Mistä koiranpentuja oikein saa?
Haluaisimme siis ihan vain kotikoiran, eli sekarotuisen. En pysty sitoutumaan kalliin rotukoiran kanssa jalostus, näyttely ym. kilpailuedellytyksiin.
Olemme kyllä valmiit maksamaan terveestä kourasta vaikka kuutisen sataakin ja ajamaan toiselle puolelle suomea hakemaan, joten siitä ei ole kyse. Ilmaista koiraa en ole vaillakaan.
Tuntuu että kaikki pennut menevät sillä silmänräpäyksellä kun ne ilmoitetaan myyntiin, myyjät eivät vastaa pitkiin sähköpostitarinoihin mitään, jos pyytävät kertomaan perheestä ensin kirjallisesti. Vapaana olevat ovat sitten virosta trokattuja halpapentuja, joita en myöskään halua.
Onko pienen seurakoiran ostaminen suomessa nykyään näin vaikeaa? Eläinsuojistakasn ei sopivaa koiraa löydy, kaikki ovat turhan kookkaita/ niissä on rotuja joiden tarpeisiin meillä ei ole riittävästi resursseja.
Apula ja Tori koluttu kauttaaltaan. Onko muita paikkoja?
Kommentit (53)
Vierailija kirjoitti:
Olemme kyllä valmiit maksamaan terveestä kourasta vaikka kuutisen sataakin
Jos ei kerta ole rahasta kiinni niin laita tuohon pari sataa lisää ja osta se rotukoira luotettavalta kasvattajalta.
Kannattaa kuitenkin huomioida, että oli koira sekarotuinen tai rotukoira, hankintakulu on loppupeleissä se pienin kulu. Rahaa menee rokotuksiin, mahdollisiin muihin ell-käynteihin, laadukkaaseen ruokaan, vakuutukseen jne. (Kukaan täysjärkinenhän ei ole ottamatta koiralle vähintään ell-kuluvakuutusta).
Voi ei, onko tämä taas niitä tarinoita missä koira hankitaan vain jotta on joku jota silitellä? Sitä sekarotuista koiraakin tulee kouluttaa, sitä tulee ulkoiluttaa, sen terveydestä huolehtia jne..
En suosittele ketään hankkimaan rotukoiraa, kun on niin paljon kodittomia koiria jotka tarvitsisivat hyvän kodin, mutta jos välttämättä haluat pennun, niin hanki sellainen rotukoiran pentu, jolla on jokin ulkonäkövirhe minkä takia siitä ei muutenkaan tulisi jalostuskoiraa.
Tosin olen sitä mieltä, että jos tietämys koirien hankinnastakin on noin alkeellisella asteella, niin ei ehkä kannattaisi hankkia elävää olentoa, johon pitää pystyä sitoutumaan 15 vuodeksi.
Toivoisin, ettei kukaan käyttäisi apulaa tai vastaavia palstoja. Vaikka se voi tuntua ajatuksena kauniilta antaa koti jollekin pennulle, joka on syntynyt kun on annettu koirien lisääntyä holtittomasti tai vain rahan ansaitsemistarkoituksessa, niin sillä vain ylläpidetään pentutehtailua.
Älä ota koiraa apulasta tai torista. Valitse ensin rotu, joka sopii perheeseenne: mieti kuinka paljon olet valmis tarjoamaan koiralle liikuntaa päivittäin, tuleeko koiralla olla esim. vahti- tai metsästysviettiä, vai valitsetko jonkun seurakoirarodun. Sen jälkeen mene kyseisen rodun rotujärjestön sivuille ja katso lista pentueista. Valitse sellainen, jonka terveys ja muut ominaisuudet tuntuvat mielestäsi asiallisilta ja ota kasvattajaan yhteyttä.
Ei koiria osteta kaupasta, voit joutua odottamaan sopivaa kuukausia tai jopa vuoden, riippuen kuinka harvinaiseen rotuun päädyt.
Ota yhteyttä Kennelliittoon ja kysele sieltä.
>2016
>halua välttämättä sekarotuinen koira
>seurakoira
>halua pentu
>valmis maksamaan vain 600€
Joo lelukoira sopii sinulle, kun mitään kokemusta ei ole. Koirien hinnat ovat nykymaailmassa nelinumeroisia.
Vierailija kirjoitti:
Ota yhteyttä Kennelliittoon ja kysele sieltä.
Noku ihihihi ei rotukoiraa kun niinq se sohvafifi ei niinq saa maksaa paljoa niinq halutaan mahdollisimman halpa lelukoira ihihi
T. Ap
No voi hyvänen aika. Olen epäkelpo koiranottaja, koska en halua laittaa tuhansia euroja näyttely- ja jalostuskelpoiseen rotukoiraan?
Koira tulisi meillä ensisijaisesti perheenjäseneksi, aktiviteetteja löytyy paljon.
Sanoin jo, että eläinsuojat käyty läpi, mutta niissä ei ole joko ollenkasn koiria, tai sitten ovat metsästysviettisiä rotuja. En halua koiraa jonka tarpeisiin en pysty vastaamaan ja kun meillä on hakusessa perhekoira, en ota vaikeaa metsästysviettistä koiraa.
Rotukoirista värivirheellisiäkin olen katsellut, mutta ei löydy.
Vierailija kirjoitti:
No voi hyvänen aika. Olen epäkelpo koiranottaja, koska en halua laittaa tuhansia euroja näyttely- ja jalostuskelpoiseen rotukoiraan?
