Lue keskustelun säännöt.
Erotellaanko perheessänne tai vanhemmillanne tiukasti kenen ostamat ruoat
Tuntuu jotenkin oudolta, kun mies erottelee että tämä on hänen juusto ja voi ja jauhot, ja jos käytän niitä, ne pitää korvata, samoin kotona käydessäni erotetaan mikä on kenenkin, ärsyttää se ainainen tämä on teidän,- tämä on meidän erottelu.
Ei silti , en käytä muiden tavaroita lupaa kysymättä , mutta ärsyttää sellainen jo valmiiksi erottelu, että tämä on teidän voi ja tämä meidän.
Kommentit (560)
Vierailija kirjoitti:
Jep. Välillä jääkaapista löytyy isän juomia ja makkaroita, sisarukselle ostettuja ruokia, harvemmin sitten äidin omia. Niihin ei saa koskea ja sitten ihmetellään ja naureskellaan miksi kyselen kokoajan, että kaikkia saa syödä kun kysäsen saako tätä syödä?saako tätä? Itse joudun ostamaan omat liikunta harrastus eväät, kun joudun syömään eniten. Osan ostetaan yhteis tuumin ( vanhemmat ostaa minulle sen halvemman paketin ja jos ostan kalliimman jota muutkin syö sen korvataan halvemmalla, jonka takia en mieluusti halua jakaa omia eväitä heidän kanssaan ). Joudun tottakai tekemään töitä vanhemmille sen eteen, että saan rahaa omiin ruokiini hankittua.
Aika kauheeta. Mut edelleen, miten sä tiedät, että joku makkara on isäs? Vai pitääkö joka ikinen tuote jääkaapissa kysyä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Banaanikakkutapaus vaikuttaa siltä, että rahat on tosi tiukoilla, kun jokaikinen suupala on etukäteen laskettu eikä ole pelivaraa ostaa esim. 1-2 banaania enemmän siltä varalta, että niitä sattuisikin kakkuun menemään enemmän, kuin reseptissä mainitaan (vrt. omenapiirakkaesimerkki). Parista ylimääräisestä banaanista hirveä kaaos ja sekasorto systeemissä. Tulee mieleen jonkin keskustelun perhe, jossa sai leivälle ottaa vain yhtä päällystä (juustoa tai leikettä), ja kun kylässä oleva lapsen kaveri erehtyi ottamaan molempia, ei ollut enää toiste menemistä.
Entä jos kukaan ei halua syödä niitä ylimääräisiä banaaneja?
Ihminen pysyy varakkaana vain niin, että ei tuhlaa. Ostamalla ylimääräistä ruokaa siltä varalta, että joku sitä haluaa (ei siis tarvitse), saa vuodessa heitettyä hukkaan satoja euroja. Nainen pysyy hoikkana vain niin, että syö vähemmän kuin kuluttaa. Todella moni nainen on pullea siksi, että säästösyistä syö näitä "ylimääräisiä ruokia", vaikka haluaisi syödä jotain ihan muuta.
Mitä kaikkea muuta kuin ruokaa ostatte ylimääräistä siltä varalta, että joku saattaa haluta sitä? Lakanoita, mattoja, verhoja, lamppuja - kun ei koskaan voi tietää, että jos haluaakin muuta kuin mitä alunperin ajatteli.
Onko vaikea ymmärtää, että ei niiden "ylimääräisten banaanien" syöminen tarkoita ylimääräisiä kaloreita? Ne banaanit syödään jonkin muun ruoan tilalta. Esim. jos meillä banaanit menee ylikypsiksi, mä syön ne aamupalajugurtin kanssa. Silloin otan vähän vähemmän jugurttia enkä laita sekaan normaalisti laittamiani marjoja.
Sama missä tahansa ruoassa. Jos leivät meinaa vanheta, teen lämppäreitä iltapalaksi (eikä silloin syödä muita iltapalajuttuja). Jos lihan viimeinen käyttöpäivä on huomenna, teen siitä kastikkeen, jonka pakastan hätävaraksi kiireisen arkipäivän päivälliseksi (eikä kukaan syö sitö kastiketta muuten vaan vaan aterialla).
Toki rahaa säästyy, jos pitää lapsia nälässä.
Mutta tämähän vaatii nimenomaan sen, että on tosi iso perhe tai kaupassa käydään usein (= paljon menekkiä ja/tai ruokakaappia voi tasoittaa jatkuvasti). Jos meillä söisi banaaneja "jugurtin tilalla", niin sitten jäisi yli jugurttia. Ja sitä jugurttiakinhan pitäisi olla palstan logiikan mukaan jo valmiiksi liikaa, jos joku haluaakin syödä jugurttia enemmän kuin "laskettu". Tai jos leipää olisi ostettu ylimääräistä ja siitä tehtäisiin suunnittelemattomia lämpimiä leipiä, niin sitten jotain muuta jäisi käyttämättä mitä oli iltapalaksi aiottu. Eihän banaanit kai ole se ainoa mitä pitää ostaa yli tarpeen jos joku haluaa, vaan samalla lailla pitäisi ostaa jugurttia, rahkaa, leipää, leikkeitä, juustoa, mehua, jne jne. Lopputuloksena että joko ruokaa jää roimasti hukkaan, tai joku syö liikaa kun toimii jätemyllynä.
