Koen paljon seksuaalista ahdistelua mitä tehdä?
Olen 19-vuotias tyttö. Tykkään olla huoliteltu, olen opetellut meikkaamaan hyvin youtube videoiden avulla, pukeudun trendien mukasesti ja mulla on pitkät blondit hiukset jotka ulottuu alaselkään asti. Kasvonpiirteet: isot huulet, korkeat poskipäät, pieni nenä ja pitkät ripset jne. Kroppa treenattu, salilla käyntiä takana 9kk.
Aina joku ahdistelee. Jos liikun yksin illalla Helsingissä niin miespuolisia henkilöitä huutaa perään tai yrittää tulla juttelemaan. Kerran yksi iso miesporukka alkoi seuraamaan rautatieasemalla ja oli niin kuumottavaa että juoksin karkuun. Myös kerran citycentterissä piiritettiin liukuportaissa ja seurattiin koko matka. Läpsitään perseelle ja kosketellaan ohimennen baarissa ja kadulla. Huumattu baarissa muutamia kertoja ja meinattu raiskata kaksi kertaa. Esim. kerran baarissa tuli illan aikana ainakin 10 ihmistä ahdistelemaan vaikka olin miesvaltaisella porukalla liikenteessä ja jopa esitettiin yhen pojan kanssa loppuilta että ollaan pari kun mulla alkoi olla tukalaa ja silti yrittivät. Festareilla ahdistellaan aina, joka kerta joku ottaa luvattomasti kiinni. Ehdotteluja kokoajan, jopa perheelliset miehet laukovat kaksimielisiä kommentteja. JA mulla on aina ihan asialliset vaatteet päällä, enkä tee aloitteita ite esim katseella että itse tulevat.
Mitä ihmettä teen? Mua ahdistaa niin paljon. En uskalla ysin liikkua ja baariinkin pelottaa mennä noiden huumausjuttujen jälkeen. :(
Kommentit (26)
Maailma on julma, täytyy olla tai ainakin näyttää vahvalta JA puolustuskysyiseltä.
seksuaalinen ahdistelu on rikos. lääppiminen on siis rikos. soitat poliisille. tää ei oo vitsi, eikä liioittelua. KENELLÄKÄÄN ei ole oikeutta koskea suhun ilman sun lupaa. Luu kurkkuun Mul*uille. Sä pärjäät kyllä, leuka pystyyn ja vastaiskuun!
Menet poliisikouluun ja alat niputtamaan näitä ahdistelijoita, että saadaan ne pois kaduilta.
No mä en liiku paljon ulkona koska pelkään :( ei voi mitään jos miesten asenteita ei saa muuttumaan.hesassa meininki illalla on melko järkyttävää.en usko että vahvalta näyttäminen auttaa koska jokainen näyttää miltä näyttää?!mutta älä katso muualle paitsi eteenpäin ja nokka kohti taivasta.se voi vähentää ja kun nää alkaa tulla iholle,olet kuin heitä ei olisikaan. Ei silmiin katsomista ja jos koskevat niin tönäisy laukulla. Hommaa myös joku turvasumute .
Yksi neuvo ainakin tulee mieleen joka saattaa vähentää ahdisteluja:
Älä käytä lyhkäsiä hameita/shortseja äläkä paitoja joissa avonainen kaula-aukko.
Tee ahdistelusta jo itse tilanteessa iso numero. Jos joku tulee kadulla puristelemaan perseesta, huudat ääneen, että jumalauta lopettaa puristelun. Baarissa tietenkin kannattaa vahtia juomia tarkkaan ihan jo muutenkin. Puhelin kädessä kulkeminen auttaa: ota vaikka kuva, jos joku yrittää liian lähelle kähmimään.
Osta turvaspray
Mulla oli Helsingin yössä kulkiessani lantiollani vyön virkaa toimittava vahva matalliketju. Kerran olen joutunut sen osaavan oloisena kieputtamaan käsieni ympärille siten, että "täältä tulee takas, jos jotain yrität". Mitään ei tapahtunut. Toisella kertaa riitti kettingin vilautus takin liepeen alta ja merkitsevä silmiin tuijotus, äijä lähti menee. Tätä tarkoitin olemalla vahvan ja puolustuskyisen näköinen.
- 2
Vedä turpaan, jos joku käy käsiksi. Mene vaikka itsepuolustuskurssille ja asenne ja itseluottamus kuntoon.
"en usko että vahvalta näyttäminen auttaa"
Minulla auttanut ainakin, ikäni olen hiipparoinut öisiä Helsingin ja muiden kaupunkien katuja itsekseni ongelmitta. En ehkä kiinnitä yhtä paljoa huomiota ulkonäkööni kuin ap (olen laiska tässä suhteessa), mutta ihan normaaliin tapaan siisti ja hyvännäköinen nuori nainen olen.
Minua on ahdisteltu seksuaalisesti ja olen noista tilanteista omalla päättäväisyydellä ja temperamentillani selvinnyt.
Käpälöity on tasan kerran. Eräällä pikkukylällä baarissa tuli joku kalju suomimies koskemaan perseeseen, nostin nyrkin pystyyn ja kysyin, tarviiko lyödä vai jättääkö rauhaan. Jätti rauhaan.
