Miksi jotkut kiukuttelevat kauppojen kassoilla?
En vaan ymmärrä ihmisiä, joiden on osoitettava mieltänsä heti, jos joutuu vähänkään jonottamaan kaupan kassalla. Ja nyt ei ole kyse kassatyöntekijän hitaudesta. Miten voi ihmisen elämä olla niin kiireistä, ettei ehdi odottamaan vuoroansa hermostumatta? Kyse ei kuitenkaan ole monen minuutin odotuksesta. Ärsyttää suunnattomasti asiakkaat, jotka alkavat naputtelemaan kassahihnaa, napisemaan itsekseen ja olemaan töykeitä kassahenkilökunnalle, jos edellä olevan asiakkaan kanssa asiointi kestää hieman tavallista kauemmin. Harvoin viivästyksen syy kuitenkaan on kassatyöntekijässä. Useimmin viivästys johtuu asiakkaista itsestään; esimerkiksi tuote on jätetty punnitsematta tai asiakas on sitä mieltä, että esim. kaikki omenat ovat 1 euro/kilo, kun myymälässä olevassa ilmoituslapussa on "Tästä erä omenia1 euro/kilo". Kassakone ilmoittaa eri hinnan ja sitten alkaa helvetinmoinen vääntö, että kassa on väärässä, kyllä kaikki omenat ilmoitettiin 1 euro/kilo, ihan varmasti ilmoitettiin. Ja kassan vika se tietysti on, kun näin ei ole. Myös maksukorttiensa kanssa tunaroivat kasvattavat jonoa. Pin-koodi laitetaan kolme kertaa väärin ja kassakone kehottaa kassatyöntekijää neuvomaan asiakasta ottamaan pankkiinsa yhteyttä, niin sekin on kassan vika. Minähän laitoin koodin oikein ja vielä kolme kertaa ja aina se on ollut tämä numerosarja. Teidän laitteissanne on vikaa. Lisäsuola, ei välttämättä hidastavia tekijöitä, ovat tuhahtelijat ja rahan heittäjät. Ah, heitä minä niin rakastan. Noh, kunhan avauduin. Jatkakaa.
Kommentit (28)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, kävin tuossa yhtenä päivänä elektroniikka-alan liikkeessä. Kaikki myyjät olivat varattuja. Siirryin katselemaan puhelimia. Kun huomasin, ettei kukaan tullut minua palvelemaan edellisten asiakkaiden lähdettyä, menin seisomaan palvelutiskin ääreen. Myyjät kävivät nappaamassa sieltä minun takaani seisovia miehiä asiakkaikseen. Kun jo kolmas minun jälkeeni tullut mies otettiin palveltavaksi minun yhä seisoessani siinä odottamassa myyjää, alkoi vituttamaan niin saakelisti, että lähdin kaupasta pois. Kassatiskillä oli kaksi myyjää, joista toisella oli asiakas ja toinen oli vapaana ja huuteli, että tänne voi tulla maksamaan, minä sanoin hänelle vähän vähemmän ystävällisesti, että anteeks vaan mutta ei tullut tänään kauppoja kun mulla on väärät vehkeet jalkojen välissä.
Yleensä kyllä kohtelen ihmisiä hyvin. Työtään he tekevät. Mutta jos siis ei tehdä työtä, silloin kyllä alkaa suututtaa. Varsinkin jos jäätelöni sulavat kassalinjalla kun myyjä jää juoruamaan kaveriasiakkaansa kanssa siihen jotain. Suuressa kaupassa on helpompi kasvottomana asiakkaana näyttää vittuuntunutta naamaa, mutta tuossa kylällä hillitsen itseni. Täällä kun ei ole paljon vaihtoehtoja ruokakaupoille.
Etkä sitten saanut suutasi auki siinä vaiheessa, kun takaasi napattiin miehiä palveltavaksi. Harvoin olen nähnyt markettien kassojen juoruilevan työpisteessään niin, että jäätelö ehtisi sulaa. Osastoilla sitten onkin eri asia. Typerää käytöstä aikuiselta ihmiseltä näyttää vittuuntunutta naamaa missään tilanteessa vaan pitää huomauttaa asiasta jos noin korpee!
Ei, minun asiani ei ole saada suutani auki ja ruveta mäikäämään, että nyt oli minun vuoroni. On myyjän asia ottaa asiakkaat palveltavaksi siinä järjestyksessä kuin he jonossa seisovat. Jos myyjät eivät osaa hoitaa hommiaan (heitä oli neljä tuossa puljussa), asiakas kuten minäkin vaihtaa kauppaa. Toisaalla sain tehtyä ostokseni.

Okei.