Meille ei ole katastrofi, jos kauppapäivää edeltävänä iltana onkin valittavissa enää yksi rahka, tai jos omg joutuu tekemään puuroa jos mitään muuta ei ole kaapissa. Tavoitteena onkin, että kauppapäivää edeltävänä iltana tuoretuotevarastot olisivat aika lailla tyhjät. Se taas häiritsisi paljon enemmän, jos siellä olisi läjittäin viimeisen päiväyksen kinkkua, kuivanutta leipää ja mustia banaaneja.
T. Se toinen banaanit ja jugurtit laskeva
Ei, ystäväiseni ei.
Jugurttia (eikä banaaneja) tarvitse ostaa kilokaupalla eikä ylimääräistä periaatteella "jos joku sattuisi haluamaan". Jugurttia ostetaan kauppareissulla vaikkapa kaksi litraa. Sitten se jugurtti syödään niin, että he, jotka nyt syövät sitä jugurttia tai haluavat sitä, syövät ja sitten se loppuu. Voi syntyä tilanne, että joku lapsista haluaisi aamupalaksi jugurttia, mutta se onkin loppu, koska joku muu söi sen yhteisen jugurtin loppuun eilen ja sitten otetaan jotain muuta niistä yhteisistä ruoista, vaikka banaaneja jos niitä on ja jos ei ole, niin sitten vaikka sitä puuroa. Ei siis ole jokaiselle korvamerkittyä ruokaa periaatteella että jokaisen tulisi saada just sitä samaa just samalla hetkellä, vaan kaappiin ostetaan sellaisia asioita, joita tiedetään menevän, mutta mikään ei lähtökohtaisesti ole kenenkään omaa. Otetaan nyt esimerkki: kuopukseni rakastaa bulgarianjugurttia ja mangopilttiä sekoituksena. Näitä on aina joskus kaapissa, ostan sellaisen 6 kpl mangopilttipakkauksen. Ostan koska tiedän hänen tykkäävän. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että ne mangopiltit olisivat jotenkin laskettu hänelle aamiaisiksi 1,2,3,4,5 ja 6 vaan niitä voi ottaa kuka tahansa. Joskus ne loppuvat silleen, että kuopus ei saakaan aamupalaksi sitä mitä oli ajatellut ja syö sitten jotain muuta, joskus niitä on kaapissa parikin viikkoa, koska ei se kuopuskaan välttämättä halua syödä kuutta päivää putkeen samaa aamiaista.
Teitä on ilmeisesti kaksi, ei lapsia ja laskette ja suunnittelette hyvin tarkkaan mitä syötte milläkin aterialla. Kahden taloudessa varmaan helpompaa ja loogisempaakin, silti hankalan kuuloista. Banaanikakkuperheessä ostettiin jauheliha erikseen niin, että mies tekee lauantaina makaronilaatikon jauhelihasta ja ostaa sen valmiiksi vaikka keskiviikkona ja se on hänen jauhelihansa ja vaimo ostaa torstaina omat jauhelihansa tehdäkseen niistä kastiketta.
Ehei, banaanikakkuperheessä mies ostaa jauhelihan perjantaina ja tekee siitä makaronilaatikon perjantaina. Miksi kukaan ostaisi jauhelihaa jääkaappiin mätänemään? Eihän se kaupassa jauhettu liha edes ole käyttökelpoista enää lauantaina!
Samoin banaanikakkuperheessä (jossa se kakku on erikseen tilattu asia, ei mikään jokapäiväinen juttu) tiedetään, mitä jääkaapista löytyy. Siellä on aina välipalatarpeita, joten lasten ei tarvitse ottaa erikseen tiettyä tarkoitusta varten hankittuja ruoka-aineita. Jos välipalana on jo ollut marjasmoothie, niin miksi ihmeessä sen lisäksi pitäisi vielä ottaa banaani. Siksi, että lapsi haluaa? Entä jos lapsi haluaa jäätelöä - saisiko sitä ottaa? Useimmissa esimerkeissä ei, joten miksi banaani eroaa jäätelöstä?
Erotellaan jotain ruokia. Käydään yhdessä kaupassa ja kumpikin saa laittaa kärryyn mitä haluaa. Jos ostetaan vaikka mehua, niin litra kummallekkin. Jos ei ole omia purkkeja, niin käy sillä tavalla että mies ehtii juoda molemmat purkit ennen kuin saan tippaakaan. Jos mies juo omansa heti niin saa odotella seuraavaan kauppareissuun. Saa luvan kanssa juoda minun purkistani.
Kovin montaa purkkia ei saada kerralla tuotua kaupasta kun ei ole autoa. Siksi säännöstely.
Rautalangasta olen joutunut vääntämään, että ilmoitus jos syö/juo jotain loppuun. Sitten osaan varautua eikä tarvitse jääkaappia avatessa ihmetellä että mitäs sitä nyt syödään kun toinen on mitään sanomatta tyhjentänyt kaappia. Kun teen ison satsin riisiä ja kastiketta, oletan että siitä riittää huomisen lounaalle. Yllätyksiä on tullut vastaan kun seuraavana päivänä ei olekaan mitään jäljellä. Mies syönyt "iltapalaa" kun olen itse ollut jo nukkumassa. Pitänyt sitten erikseen sanoa että älä syö tätä kaikkea kun tästä on tarkoitus syödä vielä huomenna.
