miten tuo äxl kirjoittaa niin luokattoman huonoa suomea
Jokaisessa tilityksessään, jotka on kuvauspuuhiinsa liittyen antanut on kieli sellaista, että silmiin särkee.
Kommentit (5)
Ja niin oli pari päivää sitten kirkuvin otsikoin Iltiksen kannessa tämän äimiskön kuva ja teksti kuinka hän vieläkin jatkaa nuorten naisten asunnolleen houkuttelua ja mitä todennäköisimmin myös tätä lempipuuhaansa eli muiden ihmisten salakuvaamista, tosin tämän tapauksen julkitultua se ei enää niin salaista olekaan. Axlin maine on totaalisen mennyttä mutta se ei näytä miestä haittaavan tai hänen menoaan yhtään hidastavan, päinvastoin, meno jatkuu ihan entiseen malliin. Kaikki hänen julkisuuteen antamansa lausunnot, se käsittämätön ylimielisyys mikä hänestä huokuu ja katumuksen puute vahvasti viittaavat narsistineen persoonallisuushäiriöön. Kertakaikkisen oksettava ihminen jonka naamataulun näkeminen saa yökkäys-reaktion aikaan.
Olisi vain jatkanut hiljaiseloa. Sen lisäksi että kaikki pitävät häntä edelleenkin moraalittomana, jokaisella avautumisella hän vahvistaa käsitystä itsestään kirjoitustaidottomana typeryksenä.
Sehän on sitä lapsenmielistä rotua. On jäänyt oppi menemättä perille.
Äxl ei ole oikein jaksanut käydä kouluja. Eikä hänellä ole koskaan tainnut olla sellaista sanottavaakaan, joka olisi monimutkaisuutensa vuoksi vaatinut tuon parempaa ilmaisukykyä.