Yhtenä yönä Tampereella joku ulkomaalaistaustainen mies änki seuraan, kun käppäsin pikkukujalla yksinäni lonkerotölkki kourassa. Tunki kaulailemaan. Työnsin miehen pois ja sanoin painokkaasti DON'T TOUCH ME! Vetäytyi ja kyseli vielä nimeäni, mihin ärähdin, ettei kuulu hänelle. Koitti vielä kysellä, haluanko röökin, mutta tein selväksi, ettei kiinnosta vähääkään ja älysi tässä kohtaa painella helvettiin.
Helsingissä kukaan ei ole koskaan edes yrittänyt mitään. Ja siis pyörinyt olen aika paljon keskustassa ja Itä-Helsingissä.
Mutta siis: vaatikaa sitä omaa tilaanne ja koskemattomuuttanne ja älkää pelätkö puolustautua. Terävä, itsevarma asenne toimii. Pitää myös tarkoittaa, mitä sanoo. Älkää missään nimessä alistuko lääpittäväksi, teillä on ihan täysi oikeus fyysiseen koskemattomuuteen.
Vierailija kirjoitti:

Ai että. Tässä nainen minun makuun! Siis jos olisin mies. Ja hetero sellainen :D
Vanha sanonta niin makaa kun petaa sopii tähän hyvin.
Älä ota tätä pahalla, mutta musta tuntuu että sä jotenki tahalleen esität heikkoa uhria tässä. Kannattaa yrittää tosissaan välttää jotain Helsingin keskustaakin iltaisin, jos tosissaan haluaa välttyä näiltä tilanteilta. En tiedä sitten onko sinulla joku työ tms mikä vaatii tuon keskustassa illalla liikkumisen, mutta se nyt vaan on fakta että siellä sattuu ja tapahtuu, Helsinki on nykyään mitä on. Juomiaan pitää ehdottomasti vahtia jossain baarissakin jatkuvalla syötöllä, senhän pitäs olla päivänselvä juttu kaikille naisille. Se että olet saanut festareilla ja baareissa sopimatonta käytöstä osaksesi, on väärin, mutta sun pitäis ehdottomasti laittaa stoppi sellaselle jo ennenkun se kerkee edes alkamaan! Voit sanoa esim sun miespuolisille kavereilles et tekee asialle jotain jos et itse pysty. Asennetta nyt oikeesti kehiin!
Pukeudu säkkiin eli löysiin rumiin epäesteettisiin epäseksuaalisiin vaatteisiin.Käytät housuja ja matalia kenkiä hameiden ja korkokenkien sijaan.Ilmeet ja eleet.Ihminen käyttäytyy ja elehtii eri tavalla eri vaatteissa.Erittäin tärkeä on kotiin palatessa baarista ja muutenkin kengät joilla pääsee juoksemaan nopeaa pakoon tarvittaessa.Kati Outinen kertoi lehtihaastattelussa että vaihtaa korkkarit narikassa pois eikä koskaan mene niissä edes taksijonoon.Tuo muuten toimii että näyttää jämäkältä. Esim työnnät leuan eteen , otan sellasen ilmeen että saat just nyt hirrrveän raivokohtauksen et siis näytä sopoltä etkä naiselliselta vai just siltä että lyöt niin että tukka lähtee:)Mä on saanut usemman kylläkin spurgun pois kimpustani näin.Poliisien jämäkät eleet on harjoiteltuja käsittääkseni.Onko nuo kimppuun käyvät myös suomalaisia?Miten havaitsit että perässäsi on joukko, katsoit taaksesi?Voitko muuttaa reittejä ja paikkoja joissa liikut?
Se että kulkee yksin on sinänsä iso riskitekijä.Itsepuolustusryhmiä on esim Helsingissä esim feministeillä esim.Naisten huoneella voi olla.Oletko lyhyt tai pienikokoinen? Videoi itsesi tavanomaisessa tilanteessa ja katso miltä liikkumisesi tai elehdintäsi tms näyttää ulkopuolisen silmin tai kysy (miespuolisilta) tutuiltasi antamastasi vaikutelmasta.
Ei pahalla ap, mutta vähä läpinäkyvää kehujen kalastelua...
Ei tarvitse olla säkkiin pukeutuva rumilus, jotta saa kulkea ilman ahdistelua ja miehet kunnioittavat käytöksellään.
Minä ja ystäväni ollaan kaikki kauniita, nuoria naisia, pitkiä ja hoikkia, eikä meitä ahdistella missään.
Toki miehet katselevat, hymyilevät ja jotkut tulevat juttelemaan, mutta ei mitään ahdistelua tmv.
Meikataan jonkun verran, ei mitenkään räikeästi ja tyyli on naisellinen, mutta siveä ja arvokkaan näköinen.
Itsevarmuus myös varmasti huokuu meistä, asenne on jo valmiiksi ylimielisen halveksuva kaikenmaailman steissiapinoita ja ahdistelijoita kohtaan.
Mulla sama ongelma, vaikka en ole edes hyvännäköinen! Jotkut vanhat pervot jopa käy iholle, lääppii rintoja jne. Pääasiassa kuitenkin sanallista ahdistelua kokenut. Enkä tajua mikä minussa on, koska en mitenkään "anna ymmärtää" kenellekään yhtään mitään. Kai mun luonne on jotenkin sellanen, että jotkut kokee uskaltavansa ahdistella, ajattelee että mua "saa" ahdistella. Monet myös alkaa stalkkaamaan mua.
Syöt 3 kuukautta suklaata, lopetat treenit ja meikkaamiset ja pukeudut huonosti.