Jos kaikki olisi "vapaata riistaa" niin en ikinä saisi syödäkseni kun mies olisi aina tyhjentänyt kaikki kaapit loppuun. Pakko tehdä varauksia ruokiin. Ja mies siis todella hoikka, ei todellakaan mikään ylipainoinen ahmija. Tarvitsee vaan niin hitosti ruokaa.
Herkut on myös omat. Kumpikin ostaa mitä tykkää, mutta ilman lupaa ei saa ottaa toisen suklaata yms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep. Välillä jääkaapista löytyy isän juomia ja makkaroita, sisarukselle ostettuja ruokia, harvemmin sitten äidin omia. Niihin ei saa koskea ja sitten ihmetellään ja naureskellaan miksi kyselen kokoajan, että kaikkia saa syödä kun kysäsen saako tätä syödä?saako tätä? Itse joudun ostamaan omat liikunta harrastus eväät, kun joudun syömään eniten. Osan ostetaan yhteis tuumin ( vanhemmat ostaa minulle sen halvemman paketin ja jos ostan kalliimman jota muutkin syö sen korvataan halvemmalla, jonka takia en mieluusti halua jakaa omia eväitä heidän kanssaan ). Joudun tottakai tekemään töitä vanhemmille sen eteen, että saan rahaa omiin ruokiini hankittua.
Aika kauheeta. Mut edelleen, miten sä tiedät, että joku makkara on isäs? Vai pitääkö joka ikinen tuote jääkaapissa kysyä?
jos ei ole etukäteen sanonut, niin viimeistään siinä vaiheessa kun saan kuulla kunniani, kuinka olen mennyt syömään väärää makkaraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Banaaneja en säilytä jääkaapissa ja meillä on se systeemi, että jos haluaa syödä jotain tiettyä, niin sitten ostaa sitä. Kaikki ruoka, jonka ostaa itse, on vapaasti syötävissä, mutta toisen ostama ruoka ei, koska sillä ostajalla on ollut joku tietty tarkoitus ruualle. Eikä ole mitään järkeä ostaa 12 banaania siltä varalta, että joku haluaa niitä syödä, jos kakkuun tarvitaan vain 3. Sitten jää 9 banaania syömättä ja ne pitää viedä roskiin. Enkä keksi yhtäkään syytä, miksi minun pitäisi itse syödä ne banaanit siksi, että kukaan muu ei niitä huoli eikä kummitätikään joka päivä kakkua halua. Ei pidä lisätä ruokahävikkiä oletuksillaan!
Päätin tehdä omenapiirakan ja reseptissä pyydettiin kolmea omenaa. Ostin viisi (en kahtatoista), koska kauppa ei ole meilläkään lähellä ja 1. ehkä reseptin kirjoittajalla oli isompia omppuja, 2. ehkä haluan piirakkaani enemmän omenaa, 3. ehkä minulle osuu viallinen omena, 4. ehkä joku haluaa syödä omenan.
Piirakkaan meni kuin menikin tasan kolme omenaa. Ilmoitin perheelle, että omppuja jäi pari, syökää pois vaan. Molemmat menivät, mutta olisin itsekin ollut valmis ottamaan vastuun ja syömään ne itse, jos kukaan ei olisi huolinut niitä.
Miksi uskot, että pitää ostaa joko 3 tai 12 banaania? Järkeäkin voi käyttää, osta järkevä määrä. Tunnet perheesi ja tiedät, että Marjukka inhoaa banaaneja mutta Pertille saattaisi maistua, joten ehkä ostat Pertille pari ylimääräistä. Jos ei maistukaan, niin parista banaanista ei ole vaikea hankkiutua yksinään eroon.
Miksi ihmeessä ostaisin banaaneja vain siksi, että joku ehkä haluaa niitä syödä? Jos joku kaipaa hedelmiä, niin tuossa on puutarhassa 3 omenapuuta niitä täynnä, ottaa sieltä ylimääräiset herkkunsa tai menee vaikka mustikkaan. Parista banaanista pääsee äkkiä eroon ja se näkyy monen palstamamman vyötäröllä. Syödään, kun muuten ruoka pilaantuu eli äiti toimii eräänlaisena jätemyllynä.
Ja 12 banaania pitäisi ostaa siksi, että tuskinpa 3 lasta yhteen banaaniin tyytyisi ja jos ei ole banaaneja, niin mitä ihmettä ne lapset välipalaksi saisi. Pitäisikö niiden tyytyä nimenomaan välipalaksi hankittuihin elintarvikkeisiin vain siksi, että olen etukäteen ne miettinyt.
Pari banaania näkyy palstamamman vyötäröllä? Tämä ihmistyyppi suhtautuu syömiseen vääristyneesti. Siirtää suhtautumisen myös lapsiin. Syömishäiriöitä odotellessa
No, eikö se nyt vaikuta siltä, että banaanikakkutyyppi ei ole terve tai sitten on provo.
