Voisko kaikki vitun "olen sirpaleina.." nyyhkyt kasvaa vähän saatana

Olet kuullut väärin. Ei se ole Sirpaleina, vaan Sirpa-Leena.

Pystyn toteamaan asian myös täysin autistisesti ilman mitään nyyhkytyksiä. Käykö?

Mua taas vituttaa kaikki säälin kalastelu somessa. Siellä reppanat avautuvat ihan mistä vaan. Yhtenä päivänä on niiiiiin haavoittuva olo että tekis vaan mieli jäädä peiton alle blaablaablaa, toisena pitää tilittää pornoaddiktiosta, kolmantena siitä miten kova tää maailma taas onkaan (kyseinen henkilö on kaiken ilmaiseksi saanut sossupummi), jne.

Kasvakaa aikuisiksi jo. Pitäisköhän seuraavan kerran kun tulee tällanen itsesurkuttelupostaus vastaan,  kirjottaa oma avautuminen siitä, miten vituttaa lukea niitä.

Mies petti olen niin rikki, yhyyyy ja ihan yllättäin, yhyyyy

Myötähäpeä!

Nina, olen palasina!

Jaa. No, kai se nyt kuule vähän riippuu siitä, mitä on tapahtunut. Jos lapsi on kuollut tai itse on saanut juuri syöpädiiagnoosin, niin on aika ymmärrettävää, että elämä on sekaisin.

Ok, ehkä sitä silloin olisi tehokkaampaa hakea lohtua omaisilta ja ystäviltä livenä, mutta ehkä asia on liian kauhea, että sitä haluaisi livenä kertoa. Tai ehkä niitä ihmisiä ei OLE, joiden kanssa jutella IRL.

Minä sinuna ap miettisin nyt, miksi et kestä muiden tunteita. Miksi suututtaa kuulla, että muilla on murheita?

Kuulostaa siltä, että olet itse jäänyt tuettava ja et ole käsitellyt omia menetyksiäsi ja surujasi.

Empaattinen ja tasapainoinen ihminen ei ahdistu tuolla tavalla ja kuvittele, että ihmisillä ei ole oikeutta valittaa, jos heidän murheensa ovat pienempiä kuin omat. Tuollaista murheiden vertailua on ylipäätään mahdotonta tehdä, tunteet ovat AINA subjektiivisia.

Vierailija kirjoitti:

Jaa. No, kai se nyt kuule vähän riippuu siitä, mitä on tapahtunut. Jos lapsi on kuollut tai itse on saanut juuri syöpädiiagnoosin, niin on aika ymmärrettävää, että elämä on sekaisin.

Ok, ehkä sitä silloin olisi tehokkaampaa hakea lohtua omaisilta ja ystäviltä livenä, mutta ehkä asia on liian kauhea, että sitä haluaisi livenä kertoa. Tai ehkä niitä ihmisiä ei OLE, joiden kanssa jutella IRL.

Minä sinuna ap miettisin nyt, miksi et kestä muiden tunteita. Miksi suututtaa kuulla, että muilla on murheita?

Kuulostaa siltä, että olet itse jäänyt tuettava ja et ole käsitellyt omia menetyksiäsi ja surujasi.

Empaattinen ja tasapainoinen ihminen ei ahdistu tuolla tavalla ja kuvittele, että ihmisillä ei ole oikeutta valittaa, jos heidän murheensa ovat pienempiä kuin omat. Tuollaista murheiden vertailua on ylipäätään mahdotonta tehdä, tunteet ovat AINA subjektiivisia.

Lue tarkemmin: saa sitä kirjoittaa. Eli kirjoittakaa vapaasti. En ymmärrä tämmöisiä diagnoositekstejä.

En voi. Eikä ole mun ongelma jos se sua ärsyttää. Miksi vaivaudut ärsyyntymään? Mikset ohita ns. olankohautuksella niitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa. No, kai se nyt kuule vähän riippuu siitä, mitä on tapahtunut. Jos lapsi on kuollut tai itse on saanut juuri syöpädiiagnoosin, niin on aika ymmärrettävää, että elämä on sekaisin.

Ok, ehkä sitä silloin olisi tehokkaampaa hakea lohtua omaisilta ja ystäviltä livenä, mutta ehkä asia on liian kauhea, että sitä haluaisi livenä kertoa. Tai ehkä niitä ihmisiä ei OLE, joiden kanssa jutella IRL.

Minä sinuna ap miettisin nyt, miksi et kestä muiden tunteita. Miksi suututtaa kuulla, että muilla on murheita?

Kuulostaa siltä, että olet itse jäänyt tuettava ja et ole käsitellyt omia menetyksiäsi ja surujasi.

Empaattinen ja tasapainoinen ihminen ei ahdistu tuolla tavalla ja kuvittele, että ihmisillä ei ole oikeutta valittaa, jos heidän murheensa ovat pienempiä kuin omat. Tuollaista murheiden vertailua on ylipäätään mahdotonta tehdä, tunteet ovat AINA subjektiivisia.

Lue tarkemmin: saa sitä kirjoittaa. Eli kirjoittakaa vapaasti. En ymmärrä tämmöisiä diagnoositekstejä.

