Olen hirveä äiti. Huudan 5v ja 7v täysin aiheetta.

Jokainen kokee joskus noita tunteita. Jos menee ohi niin ei hätää.

Mä huuhdan myös lapsilleni. Olen onnistunut viime aikoina vähentämään. Se ei auta, että tolkuttaa itselleen olevansa hirveä, vaan pitää tsempata yksi kerta kerrallaan olemaan huutamatta. Kun meinaa aloittaa huudon, sulkeekin suunsa ja laskee vaikka kymmeneen, tai jotain vastaavaa. Kun mä huudan, mä tiedän koko ajan, että tämä on väärin, enkä ymmärrä, miksi huudan. Silti teen sitä.

Sitä se väsymys teettää. Ehkä syksy on monelle vaikeaa aikaa. On märkää ja pimeää? Tsemppiä, yritä olla ensi kerralla huutamatta.

Sääliksi käy lapsia. Kukaan ei ole itse pyytänyt tänne syntyä, silti vanhemmat katuu ja toivoo ettei lasta edes olisi. Eivät pidä huolta kunnolla ja näin saadaan suomen mielenterveyspotilaita ja syrjäytyviä nuoria lisää. katsokaa peiliin. Pistää vihaksi. Kukaan ei pakottanut hankkimaan lapsia :(

Vierailija kirjoitti:

Sääliksi käy lapsia. Kukaan ei ole itse pyytänyt tänne syntyä, silti vanhemmat katuu ja toivoo ettei lasta edes olisi. Eivät pidä huolta kunnolla ja näin saadaan suomen mielenterveyspotilaita ja syrjäytyviä nuoria lisää. katsokaa peiliin. Pistää vihaksi. Kukaan ei pakottanut hankkimaan lapsia :(

Jos olet oikeasti huolestunut lapsista, et vastaa tuolla tavalla, koska tuollaisesta vastauksesta ei ole mitään hyötyä. Jos ihminen itsekin tietää, että huutaminen on väärin, on täysin turhaa sanoa, että hei, huutaminen on väärin ja sitten vähän syyllistää päälle. Koska syyllistäminen ei toimi aikuistenkaan kohdalla (ihan niin kuin se ei toimi lastenkaan kohdalla). Se, että tolkuttaa itselleen "oonhuonoäitioonhuonoäiti" (tai jos joku toinen tolkuttaa sitä toiselle) ei synnytä mitään hyvää eikä auta tilanteesta eteenpäin. Ainoa vaihtoehto on keksiä käytännön tapoja siihen, miten selviytyy huutamatta.