Ei sillä, alkoi tehdä mieli banaanikakkua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Banaanikakkutapaus vaikuttaa siltä, että rahat on tosi tiukoilla, kun jokaikinen suupala on etukäteen laskettu eikä ole pelivaraa ostaa esim. 1-2 banaania enemmän siltä varalta, että niitä sattuisikin kakkuun menemään enemmän, kuin reseptissä mainitaan (vrt. omenapiirakkaesimerkki). Parista ylimääräisestä banaanista hirveä kaaos ja sekasorto systeemissä. Tulee mieleen jonkin keskustelun perhe, jossa sai leivälle ottaa vain yhtä päällystä (juustoa tai leikettä), ja kun kylässä oleva lapsen kaveri erehtyi ottamaan molempia, ei ollut enää toiste menemistä.
Entä jos kukaan ei halua syödä niitä ylimääräisiä banaaneja?
Ihminen pysyy varakkaana vain niin, että ei tuhlaa. Ostamalla ylimääräistä ruokaa siltä varalta, että joku sitä haluaa (ei siis tarvitse), saa vuodessa heitettyä hukkaan satoja euroja. Nainen pysyy hoikkana vain niin, että syö vähemmän kuin kuluttaa. Todella moni nainen on pullea siksi, että säästösyistä syö näitä "ylimääräisiä ruokia", vaikka haluaisi syödä jotain ihan muuta.
Mitä kaikkea muuta kuin ruokaa ostatte ylimääräistä siltä varalta, että joku saattaa haluta sitä? Lakanoita, mattoja, verhoja, lamppuja - kun ei koskaan voi tietää, että jos haluaakin muuta kuin mitä alunperin ajatteli.
Onko vaikea ymmärtää, että ei niiden "ylimääräisten banaanien" syöminen tarkoita ylimääräisiä kaloreita? Ne banaanit syödään jonkin muun ruoan tilalta. Esim. jos meillä banaanit menee ylikypsiksi, mä syön ne aamupalajugurtin kanssa. Silloin otan vähän vähemmän jugurttia enkä laita sekaan normaalisti laittamiani marjoja.
Sama missä tahansa ruoassa. Jos leivät meinaa vanheta, teen lämppäreitä iltapalaksi (eikä silloin syödä muita iltapalajuttuja). Jos lihan viimeinen käyttöpäivä on huomenna, teen siitä kastikkeen, jonka pakastan hätävaraksi kiireisen arkipäivän päivälliseksi (eikä kukaan syö sitö kastiketta muuten vaan vaan aterialla).
Toki rahaa säästyy, jos pitää lapsia nälässä.
Mutta tämähän vaatii nimenomaan sen, että on tosi iso perhe tai kaupassa käydään usein (= paljon menekkiä ja/tai ruokakaappia voi tasoittaa jatkuvasti). Jos meillä söisi banaaneja "jugurtin tilalla", niin sitten jäisi yli jugurttia. Ja sitä jugurttiakinhan pitäisi olla palstan logiikan mukaan jo valmiiksi liikaa, jos joku haluaakin syödä jugurttia enemmän kuin "laskettu". Tai jos leipää olisi ostettu ylimääräistä ja siitä tehtäisiin suunnittelemattomia lämpimiä leipiä, niin sitten jotain muuta jäisi käyttämättä mitä oli iltapalaksi aiottu. Eihän banaanit kai ole se ainoa mitä pitää ostaa yli tarpeen jos joku haluaa, vaan samalla lailla pitäisi ostaa jugurttia, rahkaa, leipää, leikkeitä, juustoa, mehua, jne jne. Lopputuloksena että joko ruokaa jää roimasti hukkaan, tai joku syö liikaa kun toimii jätemyllynä.
Meille ei ole katastrofi, jos kauppapäivää edeltävänä iltana onkin valittavissa enää yksi rahka, tai jos omg joutuu tekemään puuroa jos mitään muuta ei ole kaapissa. Tavoitteena onkin, että kauppapäivää edeltävänä iltana tuoretuotevarastot olisivat aika lailla tyhjät. Se taas häiritsisi paljon enemmän, jos siellä olisi läjittäin viimeisen päiväyksen kinkkua, kuivanutta leipää ja mustia banaaneja.
T. Se toinen banaanit ja jugurtit laskeva
Ei, ystäväiseni ei.
