Voisinko elää 200000 eurolla lopun elämääni rantapummina Thaimaassa?
Olen vajaa nelikymppinen mies, ei perhettä ja olen muutenkin huithapeli. Nyt tilanteeni on sellainen että olisi parisataa tonttua sijoitettavaksi. Yksi vaihtoehto on että ostaisin jonkun pienen asunnon velattomasti ja asuisin Suomessa, tai toinen mikä on käynyt mielessä että jos muuttaisin vaikka Thaimaahan lusmuilemaan. En ole koskaan käynyt siellä, ja ajattelin että pystyisikö siellä asumaan mukavasti 200000 eurolla tekemättä oikeastaan mitään?
Kommentit (31)
Ei enää suosituimmilla turistialueilla, mutta vähän kauempana ja vähän vaatimattomammissa olosuhteissa (kuitenkin nykyaikaisissa) pystyy noin parikymmentä vuotta, jos sijoitat rahoja, etkä ala ryyppäämään, niin vähän pitempäänkin.
En usko. Joku paikallinen nainen sut kuitenkin poimii ja alkaa käyttää sun rahoja (paikallisen poikaystävänsä kanssa) ja pian olet hups puilla paljailla.
Kyllä varmasti sillä aika kauan pystyisi lusmuilemaan, vähän riippuisi miten raskaasti rahaa käyttäisit .
10-25vuotta ensin siellä ja sitten eläkepäiviksi takaisin Suomeen :D
10-15 vuoden päästä Thaimaan hintataso voi jo olla paljon korkeampi kuin nyt, eli jollet onnistu kasvattamaan vaan syömään pottia, voi käydä kehnot.
Oletko tyhmä ? Osta sijoitusasunto jonka vuokraat. Elät jo vuokratuloilla siellä thaimaassa ja jos joskus palaat sinulla on paikka minne mennä tai voit myydä.
Oikeasti sinulla ei tuollaisia rahoja ole ainakaan itse ansaittuna kun et ymmärrä pääomasta ja sen kerryttämisestä mitään. Kivoja hiekkarantoja !
Joo-o, sinuna ostaisin täältä asunnon, jonka vuokraat ja saat vuokratalot poissaollessasi (luultavasti juuri sen verran voittoa kk millä saat muualta mukavan asunnon aina kuukaudeksi) ja sitten sulle jää ehkä puolet millä elelet ja sitten kun haluat muuttaa takaisin niin sulla on asunto valmiina. Selviät mukavasti vanhanakin kun vuokra ei ime kaikkia rahoja :)
Jos Deutsche Bank kaatuu tai tulee muu finanssikriisi, niin eurosi ovat arvottomia. Osta asunto pääkaupunkiseudulta, niin saat vuokratuottoa. Hätätilassa voit palata Suomeen ja muuttaa siihen itse.
Vierailija kirjoitti:
Oletko tyhmä ? Osta sijoitusasunto jonka vuokraat. Elät jo vuokratuloilla siellä thaimaassa ja jos joskus palaat sinulla on paikka minne mennä tai voit myydä.
Oikeasti sinulla ei tuollaisia rahoja ole ainakaan itse ansaittuna kun et ymmärrä pääomasta ja sen kerryttämisestä mitään. Kivoja hiekkarantoja !
Parinsadantonnin sijoitusasunto, paljonkohan tuottaisi? Vuokra ehkä 1000€, vastike 300€, vakuutukset jotain kymppejä, satunnaisia lisäkustannuksia, tuotto sanotaanko 650€, josta veroa 30% eli 455€ käteen. Niin ja sitten aina välillä kämppä on tyhjä.
Elääkö Taikuissa 400€ kuukaudessa?
Mä olen ajatellut elää 350 000 eurolla loppuelämäni; koti Helsingissä ja täältä sitten teen reissuja. Olen 45-vuotias.
No ei kyllä kinosta ruveta miksikään vuokraloordiksi. Ap
Hirmu kätevää hoitaa sitä vuokraluukkuja thaikuista käsin. Aina kun vuokralainen lähtee niin varaat lennot tänne, asut hotellissa, remontoit niillä mukanasi raahaamilla matkatavaroilla. Rahat ovat sileänä kolmessa vuodessa.
Minä luulin, ettei "rantapummilla" ole paljonkaan rahaa käytössä, vaan hän elää kädestä suuhun tilapäistöistä saamillaan tai sananmukaisesi pummaamillaan rahoilla.
Kyllähän tuommoinen summa pitkälle riittää, jos olet maltillinen. Välillä voi tehdä jotain hanttihommia, että saa apetta ja kattoa pään päälle.
Kiertele maailmaa noilla, menet minne nenä näyttää, peukku kyydillä ja teltta selkään. Ole oman elämäsi Riku ja Tunna.
Vierailija kirjoitti:
Minä luulin, ettei "rantapummilla" ole paljonkaan rahaa käytössä, vaan hän elää kädestä suuhun tilapäistöistä saamillaan tai sananmukaisesi pummaamillaan rahoilla.
Rantapummin "loppuikä" on myös niin lyhyt, että siihen riittää vähempikin kuin 200 000. Toki, mitä enemmän on rahaa, sitä lyhyemmäksi se todennäköisesti muodostuu.
Ei riitä loppuelämäksi tuo.
Thaimaa alkaa muutenkin kallistua kun siellä ihmisten elintaso, kiitos työnteon, nousee.
Kyllä tuolla pärjää Thaimaassa hyvin jos ei pyöri turistirysissä. Hinnat putoavat melkoisesti kun poistut turistialueilta.
Puketilla asunut 20 vuosia jaa raha ollut tullessa 1000 markka! Elo melkein kuin kuningas ja nyt tililla 10 miljoonaa batia!
Vierailija kirjoitti:
Onko sulle kertynyt eläkettä, sillä sitten kun vanhuuden vaivat iskevät, voi olla pakko palata Suomeen ja pelkällä kansaneläkkeellä täällä on todella köyhä?
Mille vit*n eläkkeelle. Ei rantapummit jää eläkkeelle. Kysehän oli loppuelämästä.
Onko sulle kertynyt eläkettä, sillä sitten kun vanhuuden vaivat iskevät, voi olla pakko palata Suomeen ja pelkällä kansaneläkkeellä täällä on todella köyhä?