Petetty aikojen alussa
Miten pitäisi asiaan suhtautua, kun vaimo kertoi 20 vuotta kestäneen avioliiton hääpäivänä pettäneensä ennen avioliittoa kaveriparin miehen kanssa. Ajoittain ollut asiasta puhetta, mutta aktiivisesti kieltänyt asian. On nyt pahoillaan. Selityksenä että oli vaan niin outo tilanne. Kerta pettäminen mukamas, mutta seuranpitoa ainakin kuukausi. Viimeinen kohtaaminen miesystävänsä kanssa kun kutsui hänet vaimoineen mökille viikonlopuksi. Kaverukset pariskunnan kanssa loppui silloin minun halusta, kun epäilin heidän alkavaa suhdetta. Olin liian hidas, näin jälkeenpäin tiedostan.
Mielessäni pyörii monta muuta sen jälkeen tapahtunutta asiaa. En suoranaista pettämistä havainnut, mutta epäselviä tapahtumia.
Menimme kuitenkin silloin 20v sitten naimisiin ja sittemmin nyt jo teini-ikään ehtinyt lastakun olemme kasvattaneet. Asiasta ei halua sen enempää keskustella eikä valittaa asian syitä.
En vain tiedä miten jatkaa.
On ollut hankaliakin aikoja suhteessamme,emme aina ole eläneet sovussa. Viime vuodet kyllä.
Miten eteenpäin? Onko luottoa?