Jugurttia (eikä banaaneja) tarvitse ostaa kilokaupalla eikä ylimääräistä periaatteella "jos joku sattuisi haluamaan". Jugurttia ostetaan kauppareissulla vaikkapa kaksi litraa. Sitten se jugurtti syödään niin, että he, jotka nyt syövät sitä jugurttia tai haluavat sitä, syövät ja sitten se loppuu. Voi syntyä tilanne, että joku lapsista haluaisi aamupalaksi jugurttia, mutta se onkin loppu, koska joku muu söi sen yhteisen jugurtin loppuun eilen ja sitten otetaan jotain muuta niistä yhteisistä ruoista, vaikka banaaneja jos niitä on ja jos ei ole, niin sitten vaikka sitä puuroa. Ei siis ole jokaiselle korvamerkittyä ruokaa periaatteella että jokaisen tulisi saada just sitä samaa just samalla hetkellä, vaan kaappiin ostetaan sellaisia asioita, joita tiedetään menevän, mutta mikään ei lähtökohtaisesti ole kenenkään omaa. Otetaan nyt esimerkki: kuopukseni rakastaa bulgarianjugurttia ja mangopilttiä sekoituksena. Näitä on aina joskus kaapissa, ostan sellaisen 6 kpl mangopilttipakkauksen. Ostan koska tiedän hänen tykkäävän. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että ne mangopiltit olisivat jotenkin laskettu hänelle aamiaisiksi 1,2,3,4,5 ja 6 vaan niitä voi ottaa kuka tahansa. Joskus ne loppuvat silleen, että kuopus ei saakaan aamupalaksi sitä mitä oli ajatellut ja syö sitten jotain muuta, joskus niitä on kaapissa parikin viikkoa, koska ei se kuopuskaan välttämättä halua syödä kuutta päivää putkeen samaa aamiaista.
Teitä on ilmeisesti kaksi, ei lapsia ja laskette ja suunnittelette hyvin tarkkaan mitä syötte milläkin aterialla. Kahden taloudessa varmaan helpompaa ja loogisempaakin, silti hankalan kuuloista. Banaanikakkuperheessä ostettiin jauheliha erikseen niin, että mies tekee lauantaina makaronilaatikon jauhelihasta ja ostaa sen valmiiksi vaikka keskiviikkona ja se on hänen jauhelihansa ja vaimo ostaa torstaina omat jauhelihansa tehdäkseen niistä kastiketta.
Ehei, banaanikakkuperheessä mies ostaa jauhelihan perjantaina ja tekee siitä makaronilaatikon perjantaina. Miksi kukaan ostaisi jauhelihaa jääkaappiin mätänemään? Eihän se kaupassa jauhettu liha edes ole käyttökelpoista enää lauantaina!
Samoin banaanikakkuperheessä (jossa se kakku on erikseen tilattu asia, ei mikään jokapäiväinen juttu) tiedetään, mitä jääkaapista löytyy. Siellä on aina välipalatarpeita, joten lasten ei tarvitse ottaa erikseen tiettyä tarkoitusta varten hankittuja ruoka-aineita. Jos välipalana on jo ollut marjasmoothie, niin miksi ihmeessä sen lisäksi pitäisi vielä ottaa banaani. Siksi, että lapsi haluaa? Entä jos lapsi haluaa jäätelöä - saisiko sitä ottaa? Useimmissa esimerkeissä ei, joten miksi banaani eroaa jäätelöstä?
Eli joku määrää ja tekee lapselle sen marjasmoothien. Banaanikakun esikoisella oli jo tyttöystäväkin, joten tuskin hän kauheasti on alle 10-vuotias eli käy kuitenkin kouluakin. Onko siis äiti kotona aamut ja päivät laittamassa kyseisen marjasmoothien vai onko hyllyllä määräyslappu, että tänään sun on syötävä marjasmoothie. Perheessä ei puhuta ruoasta.
Jokainen sai syödä itse ostamiaan ruokia niin paljon kuin haluaa, eli tässä tapauksessa mies syö sen jauhelihan, paitsi jos armosta antaa muillekin, sehän on hänen jauhelihansa.
Itselläni on pari teini-ikäistä (14 v. ja 15 v.) ja totta hitossa, jos marjasmoothien jälkeen on vielä nälkä, voi ottaa banaanin. Tai banaanin voi napata treeneihin mukaan ja syödä niiden jälkeen. tai voi päättää, ettei haluakaan marjasmoothieta vaan jotain muuta mitä kaapissa on. Jos nyt jäätelöä olisi, niin siinäpähän ottaisivat. Ei meillä pääsääntöisesti jäätelöä pakastimessa ajelehdi.
Ja kyllä, meilläkin, kuten varmasti kaikilla, on asioita, jotka ostetaan jotain tiettyä tarkoitusta varten ja silloin puhutaan ja sanotaan, että tämä ja tämä on tarkoitettu siihen ja siihen, älkää syökö. Ja silloin ei syödä. Myös vaikka sitten jäätelöä ja kuvitteellisessa tilanteessa ne kolme banaania siihen kakkuun (jota en kyllä ikipäivänä tekisi). Kun puhutaan, että tää on jälkkäriksi tai kaikille illaksi, niin ei sitä kukaan ota. Ihan sanominen riittää, ei tarvita mitään monimutkaisia mun jauheliha ja sun banaanit sääntöjä. Kyllä meillä on lapsilla jo aika pienenä kasvaneet aivot päähän ja he osaavat kontrolloida syömistään ja tajuavat vaikka kysyä, että onko tämä jätski täällä jotain tarkoitusta varten vai saako sitä ottaa. Jokainen heistä myös tajuaa, että jos pakastimessa on jätskiä, niin se on tarkoitettu kaikille tasapuolisesti, eikä sitä syödä yksin koko pakettia. Ihan siis normaalia käyttäytymistä.
