Hassu ilmiö: kun näkee jonkun tutun ihmisen sellaisessa ympäristössä, jossa ei ole tottunut näkemään häntä,

Ihan tuttua. Ja paskamainen fiilis kun ei tiedä kuka se on, vaikka on ihan tuttu :)

Tavallista. Lähikaupan kassa kuntosalilla aiheutti päässäni ihmetyksen, että tunnenko tuon ja pitäisikö moikata, kunnes välähti, mistä hän oli tuttu. Näitä tulee aina joskus.

Sama. Minulla on myös ERITTÄIN huono nimimuisti, en tiedä liittyvätkö jotenkin toisiinsa nuo ominaisuudet.

Jep! Parasta moikata kaikkia jotka vähänkään näyttävät tutulta. 

Oon kotihoidossa töissä, ja tunnistan asiakkaiden omaiset asunnoissa, mutta en kaduilla. Todella noloa! Pelkään, että pitävät minua ylimielisenä, mikä ei todella pidä paikkaansa.

Ihan normaalia. En välttämättä tunnista heti esim. opiskelukavereitani, jos näen heidät työvaatteissa kaupassa. Vilkaisen vain kuin tuntemattomaan ja käännyn pois, vasta hetken kuluttua tajuan asian. 

Joo sama juttu kampaajan kanssa. Ja asiaan vaikuttaa sekin, että olen likinäköinen ja lasit suurimman osan aikaa kampaamon pöydällä. Kampaaja siis epäselvä hahmo peilissä ja siten "tuntematon" jos tulee muualla vastaan. Tosi noloa.

Ei ole normaalia, kyllä sun nyt tuttu kampaaja pitäisi muistaa. Eri asia joku random kassamyyjä.

Mua kerran tuli lähellä kotia vastaan nainen, joka moikkasi. Ajattelin, että hitsi kun on tosi tutun näköinen, vaan en millään saa päähäni kuka. Lopulta välähti vasta ajan kuluttua: Lähiärrän myyjä. Siihen aikaan ei vielä tehty netissä veikkauksia niin paljon ja olin vakioasiakas viemässä veikkauksia sinne. Kiva, että moikkasi asiakasta. Mutta kun ei ollut sitä ärrän sinistä takkia, en millään ensin tiennyt kuka.

Toinen tapaus, että olin kaupassa katselemassa lasten pyöriä ja siihen tuli tutun oloinen nainen juttelemaan niistä pyöristä, moikkasi ensin ja kyseli, että minkäs ikäisiä sun lapset ovat. Ei millään tullut  mieleen kuka, mutta juttelin kuin vanhalle tutulle, kun en kehdannut kysyä, kuka hän on. Lopulta kotimatkalla välähti, kun ääni oli vielä jäänyt päähän: Hänhän oli entinen opiskelutoverini, jonka kanssa olimme olleet samassa ryhmässä monta vuotta. En vaan tiennyt, että hänelläkin oli jo lapsia ja siksi hän oli ympäristössä joka oli erilainen. Itse aloin silloin opiskeluajan lopussa odottaa esikoistani. 

Ihailen ja kadehdin ihmisiä, jotka muistavat minut jo kerrasta. Mm. jotkut asiakaspalvelijat moikkaavat kadulla, vaikka heillä varmasti on satoja asiakkaita. Sekä on ihmisiä, jotka ovat nähneet kerran ja muistavat jo seuraavalla kerralla. Olen todella kade tuosta taidosta.