Paluu yhteen exän kanssa? Dilemmaan kaivataan apuja!
Olen rakastunut exääni uudelleen ja kuulemma tunne on molemminpuolinen. Olemme molemmat eroamassa muista syistä puolisoistamme (oma mieheni on mm. väkivaltainen ja seksiä ei ole ollut enää pariin vuoteen). Ero on minulla vireillä ja exäni on muuttanut erilleen vaimostaan.
Ongelmana on kuitenkin se, että asumme eri mantereilla ja lisäksi minulla on väkivaltaisen mieheni kanssa kaksi pientä lasta. Mulla on myös ihan ok työpaikka Suomessa ja exälläni oma firma omassa maassaan. Kaipaamme valtavasti toisiamme ja olemme vakuuttuneita, että kuulumme yhteen. Mutta miten tässä tilanteessa voisi toimia fiksusti? Tässä on kamala kaipuu koko ajan sinne toisen luokse, mutta tilanteemme ovat hieman haastavat.
Kommentit (11)
Mistä syistä erositte aikoinaan? Aika oleellinen juttu, jos samat ongelmat jatkuvat toisella yrityksellä. Lisänä uusioperheen haasteet! Kaikki muu onkin "järjestelykysymyksiä". Kumpi luopuu? Aika pahan pistit :D
Joo, miehelläkin (siis exällä, jonka kanssa yhteen paluuta havittelemme) on myös lapsia, mutta he ovat jo nuoria aikuisia. Hän on myös hieman kärsimätön odottelemaan vuosikausia sitä, että olisimme taas yhdessä. Minulle voisi riittää tapaamiset vaikka parin kuukauden välein ensialkuun ja voisimme muuttaa sitten parin-kolmen vuoden päästä yhteen, kun tilanne rauhoittuu ja vakiintuu. Toisaalta hänkin voisi muuttaa Suomeen, mutta sitten hänen pitäisi luopua firmansa pyörittämisestä (myydä se tai palkata joku muu johtotehtäviin). Suomesta on myös vaikeampaa löytää hänen alan töitä, varsinkaan jos ei osaa juuri lainkaan suomen kieltä.
Eipä taida onnistua, jos exäsi ei lopeta firmaansa ja muuta Suomeen. Sinulla kun on lapsia, niin et mitenkään pysty tuosta vaan lähtemään ulkomaille rakkauden perässä.
Ala muistella miksi ex on ex. Et enää halua sen kanssa yhteen. Tässä tapauksessa voisi tosin olla hyvä muuttaa myös nyxä exäksi.
Vierailija kirjoitti:
Mistä syistä erositte aikoinaan? Aika oleellinen juttu, jos samat ongelmat jatkuvat toisella yrityksellä. Lisänä uusioperheen haasteet! Kaikki muu onkin "järjestelykysymyksiä". Kumpi luopuu? Aika pahan pistit :D
Hänellä oli tiettyjä ongelmia henkisen puolen kanssa ja siitä seuranneita ongelmia, mutta hän on järjestänyt ne silloin rassanneet asiat kuntoon sekä hankkinut apua. Se ja epäröintini Suomesta pois muuttamisen suhteen olivat tärkeimpiä syitä. Nykyään voisin muuttaa Suomesta pois niinkin kauas kuin missä exäni asuu siis. Muuten suhteemme toimi täydellisesti kaikin puolin. Ero oli aikanaan todella raastava juttu ja itse olin se, joka halusi erota. Kadun tuota päätöstä suuresti ja se alkoi kaduttamaan jo aiemminkin, mutta annoin tilanteen jatkua, kunnes otimme taannoin toisiimme uudelleen yhteyttä nykyisten liittojemme alettua rakoilla.
Unohda koko juttu ap. Jos olisin lastesi isä, en antaisi lapsille lupaa lähteä Suomesta. Ainoa järkevä ratkaisu olisi, että ekäsi myy firman tai pyörittää sitä Suomesta käsin. Niin ja kotoutuisiko eksäsi Suomeen?
Vierailija kirjoitti:
Unohda koko juttu ap. Jos olisin lastesi isä, en antaisi lapsille lupaa lähteä Suomesta. Ainoa järkevä ratkaisu olisi, että ekäsi myy firman tai pyörittää sitä Suomesta käsin. Niin ja kotoutuisiko eksäsi Suomeen?
Kotoutuisi varmastikin; hän on länsimaasta kotoisin ja voisi mennä jopa kantasuomalaisesta ulkonäkönsä puolesta (on aika vaalea). T. Ap
^Ja siis on korkeakoulutettu jne., joten voisi työllistyä alallaan, kunhan löytäisi hyvän työpaikan (joita hänen alallaan ei tosin ole kovin paljoa). Suomen kielestä hän tosin osaa vain alkeita. T. Ap
Up.
T. Epätoivoinen ja ikävänsä kourissa kärvistelevä Ap :(
Jos muuttaisit Suomesta toiselle mantereelle, lastesi kontakti isän puoleiseen sukuun, isäänsä ja ystäviin katkeaisi. Jos taas exäsi muuttaisi Suomeen, hänen suhteensa lapsiinsa katkeaisi.
Ajatelkaa lapsianne. Olette tehneet ratkaisuja, joita ei saa tekemättömäksi ja niiden ratkaisujen mukanaan tuoma vastuu on ensisijainen: lastenne hyvinvointi.