Onko siis näissä banaanienlaskijoiden perheissä lapset sellaisia, että jos pääsevät kerrankin yksin keittiöön, tyhjentävät kaikki kaapit? Ajatusmalli on tosi vieras. Meillä on ihan pienilläkin ollut valinnanvapaus just vaikka välipalan kanssa ja helpottaa elämää ihan älyttömästi, kun ei tarvitse 15-vuotiaalle vääntää marjasmoothieta välipalaksi, vaan hän voi tehdä sen haluamanaan ajankohtana itse ja laittaa mukaan vaikka banaania jos sitä sattuu olemaan tai haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan joo, kyllä erotellaan. Mutta me ollaan kuitenkin molemmat vielä nuoria ja lapsettomia, joten se ei kauheasti haittaa. Yksi syy tähän on se, että mun mies on tavattoman nirso ja hänen "syötävien ruokien lista" on hyvin lyhyt. Itse tylsistyisin kuoliaaksi, jos joutuisin syömään samoja einesruokia ja mikropitsoja päivästä toiseen kuten herra tekee. On siis meille parempi järjestely, että minä ostan ja teen itselleni ruuat ja mies sitten ostaa omat mikropitsansa. Pari vuotta ollaan asuttu yhdessä ja olen hiljalleen opettanut miestä maistamaan uusia makuja ja hiukkasen on edistytty, mutta ei vieläkään niin paljoa että voisin tempaista jauhelihakastikkeen.
Jos käymme ostoksilla, yleensä jompi kumpi maksaa kaikki ostokset ja sitten lasketaan kuitista, paljonko toinen on velkaa toiselle. En minä halua maksaa niitä mieheni mikropitsoja kun en niitä syö. Olen kyllä pohdiskellut, miten tässä pitäisi edetä jos joskus niitä lapsiakin siunaantuisi. Ei kyllä silloin enää huvittaisi laskeskella kuitista, että muksun tutteli maksoi x euroa ja nyt mies on sitten mulle siitä velkaa puolet. Kyllä tässä on viime aikoina todella pohdittu, haluanko jakaa loppuelämääni nirson saiturin kanssa...
Tää tulee menemään niin, että viiden vuoden päästä olet täällä ihmettelemässä, että onko tavallista, että sä maksat ja ostat omat ruokasi ja vauvan ruoat ja muuta tarpeet ja mies omat mikropitsansa. Jos mies käy kaupassa, hän veloittaa sulta sun ja vauvan ruoat. Ja koska olet äitiyslomalla, jäät velkaa miehelle esim. vuokrasta, koska maksatte tasan puoliksi kaiken muun, paitsi sinä maksat vauvan tarpeet. Sulla ei ole varaa jäädä hoitovapaalle, koska velkaantuisit miehelle kuluistasi ihan kamalasti. Mies käy tietty töissä ja vetää mikropitsaa edelleen ja käyttää rahansa vaikka matkusteluun ja harrastuksiin.
Tämä on tällä mallilla teidän tulevaisuudenkuva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä meillä erotetaan. Ei siitä numeroa tehdä, mutta ei mies mene syömään banaaneja, jotka minä olen ostanut, koska ne (kuten kaikki muukin ruoka) on ostettu jotain tarkoitusta varten. Jos mies syö banaanit, en tee banaanikakkua, jonka lupasin leipoa lapsen kummitädille. Meillä kauppa ei ole vieressä ja banaaneille tulee hintaa, kun pelkästään niitä lähdetään hakemaan. Samoin jos mies on ostanut jauhelihaa, en tee siitä kastiketta, koska mies on saattanut ostaa sen makaronilaatikkoa varten.
Kyllä meillä puhutaan, mutta ei ruokaostoksista. Se ostaa, joka aikoo ruokaa tehdä.
Ongelmana on esikoisen tyttöystävä, joka ei osaa kysyä, voiko jotain syödä. Hän ottaa kaapista lupaa kysymättä ja loukkaantuu, kun kallis juusto tai jugurtti ei olekaan hänelle. Sitä juustoa kyllä saa, kunhan malttaa odottaa jälkiruokaan asti, mutta ei, sitä pitää saada heti.
Saako lapsi tässä tilanteessa syödä banaania? vai ostetaanko hänellekin ns. omat korvamerkityt ruoat - jauhelihat ja välipalabanaanit.
Täytyykö nyt oikeasti heittäytyä tyhmäksi? Lapsi saa banaanin, jos niitä sen kakun leipomisen jälkeen jää. Tai sitten kaikki saa banaania ja kakku jää tekemättä.
Aiemmin oli ihan normaalia, että esim. kolmilapsisen perheen äiti osti kymmenen mandariinia, joista jokainen sai kaksi. Eli oli tosiaan korvamerkitty.
saiturin vaimo kirjoitti:
Meillä on pakko jaotella, koska mies ei muuten ostaisi ainuttkaan ruoka-ainetta vaan minä maksaisin KAIKEN. Maksan muutenkin asuntomenot, veden, sähkön, auton... mies mielellään maksattaisi myös omat ruokansa. Käyttää rahansa sitten tupakkaan ja omiin harrastuksiinsa.
