Sunnuntaiangstia heti aamusta....Elämäni ei ole minun.

Työviikon jälkeen olo on kuin krapulaisella, niin väsynyt olen (en siis juo). Lauantait meneveät kuin hidastetussa filmissä, en pysty tekemään mitään. Sunnuntaina yritän pestä pyykkiä ja tehdä ruokaa, kaikkea sitä mitä viikolla ei ehdi tai pysty. Jatkuva huono omatunto siitä, että vieraannun omista alakoululaisista lapsistani. Olen totaalisen loppu.
Ei elämä voi olla tällaista!

Minulla ei ole vuorotteluvapaa -mahdollisuutta, tai lyhennetyn työajan mahdollisuutta. Kuka palkkaa aineenopettajaa mihinkään hommaan? Moni työ on hyvin pienipalkkaista, mutta silti kokoaikaista ja vaativaa. Kotikaupungissani on korkea työttömyysprosentti ja varmasti kaikkiin osa-aikaisiin töihinkin on haettavalle alalle päteviä hakijoita pilvin pimein.

Kateellisuudesta kasvot vääristyneenä luen blogeja, joissa kunnostetaan vanhaa taloa, leivotaan nokkossämpylöitä, piristetään sisustusta jollain kirpparilöydöillä, kotoillaan ja hoidetaan puutarhaa. En näe missään vaiheessa tulevaisuuttani, että pääsisin tuohon koskaan. Tai ehkä sitten eläkkeellä + 67 vee, jolloin ei enää selkä taivu mihinkään puuhasteluun.

En oikein edes muista viime vuosista mitään. Miten voisin pysähtyä, jotenkin saada aikaa löytää itseni ja keksiä, mitä haluaisin tehdä.
Nyt en halua mitään muuta kuin mennä jonnekin vuorille tyhjään hotelliin nukkumaan. Voisin jättää tämän oravanpyörässä rykimisen vaikka vuodeksi ja kerätä sinä aikana itselleni jotain ajatuksia. En ehdi enkä jaksa edes ajatella nykyään. En ole lukenut kokonaista kirjaa vuosiin, selaan vain nettiä ja tv-n kanavia.