Nyt Maisakin veti esiin kateuskortin!
Nykyäänhän erityisesti köyhiä on oikeus ja suorastaan velvollisuus syyttää kateudesta sanovat he mitä tahansa. Etenkin näin verotietojen julkistuksen aikaan kateuskorttia vingutetaan surutta ja ihan jokainen joka uskaltaa sanoa yhtään mitään, on kateellinen.
Nyt Maisa Torppakin yhtyi kuoroon, mutta hänen tulokulmansa on vähintäänkin erikoinen, tai ainakin maisamainen. Maisa on nimittäin sitä mieltä, että hänen kymppitonnin vuosiansioitaan kadehditaan :)
Minä kun olen käsittänyt asian aiemmin niin, että köyhät kadehtivat (rikkaiden mielestä) nimenomaan hyvätuloisia, eikä itseään vähemmän tienaavia, mutta on se hyvä että meillä on Maisa, joka taas kerran laajensi käsityskykyäni ;)
Maisan ja Nikon dialogi veroista oli muutenkin surkuhupaisaa luettavaa erityisesti Maisan osalta. Hänhän totesi omista tuloistaan, että kuka edes eläisi noin pienillä tuloilla ja että hän ei kykenisi maksamaan vuokriaan noin pienillä tuloilla.
Torppa ihmetteli, mistä media sai tiedon noin vaatimattomista tuloista. Lopulta hän kommentoi sosiaalisessa mediassa sekoittaneensa kaksi asiaa: Maisan yrityksen tienaamat rahat eivät näy hänen henkilökohtaisessa verotuksessaan.
Kommentti herätti ihmetystä. Jopa Mikael Jungner otti osaa keskusteluun ja totesi päivityksessään: "Hmm. Jos on elänyt oman yrityksensä tuloilla, jotka ei näy omassa verotuksessa tuloina, on jotain saattanut mennä pahasti pieleen, noin niinkuin verotusjuridisessa mielessä."
Kommentit (8)
No turha tuollaisen urpon jutuista on ottaa itseensä, samoin kuin ei sen huutokauppakoijarinkaan muijan. Yksinkertaisia ihmisiä joilla ei päässä juuri mitään liiku ja maailmankuva on sen mukainen.
Ehkä kirjanpitäjä on hoitanut hommansa ja Maisa on hoitanut ennakkoveronsa ja saanut palkkionsa päivärahoina ja kilometrikorvauksina.
Kuitenkin mua hiukkasen arveluttaa, mitä kaikkea sinne on ujutettu kulukorvauksina.
Ja se, mitä tuloslaskelmassa viivan alle jää, ei vielä kerro ihan kaikkea. Itse kirjanpitäjänä kiinnostaisi tämä neiti Torpan tapaus, mitä kaikkea sitä saakaan esiintyvänä taiteilijana laitettua firman piikkiin. Silarit, kauneushoidot, ”esiintymis”vaatteet?
Mietin Maisan juttua eilen, ettei ehkä kannattaisi nyt tyhmäillä kovaan ääneen. Taitaa olla verotarkastus edessä. Jengi tekee ahkerasti julkkiksista (?) ilmiantoja.
Juu, minäkään en Maisana olisi niin huolestunut muiden "kateellisuudesta" häntä kohtiin vaan enemmänkin oman yrityksensä kirjanpidosta ja siitä, herättääkö se verottajan kiinnostuksen.
Toisaalta surullista, että puuttuu sen verran inkkareita kanootista, ettei ymmärrä maamme verotusjärjestelmästä edes perusteita.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä kirjanpitäjä on hoitanut hommansa ja Maisa on hoitanut ennakkoveronsa ja saanut palkkionsa päivärahoina ja kilometrikorvauksina.
Kuitenkin mua hiukkasen arveluttaa, mitä kaikkea sinne on ujutettu kulukorvauksina.
Ja se, mitä tuloslaskelmassa viivan alle jää, ei vielä kerro ihan kaikkea. Itse kirjanpitäjänä kiinnostaisi tämä neiti Torpan tapaus, mitä kaikkea sitä saakaan esiintyvänä taiteilijana laitettua firman piikkiin. Silarit, kauneushoidot, ”esiintymis”vaatteet?
Kirjanpitäjä ei voi "hoitaa hommiaan" laittomasti. Kulukorvaukset on korvauksia aiheutuneista kuluista, eikä palkkaa saa maksaa kulukorvauksina. Jos kilometrikorvauksia ja päivärahoja on huomattavasti enemmän kuin palkkaa, niin verottaja puuttuu siihen varmasti.
Nimim: eräänkin kerran aiheesta verottajan kanssa vääntänyt
Vierailija kirjoitti:
No turha tuollaisen urpon jutuista on ottaa itseensä, samoin kuin ei sen huutokauppakoijarinkaan muijan. Yksinkertaisia ihmisiä joilla ei päässä juuri mitään liiku ja maailmankuva on sen mukainen.
Tuskin kaik kukaan tuosta Maisan käänteisestä kateuskortista sentään itteensä on ottanut :D
Lähinnä hymyilyttää ja samalla vähän säälittääkin, kun joku voi olla noin totaalisesti pihalla ihan perustavanlaatuisista asioistakin :)
Vierailija kirjoitti:
Ehkä kirjanpitäjä on hoitanut hommansa ja Maisa on hoitanut ennakkoveronsa ja saanut palkkionsa päivärahoina ja kilometrikorvauksina.
Kuitenkin mua hiukkasen arveluttaa, mitä kaikkea sinne on ujutettu kulukorvauksina.
Ja se, mitä tuloslaskelmassa viivan alle jää, ei vielä kerro ihan kaikkea. Itse kirjanpitäjänä kiinnostaisi tämä neiti Torpan tapaus, mitä kaikkea sitä saakaan esiintyvänä taiteilijana laitettua firman piikkiin. Silarit, kauneushoidot, ”esiintymis”vaatteet?
Eiköhän esiintyjä ole liikkeellä aina kun on keikkaa. Lisäksi varmaan aika paljon muutakin, jos se liittyy mitenkään töihin. Vaikka lounas missä sovitaan tulevista keikoista, eikö se ole työtä.
Näin ainakin palstamammat ovat vakuuttaneet, jos heidän miehensä on työmatkalla.
Linkki unohtui:http://www.iltalehti.fi/viihde/2016110322560098_vi.shtml
Tässä myös linkki aikaisempaan juttuun, jossa Maisa ihmettelee omia tulojaan: http://www.iltalehti.fi/viihde/2016110222556319_vi.shtml
ap