Alussahan ostin, maksoin ja valmistin kaiken ruuan. Puolentoista vuoden maksum iehenä olon jälkeen lopetin. No, raivokohtaushan siitä tuli. Olen kuulemma pihi ja hän kuolee nälkään kun en voi ostaa hänen ruokia.
Jatkoin vain omien ruokieni ostamista ja hän saattoi olla päiväkausia syömättä. Nykyään ostaa itselleen välttämättömiä ruoka-aineita ja halvimpia mitä löytyy. Joudun myös tarjoamaan hänelle esim. lettuja kun paistan niitä ison läjän ja puuroista hän syö myös muunmuassa.
Ja kyllä- melkein joka päivä on mielessä, että yksin asumalla pääsisin helpommalla! Harkitsen eroa koko ajan. En tiennyt että miehen kanssa eläminen on yhtä kuin miehen elättäminen :(
Ja sä niin rakastat tuota ihmistä???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sen jos kaupassa kumpikin maksaa itse omat herkkunsa, mutta en todellakaan voi ymmärtää parisuhdetta jossa kauppakuittia tuijotetaan ja tehdään laskelmia että meneehän varmasti tasan. Parisuhteessa kun samaa taloutta eletään niin ihan valtion taholtakin katsotaan että talouden rahat ovat yhteisiä. Eli siis jos se mies ostaa tänään 109 € ruokaostokset viikoksi, ei se ole mieheltä pois jos minä ostan vielä 24 € jotain herkkuja tai vastaavia. Aivan sama kuka maksaa ja kenen tililtä ne ruokaostokset menee. Tulotkaan kun ei ole identtiset, niin miten ihmeessä talouden menot voisi olla kuitenkin identtiset? Se maksaa jolla on hetkellisesti siihen paremmin varaa. Tämä talouden tulot on yhteiset on ihan kaikessa. Henkilökohtaiset menot menee yhteisestä talouden pidosta pois, eikä siis omat henkilökohtaiset menot voi olla koko talouden pitoon nähden ylimitoitettuja. Esim minä en voi käyttää koko tiliäni henkilökohtaiseen ulkomaanmatkaan eikä mieheni voi käyttää koko tiliään uuteen haulikkoon tai vastaavaan, mutta yhdessä voimme sopia tällaisistakin asioista miten ne voidaan toteutta.
Elikkä teillä ei tuijoteta kauppalaskua ja maksetaan laskut sen mukaan kumpi ehtii, mutta mitä sitten jos mies ei maksakkaan tuota 109 euron kauppalaskua vaan sinä saat maksaa tänään ja huomenna ja ylihuomenna. Sinun kuuluu maksaa "sääntösi" mukaan mukisematta koska kirjoitat ettet ymmärrä parisuhdetta jossa kauppakuitia tuijotetaan ?
Se että kauppakuittia tuijotetaan tehdään sen takia ettei olisi voitajia ja häviäjiä mutta koska sinua se ei haittaa voit maksaa enemmän kuin puolisosi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä meillä erotetaan. Ei siitä numeroa tehdä, mutta ei mies mene syömään banaaneja, jotka minä olen ostanut, koska ne (kuten kaikki muukin ruoka) on ostettu jotain tarkoitusta varten. Jos mies syö banaanit, en tee banaanikakkua, jonka lupasin leipoa lapsen kummitädille. Meillä kauppa ei ole vieressä ja banaaneille tulee hintaa, kun pelkästään niitä lähdetään hakemaan. Samoin jos mies on ostanut jauhelihaa, en tee siitä kastiketta, koska mies on saattanut ostaa sen makaronilaatikkoa varten.
Kyllä meillä puhutaan, mutta ei ruokaostoksista. Se ostaa, joka aikoo ruokaa tehdä.
Ongelmana on esikoisen tyttöystävä, joka ei osaa kysyä, voiko jotain syödä. Hän ottaa kaapista lupaa kysymättä ja loukkaantuu, kun kallis juusto tai jugurtti ei olekaan hänelle. Sitä juustoa kyllä saa, kunhan malttaa odottaa jälkiruokaan asti, mutta ei, sitä pitää saada heti.
Saako lapsi tässä tilanteessa syödä banaania? vai ostetaanko hänellekin ns. omat korvamerkityt ruoat - jauhelihat ja välipalabanaanit.
Täytyykö nyt oikeasti heittäytyä tyhmäksi? Lapsi saa banaanin, jos niitä sen kakun leipomisen jälkeen jää. Tai sitten kaikki saa banaania ja kakku jää tekemättä.
Aiemmin oli ihan normaalia, että esim. kolmilapsisen perheen äiti osti kymmenen mandariinia, joista jokainen sai kaksi. Eli oli tosiaan korvamerkitty.
Ruokaa pitäisi arvostaa enemmän ja sitä pitäisikin korvamerkitä. Näin ei tehdä koska se koetaan pihistelyksi ja pihistelyllä ja saituudella ja nuukuudella on huono maine.Lisäksi pelätään mitä naapurit ja tutut ja sukulaiset sanoo jos syötäisiin tarkemmin. Syötäisiin kaikki mitä ostetaan, eikä ostettaisi niin paljon että housut repeää ja nivelet paukkuu.