Opetelepa lukemaan, tuollaista ei ole kukaan tässä ketjussa väittänyt.
Niin, menevät nopeasti, mutta koiran hankkiminen on vuosien prosessi. Sinä luet heti aamulla kaikki ilmoitukset läpi, jotta ehdit ensimmäisenä varaamaan haluamasi pennun, niin kuin normaalit ihmiset tekevät.
Ei saa seurakoiria kuudella sadalla. Itse maksoin omastani 3400€
Tonnin pennut ovat vielä halpoja.
lol, te suomalaiset koiranomistajat olette hullua porukkaa. :D
T. Oma rotukoira koira kennelistä, viikko meni prosessissa. Hinta euroina n. 500€
Vai että tonni seropista ja vuosien hankintaprosessi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ota yhteyttä Kennelliittoon ja kysele sieltä.
Noku ihihihi ei rotukoiraa kun niinq se sohvafifi ei niinq saa maksaa paljoa niinq halutaan mahdollisimman halpa lelukoira ihihi
T. Ap
Jos tämä on asenteesi, niin huku paskaan.
Vierailija kirjoitti:
No voi hyvänen aika. Olen epäkelpo koiranottaja, koska en halua laittaa tuhansia euroja näyttely- ja jalostuskelpoiseen rotukoiraan?
Kukaan ei ole tuollaista väittänyt. Ja sitäpaitsi rotukoirat ei ole automaattisesti näyttely-ja varsinkaan jalostuskelpoisia. Meillä on ollut useampi rotukoira tässä 25 vuoden aikana, näyttelyissä on käyty tasan yhden kanssa, kaksi kertaa. Missään kokeissa ja kilpailuissa ei ole käyty yhdenkään kanssa. (Tästäkin on useampi vuosi aikaa kun käytiin koiran kanssa noissa näyttelyissä, koira on nyt 10-vuotias). Jalostukseen ei ole käytetty yhtäkään. Koulutuksissa (toko, agility) on käyty ihan omasta halusta ja siksi kun koirat on niistä tykänneet.
Sinun kannattaisi todellakin päivittää tietämystäsi rotukoiran omistamisesta ja sen kanssa elämisestä.
Kukaan eettinen ihminen ei hanki sekarotuista koiranpentua.
Vierailija kirjoitti:
lol, te suomalaiset koiranomistajat olette hullua porukkaa. :D
T. Oma rotukoira koira kennelistä, viikko meni prosessissa. Hinta euroina n. 500€
Vai että tonni seropista ja vuosien hankintaprosessi.
No katsos kun me järkevät ihmiset emme tue mitään pentutehtaita ja "kenneleitä". Oman koirani hankin aina luotettavalta rotukoirakasvattajalta jolla on kennelnimi. Pennut emoineen on aina eläneet kasvattajan kanssa samoissa tiloissa, perheen keskellä. Kaikenlaiset "kennelit" ja muut tarhat kierrän todella kaukaa.
Ihme kommentointia.
Oman koirani ostin viidellä sadalla muistaakseni apulan kautta. En osannut päättää kahden rodun väliltä, joten ostin näiden sekoituksen kun sopiva (erittäin hyvin hoidettu) vanhinkopentue löytyi. On tyytyväinen vakuutettu, sirutettu, koulutettu ja kunnon ruoalla ruokittu kotikoira. Itselläni entuudestaan paljon kokemusta koirista, hyvässä ja pahassa. En osaa nähdä itseäni huonona koiran omistajana. Näistä koirakeskustelujen kommenteista vaan saa aina sen käsityksen :D
En kyllä osaa auttaa. Koirailmoituksissa on valtavasti kaikkea hämärää toimintaa seassa :( Itsekin oli vaikea löytää asiallista myyjää.
Ei ihmisen tarvitse mitään rotukoiraa ostaa, jos ei sellaista erityisesti kaipaa. Ei sekarotuisissakaan mitään vikaa ole.
Näin itse (rotu)koiria kasvattavana kyllä kiinnitti huomiota lause "eivät vastaa pitkiin sähköpostitarinoihin mitään" - ethän kirjoita liian pitkiä? Kasvattajat ovat usein kiireisiä ja jos on paljon kyselyitä, romaanin mittaisia selostuksia ei ehkä tule luettua. Monet mieluummin haluavat suht kompakteja kirjallisia yhteydenottoja ja sitten puhelimessa jutellaan enemmän niiiden kanssa, jotka vaikuttaa sopivilta pennunostajilta.
Pienet seurakoirarodut, ja varsinkin pienet sekarotuiset joita saa edullisesti, on kyllä aika suosittuja, joten voit joutua pentua jonkin aikaa "metsästämään". Koska kysyntää on paljon, usein myös sekarotuisista pienten rotujen mixeistä pyydetään suht paljon rahaa. Mutta ei tuossa muu auta kuin kärsivällisesti vaan ottaa yhteyttä ilmoitusten perusteella heti, eikä lannistua jos ei ensimmäisistä paikoista pentua saa.
Kulkurit. fi
Siellä on ainakin koiranpentuja etsimässä kotia.
Aktiivit käyvät sinun kanssa läpi tarvittavat asiat ja löydätte sinulle sopivan pennun.
Huomaa, ettet tiedä mitään koiranpidosta. Rotukoirilla EI ole mitään jalostus,-näyttely,-ja kilpailuvaatimuksia jos ostat koiran omaksesi. Sijoituskoiralla toki eri asia, mutta sellaistahan sinä et ole ottamassa.