Miten juhlia syntymäpäiviä?
Minäkin aloin sitten murehtimaan.
En ole pitänyt kahteen vuoteen juhlia, mutta nyt haluaisin tehdä jotain muutakin kuin syödä suklaata kotisohvalla.
Olen tosiaan 12-vuotias, täytän vuoden alussa 13. En ole varsinaisesti kiusattu, mutta yksinäinen.
Voisin tietenkin järjestää juhlat täysin itse (laitan ruoat, järjestelen talon juhlakuntoon jne.) ja pidetään juhlat meillä. Toinen vaihtoehto olisi mennä johonkin syömään. Valitettavasti luokkalaisteni pöytätavat ovat melko alkeelliset, joten kuumottelen että osaisivatko syödä edes haarukalla ja veitsellä. Lisäksi näen pienen ongelman vieraiden valitsemisessa: jos kutsun muutaman, loput suuttuvat minulle. Jos kutsun kolme tai enemmän, heillä riittää huomiota vain toisilleen ja jään taas ulkopuoliseksi. Kauhean isoa porukkaa en jaksa, joten nyt pitäisi vain päättää, millaisia ihmisiä kutsun.
Nyt tuntuu jo, että parempi käydä vaikka yksin syömässä. Kertokaa kuitenkin mielipiteitänne? Toki voin myös odottaa pyöreitä, ei sekään olisi kamala kohtalo.
...