Kuka kehtaa myöntää olevansa kumppaninsa kanssa vain jostain hyötysyystä?

Lapsikuume iski..

Vierailija kirjoitti:

Hyöty on se, etten ole yksin.

Mikä yksinolossa on niin kauheaa?

Voi sinua lapsiparkaa. Ihmissuhteet ovat kaikki tavallaan vaihtokauppaa.

Läheisyydentunteen, seuran, mielenkiintoisten keskustelujen, seksin, lasten ja yhtenäisen perheen vuoksi tai osaltaan myös paremman elintason ja sosiaalisen aseman vuoksi ollaan valmiita sietämään kumppanin ajoittainen ääliomäisyys, vanheneminen, typerä televisio-ohjelmamaku, tyhmät sukulaiset, mauttomat vaatteet ja nolot vitsit.

Jopa seksin loppuminen.

Ja toista tuetaan vaikeuksissa vuoron perään. Moni jatkaa suhteessa velvollisuudentunteesta.

Raha ja huvijahti.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen ainakin tunne- en hyötysyistä.

N44

Tämä on vähän lapsellinen vastaus. Ihan niin kuin se tunne tai rakkaus syntyisi tyhjästä.

Myönteinen tunne kohdistuu ihmiseen joka on sopiva puolisoksi ja lasten isäksi tai jolta saa seksiä ja jotenkin emotionaalista, sosiaalista tai myös taloudellista turvaa. Tämä turvallisuuden tunne toisen seurassa on myös aito tunne.

Aika harva rakastuu keskustelukyvyttömään rahattomaan pultsariin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyöty on se, etten ole yksin.

Mikä yksinolossa on niin kauheaa?

Ihminen on laumaeläin joka suosii pitkiä parisuhteitä. Tosin syrjähypytkin tutkijoiden mukaan kuuluvat ihmisen luontaiseen biologian ohjaamaan toimintaan.

Lapsille isän hyvät geenit ja muutenkin isä oli korvaamaton apu arjessa kun lapset olivat pieniä ja minulla terveyden kanssa kremppaa. Lasten isä myös remontoi kaksi aiempaa asuntoamme. Kun olin lasten kanssa hoitovapaalla en olisi uskaltanut taloudellisesti jäädä yksin sillä halusin turvata ensisijaisesti lasteni elintason. Olen miettinyt, että maksoin lopulta kovan hinnan avioliitossa pysymisestä henkisen kuormituksen, ahdistuksen ja seksittömyyden muodossa mutta nyt on ainakin elämässä perusraamit kunnossa. Hoidettiin lopulta hyvin ero ja pärjätään lasten kanssa taloudellisesti hyvin avokätisen elatusmaksun ansiosta. Uusi asunto huutaa remonttia mutta lasten isä ei oikein halua enää toimia työjuhtana 😆 Juuri tällä hetkellä tarvitsisin miestä poraamaan reikiä seiniin ja harrastamaan seksiä kanssani. Muuten olen täysin tyytyväinen elämääni sinkkuäitinä. Eksä auttaa tuossa ensimmäisessä aina silloin kun sitä huvittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyöty on se, etten ole yksin.

Mikä yksinolossa on niin kauheaa?

Ihminen on laumaeläin joka suosii pitkiä parisuhteitä. Tosin syrjähypytkin tutkijoiden mukaan kuuluvat ihmisen luontaiseen biologian ohjaamaan toimintaan.

Olisiko tähän antaa vähän yksilöllisempää vastausta, kun joku biologian kirjan yläotsikko. Mikä siinä yksinolossa on niin kauheaa, mikä siinä tuntuu pahalta? Onko syyt sosiaalisia; on kauheaa olla yksin, kun suurimmalla osalla on joku? Kaipaa niin paljon seksiä&läheisyyttä? Mikä?

Uskon että on hyvin yleistä, vaikka parisuhde olisikin alkanut rakkaudesta. Kotiäitinä oleva/ollut nainen ei halua erota, koska hänellä ei ole vakaita tuloja eikä siten varaa taloon ja autoon ilman miestä. Mies taas ei halua erota, koska pelkää menettävänsä lasten tapaamisoikeudet, joutuvansa maksamaan suuria elareita eikä myöskään tappelu talosta sun muista kiinnosta. Lisäksi on kätevää kun on kaksi aikuista hoitamassa lapsia.

Minä olin. Aluksi olin ihan rakkaudesta ja kiintymyksestä. Sen jälkeen tottumuksesta ja turvasta.

Olin siis parisuhteessa, jossa mies jäi kiinni viesittelystä naispuolisille tuttavillimme. Viestien sisällöt eivät siis todellakaan olleet asiallisia parisuheessa olevalle. En kertonut miehelle, että tiesin, sillä en halunnut erota ainakaan heti.

