Ylimääräinen vanhempainilta
Menettekö te tällaisiin? Meillä oli jo se perusvanhempainilta. Ihan lyhyt ja puutamaataheinää.
Nyt rehtori haluaa järjestää uuden vanhempainillalla jolla on teema. Ja niitä "ryhmätöitä" joissa vanhemmat pannaan ryhmiin ja sitten pitää keskustella.
Teema ei kosketa mietä mitenkään... Meiltäkin on koululle ruuhkassa (joka tuohon aikaan takuulla on) liki kolme varttia.
Jaksatteko te juosta koululla kaikissa näissä illoissa?
Kommentit (9)
Se on nyt sitä "kodin ja koulun yhteistyötä"...
Opettakaa ne kakaranne käyttäytymään koulussa, niin ei tarvitse järjestää ylimääräisiä vanhempainiltoja.
Vierailija kirjoitti:
Opettakaa ne kakaranne käyttäytymään koulussa, niin ei tarvitse järjestää ylimääräisiä vanhempainiltoja.
Ei mun lapsella ole käytösongelmia. Sanoin jo ettei teema ksoketa meitä mitenkään.
En tajua miksi ei voi pitää yhtä kunnollista iltaa, jonka aikana käsitellään kaikki ja järkevästi. Sen sijaan että siellä pitää juosta kerran kuussa. Meillä menee matkoihin liki 1,5 tuntia ja lisäksi pitää järjestää kuskaus harrastukseen toiselle, kun vaikka meistä vain toinen menisi, harrastuskuskauksia olisi kahteen paikkaan eikä se kotiin jäänyt repeä kahteen paikkaan yhtä aikaa.
Ap
Olen irtisanoutunut kaikesta. Minusta kaikki koulun yhteistoiminnat ovat ahdistavia. Tälle syksylle olen jättänyt väliin kaksi vanhempainiltaa alaloulun ja yläkoulun, ulkoiluillan, jossa lapset-vanhemmat jalkapallo-ottelu. Toimintailta, jossa eri työpajoja.
En usko kodin ja koulun yhteistyöhän. Ne on kaksi eri paikkaa, joissa eri arvot. Tiedän, että yhteistoimintaa tulee oleen lisää myös keväällä ja tulee pakkokutsu 5. Luokkalaisen koululääkärivastaanotolle. Jätän väliin. Mies menee, jos ehtii.
Ei kai sinne pakko ole mennä, jos on hankala järjestää. Olethan jo kerran ollut.
Ei niihin kaikkiin tarvitse mennä, ainakin itse olen pinnannut mahd.paljon 3.lapsen kohdalla.Ainakin täällä on tullut jälkeenpäin jonkinlainen yhteenveto ko.vanhempainillasta ja sen sisällöstä.Eli kartalla olen edelleen.
Mun lapsella on ihana ope, jonka kanssa kaikki sujuu ongelmitta. Leirikouluhankkeeseen osallistumme. Mutta suututtaa että ei tajuta sitä ettei se oikeasti ole niin mutkatonta mennä sinne kököttämään "ryhmätöihin". A) kauempaa kulkevalle siihen menee koko hiivatin ilta ja B) noista ei ole mitään järkevää hyötyä.
Nyt tuo vanhempien osallistuttamine on jotenkin taas niin in. Aina pitää mennä just ns aktivoitumaan ja keksimään pyörä joka kerta uudelleen.
Ap
On se kyllä outoa, että koulun ja vanhempien välinen yhteistyö voi tarkoittaa jalkapallo-ottelua oppilaat-vanhemmat.
Mitä yhteistyötä se on? Jokin vanha jäänne.
Mielestäni aktiivinen Helmijärjestelmän käyttö olisi paljon hedelmällisempi.
Vaikka perjantaisin tulisi joka oppilaan kotiin kooste viikon tapahtumista. Sellainen yleiskatsaus yms
Mieheni oli sellaisessa ja nyt kaikki kylän naiset lähettelevät hänelle jatkuvasti viestejä ja kahvittelupyyntöjä sillä verukkeella että lapsetkin on samassa koulussa.