Mitä mieltä lapsen näkemyksestä koulutehtävää kohtaan?
Juttelin uusperheessämme puolison lapsen kanssa läksyistä. Tehtävänä oli etsiä tietoa aiheesta x. Kysyin sitten aikooko lapsi vain mekaanisesti kopioida tietoa sanasta sanaan wikipediasta vihkoonsa. Vastauksena tottakai aikoo. Näinollen läksy on siis tehty sitä nopeammin mitä nopeammin kirjoittaa.
En tiennyt mitä hänen ikäisiltään koulussa vaaditaan, mutta kehoitin tekemään tuonlaisen tehtävän niin, että kouluun mennessä osaa ulkomuistista kertoa annetusta aiheesta mahdollisimman paljon. Lapsen mielestä täysin väärä tapa. Opettaja pyytänyt kirjoittamaan jotain, joten se teksti siinä vihossa osoittaa että tehtävä on tehty. Näin on sitten opettaja tyytyväinen ja voidaan mennä eteenpäin kohti seuraavaa lukuvuotta.
Kerroin tuon tarkoittavan sitä, että lapsi käy koulussa opettajaa, eikä itseään varten. Ihmetyttää hieman myös koulun toiminta, kun tuntuu nykypäivänä asian olevan niin, että tässäkin tapauksessa kaikki on hyvin (ja kukaan ei saa Wilma-merkintää) jos lapsi on kopioinut tiedon vihkoonsa, eli ikäänkuin toimittanut opettajalle pyydetyn askareen. Lapsi oppii tässä omasta mielestään lukemista ja kirjoittamista. Ne taidot hän kyllä hanskaa jo. Oletteko samaa mieltä, että meidän tulisi lapsen vanhemman kanssa oikoa kokonaan lapsen ajatusmaailma. Faktahan on valitettavasti se, että tuolla "mennään mistä aita on matalin eikä opita mitään" -mentaliteetilla pääsee kyllä peruskoulun läpi.
Kommentit (7)
Vierailija kirjoitti:
Osta lapselle printteri niin voi suoraan printata ja liimata sitten vihkoon.
Kovin eri mieltä oli lapsi kun sanoin, että eikö saman asian aja se, että sanoo opettajalle KVG. Ihan turhaa käyttää aikaa mekaaniseen ja vanhanaikaiseen kopiointityöhön jos itse asiasta oppiminen koetaan täysin irrelevantiksi.
Nyt olet jo tosi innokas vääntämään näitä provoja, kun jaksat noin pitkän pätkän kirjoittaa...
Käy editoimassa artikkeli täyteen väärää tietoa kun lapsi on tekemässä läksyjä. Oppiipahan miten luotettava wikipedia on.
Meidän lapsella oli tuo kopiointitapa aluksi. Seuraavana vuonna opettelivat merkitsemään lähteet ja pelkkä Wikipedia ei todellakaan ollut ok opellekaan. Välillä aikaansaannos pitää myös selostaa muille suullisesti.
Eli opettelevat kyllä näitä koulussa. Osa asioista on mielenkiintoisia ja lapsi haluaa saada niistä tietoa itselleen. Osa taas ei kiinnosta ja tällöin menee siitä missä aita matalin. Todistuksessa kuitenkin lukuaineet ovat ysiä ja kymppiä.
Meillä lapsen koulussa tällaiset kopiodut tehtävät hylätään
Minusta koulu on peli, jota pelataan tietyllä tavalla ja oppiminen on sitten ihan jotain muuta.
Eihän niissä virallisissa harjoituskirjoissakaan tarvitse osata mitään muuta kuin täyttää kirjan tekstistä tietty sana tyhjälle viivalle. Siis kopioida.
Opettaja antaa tehtäväksi etsiä tietoa tietyn rivimäärän verran ja se riittää. Jos asia olisi oleellinen, opettaja vaatisi muistamaan jotain ulkoa, mutta koska yleensä ei ole, niin kopiointi riittää. Asiaa ei käydä yleensä enää läpi koulussa, oppilaalta ei edellytetä kriittistä analyysia tms. vaan pelkkää kopiointia.
Lapsen on ihan turha tehdä yhtään sen enempää kuin mitä vaaditaan! Peruskoulussa käydään samat asiat läpi noin neljään kertaa (ainakin olen 9 vuoden aikana kuulustellut esim. planeetat tai veden kiertokulun monella eri luokka-asteella), joten kyllä se lapsi saavuttaa sen osaamisen tason, joka tarvitaan.
Osta lapselle printteri niin voi suoraan printata ja liimata sitten vihkoon.