Sanomisesta ei ole mitään hyötyä sillä työntekijät saavat kyllä ihan itse päättää ketä palvelee ja miten. Jos ei kelpaa niin menee muualle
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan kauppias voisi lisätä henkilökuntaa kasvoille jos asiakkailla palaa odotteluun pinna.
Kyllä, jos antaa asiasta kauppiaalle palautetta. Kiukuttelu, eli teatraalinen huokailu, naputtelu, ähinä ja puhina taas ei nopeuta kassaa eikä saata tilannetta kauppiaan tietoon. Se pelkästään pahentaa kaikille tympeää tilannetta ja antaa kiukuttelijasta lapsellisen ja hemmotellun kuvan kanssaihmisille.
Olen anatanut yli sata kertaa asiasta palautetta. Ei niillä palautteilla ole mitään merkitystä. Ei kauppa rupea asiakkaiden mukaan hyppimään
??? kirjoitti:
Jos joku tuote ei ole punnittu niin se pitäisi kassan vaan ottaa sivuun ja sanoa että tätä tuotetta emme myy. Eikä niin että muut odottaa kun yksi lähtee punnitsemaan tuotetta.
Sama juttu on tuotteissa jossa ei ole hintaa. Sivuun vaan ja ilmoitus henkilökunnalle että menee viemään hintalaput niihin.
Missähän liikkeessä toimitaan näin??
On nimittäin melko kaukana asiakaspalvelusta!
Jos takana odottaa 20 ihmistä palvelua niin se juuri on asiakaspalvelua. Ei tulisi mieleenkään ravintolassa sanoa ihmisille että odottakaa siinä jonossa 20 minuuttia kun minä pelleilen tämän yhden asiakkaan kanssa.
Ne 20 ihmistä kävelisi ulos ravintolasta.
Mutta koska kaupoilla ei ole kilpailua niin ne voi tehdä mitä tahansa. Asiakkailla ei ole valinnanvaraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, kävin tuossa yhtenä päivänä elektroniikka-alan liikkeessä. Kaikki myyjät olivat varattuja. Siirryin katselemaan puhelimia. Kun huomasin, ettei kukaan tullut minua palvelemaan edellisten asiakkaiden lähdettyä, menin seisomaan palvelutiskin ääreen. Myyjät kävivät nappaamassa sieltä minun takaani seisovia miehiä asiakkaikseen. Kun jo kolmas minun jälkeeni tullut mies otettiin palveltavaksi minun yhä seisoessani siinä odottamassa myyjää, alkoi vituttamaan niin saakelisti, että lähdin kaupasta pois. Kassatiskillä oli kaksi myyjää, joista toisella oli asiakas ja toinen oli vapaana ja huuteli, että tänne voi tulla maksamaan, minä sanoin hänelle vähän vähemmän ystävällisesti, että anteeks vaan mutta ei tullut tänään kauppoja kun mulla on väärät vehkeet jalkojen välissä.
Yleensä kyllä kohtelen ihmisiä hyvin. Työtään he tekevät. Mutta jos siis ei tehdä työtä, silloin kyllä alkaa suututtaa. Varsinkin jos jäätelöni sulavat kassalinjalla kun myyjä jää juoruamaan kaveriasiakkaansa kanssa siihen jotain. Suuressa kaupassa on helpompi kasvottomana asiakkaana näyttää vittuuntunutta naamaa, mutta tuossa kylällä hillitsen itseni. Täällä kun ei ole paljon vaihtoehtoja ruokakaupoille.
Etkä sitten saanut suutasi auki siinä vaiheessa, kun takaasi napattiin miehiä palveltavaksi. Harvoin olen nähnyt markettien kassojen juoruilevan työpisteessään niin, että jäätelö ehtisi sulaa. Osastoilla sitten onkin eri asia. Typerää käytöstä aikuiselta ihmiseltä näyttää vittuuntunutta naamaa missään tilanteessa vaan pitää huomauttaa asiasta jos noin korpee!
Ei, minun asiani ei ole saada suutani auki ja ruveta mäikäämään, että nyt oli minun vuoroni. On myyjän asia ottaa asiakkaat palveltavaksi siinä järjestyksessä kuin he jonossa seisovat. Jos myyjät eivät osaa hoitaa hommiaan (heitä oli neljä tuossa puljussa), asiakas kuten minäkin vaihtaa kauppaa. Toisaalla sain tehtyä ostokseni.
Okei.
Asiakas joka rupeaa valittamaan saatetaan vartijoiden mukana ulos. Näin ainakin prismassa.
Suomalainen ruokakauppa on kuin elintärkeän lääkkeen myynti. Kun asiakas tarvitsee tuotteita eikä ole mahdollisuutta muualta ostaa niin se maksaa minkä hinnan tahansa ja ottaa vaikka vittuilut päälle.
Minä en huokaile ja voihki, mutta vaihdan kassaa.