Miten saada aikuinen ihminen hoitoon? Jos ei vapaaehtoisesti niin sitten väkisin
Mua alkaa jo itseänikin niin paljon vittuamaan tämä, kun olen tätä katsellut jo reilusti yli 20 vuotta.
Isäni menee vuosi vuodelta vain pahemmaksi. Hän ei käytä koskaan alkoholia, lääkkeitä tai muitakaan päihteitä mutta saa ihan järkyttäviä sekokohtauksia että olen muutaman kerran joutunut pelkäämään tosissaan. En ole ONNEKSI asunut enää kotona moneen vuoteen, mutta saan silti edelleen tuota paskaa niskaani, hän on mestari lähettämään haukkumisviestejä sähköpostilla ja tekstareilla.
- Sekopäisiä raivareita ihan oudoista syistä
- Sekoamiset tapahtuu usein ihan yhtäkkiä
- Raivoamisen aiheissa ei usein ole mitään järkeä, saattaa yhtäkkiä seota jopa vuosia vanhasta asiasta ja yhdistelee raivoissaan jotain asioita jotka eivät edes liity toisiinsa millään tavalla
- Kukaan ei saa valittaa, kenelläkään ei saaa olla huono päivä paitsi hänellä. Hänellä on oikeus huutaa ja uhata tappamisella
- Ei pysyviä ystäviä koska karkoittaa tehokkaasti kaikki ihmiset ympäriltään ennemmin tai myöhemmin
- Naapurisopu kärsinyt muutamien kanssa
- Huutaa miten vihaa elämäänsä ja toivoo kaikkien kuolevan
- Haukkuu äitiäni, hänestä ei ole mihinkään, ei osaa mitään, ei tiedä mistään mitään
- Huutaa että ei jaksa enää mitään, mutta silti aloittaa jotain ihan käsittämättömiä projekteja jotka vie jopa useita viikkoja aikaa kellon ympäri ja ottaa niistä hirveän stressin ja jatkaa huutamista miten on ihan loppu
Vuosia sitten uhannut mua tappamisella koska pizzeriassa meni liian kauan aikaa, joskus toisesta syystä hakkasi huoneeni ovea raivoissaan ja uhkasi että hakee kirveen ja tappaa. Monesti huutanut miten haluaisi pistää lekalla kaikkien päät halki.
Just äsken tuli taas viestiä, en nähnyt siitä kuin ensimmäisen lauseen koska viesti alkoi haukkuvasti että päätin poistaa heti. Asia oli kaiken lisäksi jo viimeviikkoinen, joten miksi laittaa viestiä vasta nyt monen päivän jälkeen eikä silloin heti kun se oli ajankohtainen?
Täytyiskö odottaa ja toivoa että hän saa vielä sydärin raivokohtauksen myötä ja kuolee itsestään, vai soittaa jotkut ammattihmiset hakemaan se pakkohoitoon?
Mä oon itsekin jo ihan väsynyt tähän, kun aina saa kuulla olevansa huono ja epäonnistunut, kun sinne menee käymään niin koskaan ei tiedä mitä on vastassa. Hän voi olla hyvällä päällä että hehkuttaa että elämä on ihanaa, tai sitten se vittuperkele alkaa jo ovelta. Tuntuu että vuosi vuodelta mennyt vaan pahemmaksi ja saanut näitä raivokohtauksia useammin.
Jos sinne soittaa joskus poliisit ja valkotakit noutamaan sen niin pelkään että se sekoaa vielä enemmän ja menee vielä pahemmaksi kuin mitä on. Ai niin, sen veli onkin jo valmiiksi mielisairaalassa eikä kuulemma toivu enää ikinä normaaliksi. Sukuvika?
Kommentit (21)
no mitä tohon nyt voi sanoo, asia on sinun äitisi käsissä, jos hän asuu avioliitossa. Ei siihen muut voi mennä. Sano äitilles että soittaa poliisin tai piipaa-auton. voit itte hankkia mmyös lähestymiskiellon kun ensin olet antanut viestiä että et ota enää herjaavia viestejä vastaan. Mut ei se se paras keino ole omaa isäänsä kohtaan, voi vaan vaikeuttaa suhteitas. Anna olla ja mennä toisesta korvasta ulos. ja elä omaa elämääs.
Vierailija kirjoitti:

Totta, mutta rasittavaa tämäkin kun ei tiedä koskaan milloin toinen sekoaa :/ Oon yrittänyt vähitellen vähentää yhteydenpitoakin tämän vuoksi. Sitten ihmetellään miksi en tule käymään edes Jouluna.
Netissä lukee tarinoita siitä kun väkisin on viety pakkohoitoon psykiatriseen sairaalaan kun se on helppoa. Ei tarvitse kun naapurin tai jonkun muun soittaa lääkärille ja valehdella. Sitten ambulanssi lääkärin sekä poliisin kanssa oventakana....
No aivan pötypuhetta! Suomessa on äärettömän vaikea saada ihmistä hoitoon, olkoon hoidon tarve somaattista tai psyykkistä.
Oma kokemukseni on seuraavanlainen....
Tutustuin ihmiseen ja aivan normaali ihminen kyseessä. Sitten hän rupesi tivamaan minulta miksi minä ja naapurit käsittelemme hänen lääkkeitä SEKÄ ruokatavaroita! Kyllä ja käsisaippuan tilalle oli laitettu happoa.
Oireet katosivat, sitten ne jäi pysyväksi. Hän oli aivan varma, että minä varsinkin sekä naapurit käymme tutkimassa hänen tavaroitaan. Lisäksi hän oli aivan varma miten naapurit ovat teetättäneet Virossa avaimet hänen asuntoon ( Abloyn uudet ura avaimet, joten teetättäminen mahdotonta. No kyllä varmaan Virossa onnistuu... Mutta miksi kukaan teetättäisi avaimet ihmisen kotiin joka elää takuueläkkeellä ja ei omista mitään arvokasta....)
Lopulta hän halusi tutkia minun kännykän sekä kaikki irtokarvat mitä minun vaatteissa oli! Jos vaikka hän saisi vakoilijan kiinni!
No en jaksanut enään. Jätin hänet ja kyllä kaipaan sitä ihmistä joka hemmetinpäivä!

Ja koitin häntä saada lääkärille. Monta kertaa! Puhuin siitä, että mennään kahdestaan lääkäriin, sinä et ole oma itsesi! No en saanut häntä lääkäriin...
Kuulostaa ihan normaalilta, selvästi vika on Sinussa. -not
Arvaat varmaan itsekin ettei se tuosta muutu? Ainoaksi vaihtoehdoksi jää etäännyttäminen niin, ettei ko henkilö merkitse enää mitään. Sitten pystyy olemaan ehkä harvakseltaan tekemisissä, muutaman kuukauden välein.

Ei muutu ei :( pahemmaksi vain menee kokoajan. Ei sitä näe koskaan rentona tai oikeasti tyytyväisenä, koko elämä tuntuu olevan sille pakollista suorittamista ja vastenmielistä.
Pakkohoitoon vaaditaan lääkärin M1-lähete, eikä sitä helpolla kirjoiteta. Täytyy todella olla ympäristölleen ja/tai itselleen vaaraksi. Lähete pitää myös uusia (olikohan jo 3 pv jälkeen ens. kerran?), yhdellä lähetteellä ei suljetulla pitkään pysy.
Vierailija kirjoitti:
Poliisit.
Mitä tarkoitat?
Vierailija kirjoitti:
Poliisit.
Mutta missä tilanteessa ne voi soittaa? Äijä ei ole koskaan ollut fyysisesti väkivaltainen, saanut vaan muuten hulluja raivareita. Eikai ne poliisit silloin ketään hae mukaansa jos toinen vaan huutaa kotonaan?
Isälläsi täytyy olla jokin persoonallisuushäiriö! Hänellä on paha olla, ns. Päässä viiraa eikä mitään välineitä tai keinoja purkaa sitä.
Onko hänen oma lapsuutensa ollut turvaton hylkäävä väkivaltainen jne?
Olet ihan oikein huolissasi. Mutta valitettavasti et voi isääsi vasten tahtoaan auttaa.
Auts itseäsi ja ota "lomaa" hänestä aluksi.
Pystyt paremmin asiaa pohtimaan ha käsittelemään kauempaa.
Vierailija kirjoitti:
Isälläsi täytyy olla jokin persoonallisuushäiriö! Hänellä on paha olla, ns. Päässä viiraa eikä mitään välineitä tai keinoja purkaa sitä.
Onko hänen oma lapsuutensa ollut turvaton hylkäävä väkivaltainen jne?Olet ihan oikein huolissasi. Mutta valitettavasti et voi isääsi vasten tahtoaan auttaa.
Auts itseäsi ja ota "lomaa" hänestä aluksi.
Pystyt paremmin asiaa pohtimaan ha käsittelemään kauempaa.
Jo vuosikaudet yrittänyt olla vähemmän tekemisissä, vaikea ottaa "lomaa". Yrittänyt käsitellä asiaa jo koko ikäni.
Mä kehottaisin toimimaan. Kuulostaa julmalta mutta se sun äitisi pitäisi saada turvaan sieltä. Ja yhteys poikki tuohon ihmiseen, olipa puoliso tai isä.
Ehkä tappajageeni tuhoaa teidän perheen arkea.
Impulsiiviset ihmiset, joilla on pahoja tunnesäätelyn ongelmia, ovat juuri tuollasia. Pyörivät stressihormoneilla, ovat ihan loppu ja sitten taas mielestään jaksavat vaikka ja mitä. Loukkaantuvat, jos heille vihjaistaan, ettei käytös ole normaalia ja päättävät, ettei mitään normaalia ole olemassakaan, eikä kukaan saa heitä tulla määrittelemään. Ovat hyvin tietoisia valtasuhteista. Usein taustalla epävakaa persoonallisuus ja cocktail kaikkea muuta, moniongelmaisia. Jos ei ihminen tajua itse hoidattaa itseään, niin ei siinä auta kuin pelastaa itse itsensä.