raskaus ja yksinäisyys

Pakko purkaa edes tänne. Tuntuu että kaikki muut palstat ja odottavat äidit hehkuvat raskauden iloa ja onnea. Niin minäkin luulin, mutta tässä sitä vain ollaan yksin ja itku silmässä. Asun yksin, olen eronnut, tuleva lapsen isä ei vain ole enää yhtäkkiä kiinnostunut yhtään tulokkaasta, yhtään silitystä mahalle tai kertaakaan hän ei ole huomannut kysyä että miten voin tai ylipäänsä mitään vauvasta/raskaudesta. Nyt menossa 18 viikko, luulisi hänen nyt jo edes tottuneen asiaan. Ystävillä ei ole vielä lapsia, mutta hekin kysyvät kohteliaasti kuulumiset mutta tunnen olevani ihan toisella planeetalla juttuineni. En minä nyt osaa sitten enää itsekään olla asiasta iloinen ja positiivinen. Kaikenlaiset kummitukset alkavat pyöriä mielessä että mitähän tämä kaikki nyt tuo tullessaan, ja olenkohan tehnyt elämäni suurimman virheen. Harmittaa kovasti, kun haluaisin yhdessä iloita vauvasta muiden kanssa, tämä vie voimat omaltakin ilolta. Täytyy ehkä opettella yksin pärjäämään ja unohtaa muut tökeröt ihmiset ja läheiset, se vain on jotenkin niin vaikeaa... Tuntuu että olen yllättäen ihan yksin ja mahassani kasvaa uusi elämä. Kaverit ovat kaikonneet ja miestä ei kiinnosta. Päivät aljaa ja loppuu itkulla.