Milloin vauvantekopuuhiin? :)
Nämä teidän kokemuksenne raskaaksi tulosta pillereiden lopettamisen jälkeen on pistänyt miettimään, että joskohan sitä pitäisi itsekin lopettaa niiden syönti, kun ei kerta koskaan voi tietää kuinka kauan raskaaksi tuleminen kestää. Miehelläni on minua ehkä jopa kovempi vauvakuume, sillä hänen mielestään juuri nyt olisi sopiva aika ensimmäiselle lapselle. Olemme molemmat kohta 24-vuotiaita ja mieheni valmistuu tänä keväänä ja itse viimeistään ensi vuonna.
Itsestäni ajatus vauvasta tuntuu aivan ihanalta mutta jostain kumman syystä kuitenkin ehkä hieman vieraalta. Tai oiskohan se vaan jotain pientä pelkoa, en tiedä... Toisaalta uskon, että me varmasti oltais ihan tavallisia, hyviä vanhempia ja tultais varmaan pärjäämään ihan hyvin, mutta mutta... Olemme kuitenkin molemmat sitä mieltä, että haluamme lapsia ja vieläpä suht nuorina, eli onko tämä epäröinti ihan tyhmää? Jos nyt tulisin raskaaksi, niin se olisi kyllä varmasti aika iso uutinen tuttavapiirissä. Vaikka tiedänkin etenkin oman äitini salaa jo toivovan lastenlapsia :)
no jos siltä on tuntunut jo pitkään että kyllä vauvan voisi haluta. niin minä sanon että kyllä te olette valmiita.
Me ollaan aloitettu yritys nyt tammikuun alussa ja itse olen 85 vuosimallia ja mieheni 86, eli siis eilen tein positiivisen raskaustestin ja ihan onessaan ollaan.!Ollaan tosi nuoria mutta vauvakuume painanut mieltä jo pitkään. Söin pillereitä 3 vuotta suunnilleen nyt putkeen, ja äkkiä meillä tärppäs.joillakin tosin menee pitempää (vuosikin) mutta meillä näin.
Kaikki konstit kyllä kokeiltiin ja kyllä autto.pepun alle tyyny ja puolituntia makoilemista seksin jälkeen..ym..
Minä oon ajatellut niin että minä haluan olla sitten samanlailla kun meidän äiti eli olla itsekin vielä nuori kun lapset on aikuisia. ja niin paljon paremmat mahdollisuudet on saada terveitä lapsia nuorena. ja jos niin aattelee, että mullakin jää nyt sit koulu vähän kesken ja pitää tutkinto suorittaa sitte loppuun kun on vauva.niin minusta aina tulee esteitä miksi vauvaa ei pitäisi tehdä.sitten kun valmistuu voi olla hyvä työpaikka tiedossa, ja se on taas syy lykätä asiaa..aina tulee jotain , ikinä ei ole juuri oikeaa aikaa tehdä lasta...mutta se aika pitää vain ottaa...