Kissan outo kohtaus
Kissa alkoi yhtäkkiä mouruta ja sähistä, oli tosi levoton ja sitten aikansa kun oli pyörinyt kämppää ees taas, asettui sohvalle outoon asentoon ja makasi siinä ihan kuin kuollut. Silmät oli ihan lautasina. Siinä aikansa makasi kunnes sitten pikkuhiljaa alkoi äly tulla ämpäriin.
Käytin päivystävällä eläinlääkärillä jo, ja mitään vikaa ei löytynyt. Veikkasi sitten epileptistä kohtausta ja nyt seurataan.
Onko kenelläkään kokemusta samankaltaisesta kohtauksesta, mikä se oli? Säikäytti nimittäin. Kissa on 10-vuotias.
Kommentit (18)
Tutki kissan läpikotaisin, mutta missään ei tuntunut olevan kipuja, joka olisi selittänyt kohtauksen.
Sanoi, että verikokeet voidaan ottaa, jos kohtaus uusii kun epilepsiakohtausta ei voi jälkikäteen todistaa mitenkään.
Ap
😂. Sorry, ei sais nauraa vakavalle asialle. Mutta kuulosti vaan niin hassulta!
Kai 3 nauraa myös kun kadulla ihminen saa epilepsiakohtauksen ja kaatuu maahan, kouristelee ja laskee alleen?
Epileptinen kohtaus, samanlaisia alkoi tulla meidän kissalle loppuvaiheessa. Sillä oli jo monenlaista vaivaa ja lääkitystä ja sitten alkoi tulla noita kohtauksia. Kaipa se on vaan vanhuuden vaivaa, ellei sitten jokin lääke altista sille.
10-vuotias kissa ei ole edes vanha ellei ole joku rotukissa. Sairas toki voi olla.
Kissa on maatiainen ja ihan terve, ei lääkityksiä ja saa edelleen rallihepuleita ja käy koiria härkkimässä leikkiin.
Tänään on ollut normaali, syö ja kurnuttelee niin kuin aina.
Mutta ehkä se sitten voi olla iän tuomaa, vaikka ei vanhalta vielä vaikutakaan.
Ap
Meillä munuausten vajaatoiminta oireili noin, kannattaa ottaa verikoe varmuuden vuoksi. Yli 10 v. maatiaiskissa, jolla on nyt käytössä sairauteen sopiva ruoka.
Vierailija kirjoitti:
Meillä munuausten vajaatoiminta oireili noin, kannattaa ottaa verikoe varmuuden vuoksi. Yli 10 v. maatiaiskissa, jolla on nyt käytössä sairauteen sopiva ruoka.
... munuaisten...
Meillä 4 vuotias kollikissa tänään aamulla 6 aikaan sai toisen kerran kohtauksen. Ensimmäinen kohtaus oli joku aika sitten. Tänään soitan ell. Molempina kertoina heränny siihen kun kissa parkasee ja sitten alkaa ryminä. Juoksen sängystä kattomaan. Kissa kouristelee ja pyristelee lattialla suu auki eikä saa henkeä. Kohtaus kestää ehkä 5 min. Pitelen kissaa käsissäni, joka loppu vaiheessa vaan kouristelee, sitten se alkaa raskaasti hengittämään. Kun kohtaus menny ohi, kissa on voimaton ja peloissaan. Täytyy tämä selvittää.

Voi rassukka.
Saattoi olla yksittäinen epilepsiakohtaus, joka ei tarkoita välttämättä mitään. Niitä voi tulla ihmisellekin .
Kilpirauhasarvo kannattaa myös tarkistaa, ettei ole liikatoimintaa. Sillä hoitamattomana vakavat seuraukset.
Meillä kissalle tuli samantyyppisiä kohtauksia 2 kpl 17-18-vuotiaana. Oli hetken aivan sekaisin pääästään, mourusi kyyryssä ja vaikutti kivuliaalta. Kohtaus meni ohi yhtä nopeasti kuin tulikin, ja kissa oli taas täysin oma itsensä.
Ei viety lääkäriin, meinattiin että vanhuuden epilepsiakohtauksista on kyse. Lopetettiin sitten lopulta dementian takia.
Syönyt ulkona rotanmyrkkyä saanutta hiirtä/rottaa?
Kissojen hyperestesia (FHS, feline hyperesthesia syndrome)?
Tämä 4 vuotias kolli on sisäkissa. Eikä kotona mitään myrkyllisiä kasveja tai muuta semmosta saatavilla. Sain ensi viikolle ajan neurologiaan erikoistuneelta eläinlääkäriltä.
Kuulostaa epilepsialta. Tutkittiinko kissa perusteellisesti?