Olen ilkeä ja pessimistinen nykyään :( mistä johtuu?
Meillä on ollut perheessä todella paljon vaikeuksia isästä johtuen viimeaikoina, olen 20v ja asun siis vielä kotona, toivottavasti en kuitenkaan enää kauaa. Persoonani on muuttunut täysin enkä ole välillä tunnistaa itseäni. Jos olisin 2 vuotta sitten nähnyt nykyisen minäni kävelevän kadulla, olisin ihmetellyt "mitä ihmettä sulle on tapahtunut".
Sain tänään jopa isäni itkemään ilkeillä kommenteillani. Olen myös erittäin pessimistinen kaikelle, mikä on vastakohta entiselle minälleni - minut tunnettiin positiivisena optimistina. Yleensä saatan olla hetken verran motivoitunut jostain asiasta, mutta se kaatuu äkkiä ja alan syyttämään ja vihaamaan itseäni. Haaskaan vain aikaani kokoajan, sillä en osaa mitään aikaseksi mitä oikeasti haluaisin - sillä eihän se kuitenkaan tuota mitään tulosta. Olen myös karkoittanut paljon miehiä ympäriltäni, kun olen heille ilkeyksissään sanonut erittäin rumasti. Kaikki tässä kärsii.
Olen jatkuvasti surullinen ja murehdin jotakin asiaa taukoamatta. Mikä mulle on tullut :( Kumpa olisin yhä 18vuotias onnellinen, ulkonäöstään huolehtiva, täynnä toiveita ja unelmia. Se taitaa olla enää vain muisto menneisyydessä loppu elämän.
Kommentit (5)
Vierailija kirjoitti:
Kysy sitä hiljaa itseltäsi.
Kumpa voisinkin, en vain saa siihen vastausta.
ap
Et kerro millaisia ongelmia perheessänne on, mutta muuten teksti kuulostaa tutulta. Mieheni on alkoholisti. Murehtiminen vie kaikki voimani ja ilon elämästä. Vasta viime viikolla tajusin kuinka loppu olen. Ja koska asiasta ei puhuta, kukaan ei tarjoa apua.
Muuta pois kotoa, ota etäisyyttä ja aloita oma elämä. Muutaman lapsen kanssa toivoisin voivani tehdä samoin, mutta eihän se niin helposti käy.

Isäni myös alkoholisti. Tämä riippuvuus saanut aikaan myös aivovamman hänelle kesällä. Voimia sulle, ei sitä kukaan oikein tajua ellei itse koe.
ap
Olen myös hiljattain saanut ongelmia ruoan kanssa, suhde syömiseen on hankala. Joko paastoan, ahmin tai oksennan.
ap
Kysy sitä hiljaa itseltäsi.