä, miltä minusta tällä hetkellä tuntuu.
Oma läheisyyden kaipuuni on korostunut, sillä olemme muuttaneet aivan uudelle paikkakunnalle, josta en tunne oikeastaan ketään, olen työtön, enkä opiskele, eikä minulla ole mitään järkevää tekemistä. Olen silloin tällöin käynyt ulkona tuttujeni kanssa ja yritän kyllä hankkia omat verkkoni, mutta se ottaa aikansa. Olen ollut masentunut omasta tilanteestani ja tunnen itseni aika yksinäiseksi, viettäessäni kaikki päivät, illat ja viikonloput yksin.
Eilen miehen ilmoittaessa suunnitelmansa, tulin niin surulliseksi ja säälin itseäni, että en jaksanut edes sanoa mitään, vaan vetäydyin täysin kuoreeni. En ole varma, suutuinko turhasta, vai olisiko miehen pitänyt ottaa minut enemmän huomioon. En halua ripustautua mieheen, minusta on hyvä, että hänellä on omat menonsa, mutta haluaisin viettää hänen kanssaan enemmän aikaa, miksei hän edes kysynyt, olisinko minä halunnut osallistua vapaaehtoistyöhön?