No ei se selvästi ole sinusta ok, kun noin jaksat aiheesta kiroillen melttoaa.

Toistan, mieti vähän, mistä moinen aggressio.

Minua vituttaa sen takia, että ihmiselämä nyt on täynnä erilaisia pieniä haasteita ja vaikeuksia. Jos jokainen postailisi joka päivä jokaisen pienen vastoinkäymisen, varsinkin itseaiheutetut, mitään muuta ei nettiin mahtuisikaan.

Enkä kyllä ymmärrä mitä hyötyä näille surkimuksille itselleenkään on siitä, että kaikki tietävät heidän elämänhallintaongelmansa, kyvyttömyytensä luoda merkityksellisiä ihmissuhteita, ja yleisen reppanuutensa. Ehkä muutama empaattinen ihminen jaksaa kirjoittaa pari tsemppikommenttia, mutta onhan se melko vähäinen palkinto oman lapsellisen itsekeskeisyytensä ja epäkypsyytensä paljastamisesta kaikille. Viikoittain. Jopa päivittäin. Nyyh. Todellakaan niitä ei enää jaksa edes lukea.

Kyllä totisesti ihmettelen miksi ärsyttää niin paljon. Itsestä se on kiinni mistä ärsyyntyy, ei mua ainakaan liikuta tuollaiset suuntaan tai toiseen.

Minusta taas on paljon mielenkiintoisempaa lukea rehellisiä postauksia kuin valheellista pintakiiltoa.

Vastoinkäymiset ja mokatkin kuuluvat elämään. Kusipäät ei halua sitä myöntää ja ahdistuvat kun pitäisi oman navan tuijottelun ohella jaksaa tuntea empatiaakin.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä totisesti ihmettelen miksi ärsyttää niin paljon. Itsestä se on kiinni mistä ärsyyntyy, ei mua ainakaan liikuta tuollaiset suuntaan tai toiseen.

Ehkä sulla ei ole fb-kavereita, jotka vinkuvat vuosia vanhoista erokriiseistä, päihdeongelmista, naisettomuudesta, dieettirepsahduksista, yms. Kun valitusmuoti muutama vuosi sitten alkoi, minä jopa kannustin näitä. Sanoin, että kiva kun ihmiset avautuvat rehellisesti ongelmistaan. Nyt olen sitä mieltä, että meikäläisenkin fb alkaa olla yksi mt-potilaiden terapiasessio, av-palstakin jää huonona päivänä toiseksi. Täällä sentään ongelmat on joskus oikeassa mittakaavassakin, ja täällä vessanpöntönrinkulakiistat tajuaa heti provoiksi.

Vierailija kirjoitti:

Minusta taas on paljon mielenkiintoisempaa lukea rehellisiä postauksia kuin valheellista pintakiiltoa.

Vastoinkäymiset ja mokatkin kuuluvat elämään. Kusipäät ei halua sitä myöntää ja ahdistuvat kun pitäisi oman navan tuijottelun ohella jaksaa tuntea empatiaakin.

Tämä on toinen asia, jota minun on vaikea ymmärtää. Miksi ihmiset kuvittelevat, että hyvät jutut somessa on jotain valheellista pintakiiltoa? Kyllä minä rehellisesti sanottuna luen mieluummin kivoja lomapostauksia tai vaikka kyökkifilosofin positiivisia havaintoja omasta elämästään, tai jopa sähköbussien kehumista (vähän niche-aihe, mutta tuli mieleen päivän keskusteluista), kuin itsesäälissä rypemistä. Juuri pari päivää sitten yksi "kaveri" sai yhteen postaukseen mahtumaan valitusta masennuksesta (kestänyt vuosia, saanut kalliit terapiat kelalta), motivaation vähäisyydestä (jättänyt opinnot kesken monta kertaa, ei viitsi tehdä töitä vaikka työpaikkoja on ollut monta), yksinäisyydestä (on kai yksinäinen kun ei viitsi mitään tehdä), blaablaablaa. Olisin potkassut perseelle edes virtuaalisesti, mutta en kehdannut kun muut "kaverit" voivottelivat kilpaa.

Vierailija kirjoitti:

Minusta taas on paljon mielenkiintoisempaa lukea rehellisiä postauksia kuin valheellista pintakiiltoa.

Vastoinkäymiset ja mokatkin kuuluvat elämään. Kusipäät ei halua sitä myöntää ja ahdistuvat kun pitäisi oman navan tuijottelun ohella jaksaa tuntea empatiaakin.

Kukahan se kusipää on? Minusta ihmiset, jotka kaatavat omat paskansa toisten niskaan, ovat juuri niitä kusipäitä, mutta kiva, että itse tykkäät.

Läskit mt-vinkujat on tän palstan kivijalka.

Oon niin paskana, eikä mikään huvita. x 300 vuodessa. Ei tuollaista kukaan jaksa. Mulla on yks facekaveri, joka valittaa erikseen joka viikonpäivästä. Perjantaina ei valita, mutta ei kyllä juhlikaan. Viikonpäivät toinen toistaan surkeampia, ja viikonloput vielä pahempia yksin kurjistellessa.