Vierailija

Miten päiväkodin varhaiskasvatus on erilaista tai ns. parempaa kuin muu varhaiskasvatus? Mitä siellä tarjotaan, mitä muualla ei saa? En tarkoita nyt esikoulua vaan pienimpien varhaiskasvatusta.

Meillä on kunnassa tarjolla muskaria, konservatorion maksullista ja kunnan sekä seurakunnan maksutonta. Käymme molemmissa. Lisäksi on maksutonta puuhakerhoa taaperoikäisille ja eri tahojen perhekerhoja, joissa askarrellaan, leikitään, lauletaan vapaan leikin lisäksi. Näissä on välillä teatteriesityksiä, satuhierontaa, yms normiohjelmasta poikkeavaa.

Joka arkipäivä on mahdollisuus sisäliikuntaan eri liikuntasaleissa, pienille esillä liikuntavälineitä. Välillä näitä on.myös viikonloppuisin tällaisia peuhuliikuntatilaisuuksia. Lisäksi on ohjattuja metsäretkiä pari-kolme kertaa viikossa. Nämä ilmaisia.

Maksullisia löytyy myös teatterikerhoa, sirkustelua, sana- ja kuvataidejuttuja joka viikko. Mukaan voi mennä koska vain pientä maksua vastaan.

Nämä siis sen lisäksi, mitä voi itse tehdä kotona, leikkipuistossa, metsässä. Lisäksi on kunnan ja seurakunnan kerhoja sekä eri lajien liikuntakerhoja 3-4-v täyttäneille.

Esim tänäänkin vaihtoehtoina oli muskari, teatterikerho, metsäretki ja sisäliikuntaa. Siis ohjattuja juttuja.

Miten pöiväkodin toiminta eroaa näistä?

Itse olin päiväkodissa niin kauan sitten, että silloin siellä ei ollut mitään erityisiä retkiä tms erikoisohjelmaa, ohjattua liikuntaa tms. Askartelua ja musiikkihetkiä oli.

Kommentit (4)

Vierailija

Siinäpä se, ei mitenkään. Sitä varhaiskasvatusta on tarjolla vain tunti päivässä. Muu aika on ulkoilua, syömistä, päiväunia tai vapaata leikkiä.

Vierailija

Kun itse mietin, me käydään taaperon kanssa joka päivä 2-3 kertaa ulkoilemassa. Joka viikko näissä ulkoiluissa on eri leikkipuistojen lisäksi retkiä luonnossa, metsässä tai rannalla. Noin joka toinen viikko vähintään osallistutaan ohjattuun metsäretkeen, siellä on biologi ohjaamassa.

Vähintään kerran viikossa käydään jossain kulttuurikohteessa, museossa tai historiallisella paikalla tai lasten teatteri/musiikkiesityksessä.

Muskarissa käymme 2xvko, koska lapsi nauttii musiikista niin paljon. Lisäksi käymme kerran viikossa uimassa ja jossain ohjatussa liikunnassa esim sirkustelu. Lisäksi nämä erilaiset perhekerhot, sanataidetms kerhot, joissa käydään taaperon vireystilan ja kulloisenkin muun ohjelman ja säiden mukaan.

Lisäksi kotona taiteillaan, lauletaan, luetaan, leikitään, hyödynnetään esim. sirkustelussa opittuja juttuja, leivotaan. Ollaan vaan, kun siltä tuntuu.

Vastaako se päiväkodin toiminta tätä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Päiväkodissa on erikseen kasvatustavoitteet! Niiden vuoksi päiväkodissa pitää suunnitella koko aikuisporukalla 2-3 tuntia päivässä. Kerhossa aikuiset on 100% lasten kanssa, päiväkodissa ei.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla