Lue keskustelun säännöt.
Kerroin miehelleni että olen joskus vakavasti harkinnut itsemurhaa.
25.10.2016 |
Mulla oli synnytyksen jälkeinen masennus ja silloin olin oikeasti sitä mieltä että mun perheelleni olisi parempi jos mua ei olisi.
Mies suuttui =(
Miten tähän nyt pitäisi suhtautua? Ihan outo reaktio
Kommentit (16)
Onhan se aina kiva kuulla, että toinen mieluummin tappaa itsensä kun elää kanssasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Merilevä sisälläni
Sori, väärä ketju! :D
Meillä vähän sama tilanne. Kerroin miehelle, että olen menneisyydessä harkinnut vakavasti itsemurhaa ja etten edelleenkään ole täysin toipunut masennuksesta ja itsetuhoisista ajatuksista. Mies suuttui. Jälkikäteen selvensi, miksi näin oli. Kuulemman pelkää, että tekisin jotain. Myös tuntuu etten välittäisi hänestä jos itsemurhan tekisin.
Uskon, että teillä vähän samankaltainen syy tähän suuttumiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Merilevä sisälläni
Sori, väärä ketju! :D
Pilaa leffa lisäämällä sana? Onko muka olemassa Merilevä-niminen leffa ja aika oudosti sitten pilattu. =D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sitten joku ohjekirja jossa määritellään miten suhtautua tiettyihin asioihin aina tismalleen oikein?
Sitä voi aina ajella, että suhtaudun tuohon asiaan noin ja toiseen näin, mutta kukaan meistä ei sitä reaktiota voi etukäteen tietää miten tosia asiassa asiaan suhtautuu.
Vierailija kirjoitti:
Onhan se aina kiva kuulla, että toinen mieluummin tappaa itsensä kun elää kanssasi.
Tämä on kyllä äärimmäisen itsekeskeinen ajatustapa. Eihän ne itsemurha-ajatukset synny siitä, ettei halua elää toisen henkilön kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Välit siinä kunnossa, että et puhunut hänelle tai pyytänyt apua silloin kun sitä olisit tarvinnut ja hän olisi halunnut auttaa. Juurisyntyneen lapsen jättäminen äidittömäksi hänen yksin huollettavaksi. Ylipäänsä, että on asunut, rakastanut ja tehnyt lapsen ihmisen kanssa, josta selviää, ettei ole tätä vuosiin edes kunnolla tuntenut kun tällaista tulee ilmi yhtäkkiä.
Suuttuisin minäkin, jos joku olisi noin suuren asian minulta salannut, eikä ole tuossa tilanteessa luottanut minuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, mieheni uhkasi äskettäin riidan tiimellyksessä itsemurhalla, ja vaikka tiedän että nämä uhkaukset tulee aina ottaa tosissaan, olen myös vihainen.
Siinä vaiheessa kun tekee lapsen, pitäisi ymmärtää sitoutua elämäänsä ja sen hoitamiseen parhaalla mahdollisella tavalla. Sinä ap et välttämättä ole samanlainen kuin mieheni, mutta miehelleni tämä vaikuttaa olevan tapa saada jonkinlaista henkinen yliote: "minä se olen kaikkein herkin, varokaa minua ja tunteitani muu perhe" -tyyliin.
Masentuneet ovat tunnetusti itsekeskeisiä. Niin olen joskus itsekin, mutta itsemurha ja sillä uhkailu on täysin poissuljettu vaihtoehto sekä lasten että itseni tähden. Siksipä ei riitä hirveästi ymmärrystä tuollaiselle, ainakaan tässä meidän tilanteessa.
Totta kai asiasta pitää puhua, ja apua pitää hakea ja ottaa vastaan, mutta kun ei tämä meidän kullanmuru sellaista tee, valittaa vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Merilevä sisälläni
Sori, väärä ketju! :D
Pilaa leffa lisäämällä sana? Onko muka olemassa Merilevä-niminen leffa ja aika oudosti sitten pilattu. =D
Urpo. Leffa on Meri sisälläni ja se pila sana on arvaa mikä? Tämä ei ole edes lainkaan oikea ketju tämän asian puimiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No eikö se sitten ole outo reaktio että haluaa kuolla vaikka itsellä on perhe? Eikö ole outoa haluta jättää heidät? Psykologian kirjoissa kerrotaan synnytyksen jälkeisestä masennuksesta mutta varmasti siellä kerrotaan myös siitä, että ihminen voi suuttua kuolemasta puhuttaessa. Eli miehen pitäisi ymmärtää sinua, sinun ei tarvitse ymmärtää miestä.
En kyllä yhtään ymmärrä ohi menneiden itsemurha-ajatusten esille tuomista läheisille. Siinä aiheuttaa toiselle pelon siitä että mitä jos tulee taas huonoja aikoja ja sitten toinen alkaa taas miettiä sitä. Jos tuosta pitää saada puhua, mielestäni kannattaisi puhua ammattilaiselle. Jokin raja avoimuudellakin sen puolison kanssa.
Ap Tosi hyvä, että selvisit yli tuosta. Mies on nyt vähän shokissa vuorostaan mutta eiköhän hän asian sulattele päivässä muutamassa. Voisitte kenties keskustella tuntemuksistanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No, mieheni uhkasi äskettäin riidan tiimellyksessä itsemurhalla, ja vaikka tiedän että nämä uhkaukset tulee aina ottaa tosissaan, olen myös vihainen.
Siinä vaiheessa kun tekee lapsen, pitäisi ymmärtää sitoutua elämäänsä ja sen hoitamiseen parhaalla mahdollisella tavalla. Sinä ap et välttämättä ole samanlainen kuin mieheni, mutta miehelleni tämä vaikuttaa olevan tapa saada jonkinlaista henkinen yliote: "minä se olen kaikkein herkin, varokaa minua ja tunteitani muu perhe" -tyyliin.
Masentuneet ovat tunnetusti itsekeskeisiä. Niin olen joskus itsekin, mutta itsemurha ja sillä uhkailu on täysin poissuljettu vaihtoehto sekä lasten että itseni tähden. Siksipä ei riitä hirveästi ymmärrystä tuollaiselle, ainakaan tässä meidän tilanteessa.
Totta kai asiasta pitää puhua, ja apua pitää hakea ja ottaa vastaan, mutta kun ei tämä meidän kullanmuru sellaista tee, valittaa vaan.
En ikinä uhkaillut itsemurhalla. Synnytyksen jälkeiseen masennukseen en mitenkään pystynyt valmistautumaan.
Sun miehelläs on tuon perusteella aivan joku muu ongelma kuin masennus.
ap
Vierailija kirjoitti:
Suuttuisin minäkin, jos joku olisi noin suuren asian minulta salannut, eikä ole tuossa tilanteessa luottanut minuun.
Jos toinen vaan ei tajua epätoivon syvyyttä vaan hokee kuinka hyvin kaikki on. Se ei ole oikein hedelmällinen hetki kertoa että kulta kuule, silti olen sitä mieltä että voisin ihan hyvin kuolla pois.
Lääkitys ja ammattikeskusteluapu( miehelläni ei ollut aikaa/halua/kykyä) yhdistettynä säännölliseen omaan aikaan yksin lenkillä auttoivat.
ap
Mies varmaan pelästyi niin paljon, että reagoi oudosti.