Mies oli hyväpalkkaisessa vakityössä ja minä olin opiskelija. Elin helppoa elämää, kun mies kustansi käytännössä kaiken. Pari vuotta tätä meni ja mies jäi kiinni pettämisestä. Sitä en enää voinut sulattaa ja lähdin menemään.

Nyt kaduttaa, että valitsin taloudellisen turvan oman itsearvostuksen sijaan.. Olisi pitänyt lähteä aiemmin, vaikka helppoa elämää, matkustelua ja opintolainattomuutta on välillä ikävä. Miestä ei

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että on hyvinkin yleisä. Yksin olisi vaikeampi maksaa isoa asuntolainaa.

Mutta yksin ei myöskään tarvitse isoa asuntolainaa.

Ainakin pääkaupunkiseudulla tarvitsee. Paljonko asunnot maksaa siellä maalla?

Kemistä sai pari kk sitten kolme rivitaloyksiötä 6000 euroa kpl. Normaalihintaisten yksin hinta siellä noin 15000 euroa. Maalla asunnot On tosi halpoja tai ilmaisia. PKS seudulla 100000 eurolla Ei saa juuri mitään.

Harvassa niin huonot naiset, joiden kanssa oleminen häviäisi kemissä asumiselle

Ei täällä oo vielä oikein kukaan myöntänyt, että olisi tällä hetkellä pelkistä taloudellisista syistä yhdessä miehensä kanssa. Varmaan nro 27 oli lähimpänä sitä, mutta hänkin jo eronnut, eli ei taida kovin yleistä olla.

Itse opiskeluaikoina mietin, miten näppärästi yhdessä asuminen pienentää asumiskuluja. Sitten tapasin nykyisen mieheni, muutimme yhteen vasta valmistumiseni jälkeen, ja tällä hetkellä maksan useimmiten lähes 100% asumiskuluista. No, mies saattaa maksaa sähkölaskun, jos on tilillä rahaa, kun se kolahtaa postiluukusta. Joten rahallisesti mies on hyötyjä. Mutta eipä sekään taida mun kanssa sen takia olla, päätellen lämpimästä vuorovaikutuksesta, seksistä, huolenpidosta ja hellyydestä, jota molemmat saamme.

Ketjun lukeminen sai aika paskan fiiliksen minulle. Teen säännöllistä päivätyötä, eli huolehdin lapsistamme enemmän kuin epäsäännöllistä työaikaa tekevä vaimoni. Lisäksi tienaan vähän kuukaudesta riippuen 5.000-6.000 €/kk, eli tuplasti sen mitä vaimo. En pidä rahoistani mitään kirjaa, vaan rahat menevät perheenhyväksi millon minnekkin. Usein minulla on tunne, ettei vaimoani kiinnosta yhtään mitä minulle kuuluu. Tärkeintä hänelle tuntuu olevan lapset (tottakai), omat harrastukset ja ystävät.

En ole edes ennen tullut ajatelleeksi, että voisiko meidän suhteen liima olla minun tulot ja lastenhoito... M31

No kyllä mä olen ollut mieheni kanssa - siis olen ollut eroamatta hänestä - siitä syystä, että olisi tosi vaikeaa hoitaa lapset kahden kodin systeemillä. Myös toimeentulo olisi vaikeampaa. Meillä on välillä mennyt tosi huonosti. Se on varmasti monen mielestä syy erota. Joten kyllä olen ollut toisinaan kumppanini kanssa vain hyötysyistä.

Ainoa syy miksi mietin parisuhdetta olisi jaetut elinkustannukset. Parisuhteessa saisi paremman asunnon kun olisi kaksi maksajaa (omistusasunnosta puhumattakaan). Sitten muistan, että en saisi miestä edes halutessani :D

up

Ketju täynnä huo*ia.

Kyllä meillä ainakin ollaan rakkaudesta. Tässä on vielä etäkuvio, joten joudumme  pikemminkin venymään ylimääräistä, että voimme olla yhdessä, eikä materiallisesti tästä ole mitään hyötyä kummallekaan.

Mä olen niin vaihtelunhaluinen ihminen, että ilman lapsia olisin varmaan jo halunnut erota. Niinkuin aikasemmissanikin suhteissa, tullut se iso kyllästyminen ja olen sitten pakannut kamat ja lähtenyt. Ja n.puoli vuotta eron jälkeen itkenyt exän perään. Tätä kaavaa toistin pitkään, kunnes tapasin nykyiseni, menin naimisiin ja saimme lapsia. Ei tässä todellakaan aina ole hyvä ja onnellinen olla, mutta onhan tää tuttua ja turvallista. Ja niitä onnellisia hetkiä kuitenkin löytyy edelleen. Lapsille haluan ydinperheen, ja niin kauan kun ei ole suuria ongelmia, en tästä suhteesta lähde.

Vierailija kirjoitti:

Raskastan miestäni, mutta rakastan myös autoa, josta minun ei tarvitse maksaa kuin bensat 😔

LOL...meillä ajetaan Teslalla :D