Heikko itsetunto ei salli että mielessä häivähtää nuukuus ja ympäristö saa tietää tästä. Tämän takia ostoskärrytkin pitää täyttää kukuroilleen kaikkea mitä kaupasta löytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Banaanikakkutapaus vaikuttaa siltä, että rahat on tosi tiukoilla, kun jokaikinen suupala on etukäteen laskettu eikä ole pelivaraa ostaa esim. 1-2 banaania enemmän siltä varalta, että niitä sattuisikin kakkuun menemään enemmän, kuin reseptissä mainitaan (vrt. omenapiirakkaesimerkki). Parista ylimääräisestä banaanista hirveä kaaos ja sekasorto systeemissä. Tulee mieleen jonkin keskustelun perhe, jossa sai leivälle ottaa vain yhtä päällystä (juustoa tai leikettä), ja kun kylässä oleva lapsen kaveri erehtyi ottamaan molempia, ei ollut enää toiste menemistä.
Entä jos kukaan ei halua syödä niitä ylimääräisiä banaaneja?
Ihminen pysyy varakkaana vain niin, että ei tuhlaa. Ostamalla ylimääräistä ruokaa siltä varalta, että joku sitä haluaa (ei siis tarvitse), saa vuodessa heitettyä hukkaan satoja euroja. Nainen pysyy hoikkana vain niin, että syö vähemmän kuin kuluttaa. Todella moni nainen on pullea siksi, että säästösyistä syö näitä "ylimääräisiä ruokia", vaikka haluaisi syödä jotain ihan muuta.
Mitä kaikkea muuta kuin ruokaa ostatte ylimääräistä siltä varalta, että joku saattaa haluta sitä? Lakanoita, mattoja, verhoja, lamppuja - kun ei koskaan voi tietää, että jos haluaakin muuta kuin mitä alunperin ajatteli.
Onko vaikea ymmärtää, että ei niiden "ylimääräisten banaanien" syöminen tarkoita ylimääräisiä kaloreita? Ne banaanit syödään jonkin muun ruoan tilalta. Esim. jos meillä banaanit menee ylikypsiksi, mä syön ne aamupalajugurtin kanssa. Silloin otan vähän vähemmän jugurttia enkä laita sekaan normaalisti laittamiani marjoja.
Sama missä tahansa ruoassa. Jos leivät meinaa vanheta, teen lämppäreitä iltapalaksi (eikä silloin syödä muita iltapalajuttuja). Jos lihan viimeinen käyttöpäivä on huomenna, teen siitä kastikkeen, jonka pakastan hätävaraksi kiireisen arkipäivän päivälliseksi (eikä kukaan syö sitö kastiketta muuten vaan vaan aterialla).
Toki rahaa säästyy, jos pitää lapsia nälässä.
Mutta tämähän vaatii nimenomaan sen, että on tosi iso perhe tai kaupassa käydään usein (= paljon menekkiä ja/tai ruokakaappia voi tasoittaa jatkuvasti). Jos meillä söisi banaaneja "jugurtin tilalla", niin sitten jäisi yli jugurttia. Ja sitä jugurttiakinhan pitäisi olla palstan logiikan mukaan jo valmiiksi liikaa, jos joku haluaakin syödä jugurttia enemmän kuin "laskettu". Tai jos leipää olisi ostettu ylimääräistä ja siitä tehtäisiin suunnittelemattomia lämpimiä leipiä, niin sitten jotain muuta jäisi käyttämättä mitä oli iltapalaksi aiottu. Eihän banaanit kai ole se ainoa mitä pitää ostaa yli tarpeen jos joku haluaa, vaan samalla lailla pitäisi ostaa jugurttia, rahkaa, leipää, leikkeitä, juustoa, mehua, jne jne. Lopputuloksena että joko ruokaa jää roimasti hukkaan, tai joku syö liikaa kun toimii jätemyllynä.
Meille ei ole katastrofi, jos kauppapäivää edeltävänä iltana onkin valittavissa enää yksi rahka, tai jos omg joutuu tekemään puuroa jos mitään muuta ei ole kaapissa. Tavoitteena onkin, että kauppapäivää edeltävänä iltana tuoretuotevarastot olisivat aika lailla tyhjät. Se taas häiritsisi paljon enemmän, jos siellä olisi läjittäin viimeisen päiväyksen kinkkua, kuivanutta leipää ja mustia banaaneja.
T. Se toinen banaanit ja jugurtit laskeva
Ei, ystäväiseni ei.
Jugurttia (eikä banaaneja) tarvitse ostaa kilokaupalla eikä ylimääräistä periaatteella "jos joku sattuisi haluamaan". Jugurttia ostetaan kauppareissulla vaikkapa kaksi litraa. Sitten se jugurtti syödään niin, että he, jotka nyt syövät sitä jugurttia tai haluavat sitä, syövät ja sitten se loppuu. Voi syntyä tilanne, että joku lapsista haluaisi aamupalaksi jugurttia, mutta se onkin loppu, koska joku muu söi sen yhteisen jugurtin loppuun eilen ja sitten otetaan jotain muuta niistä yhteisistä ruoista, vaikka banaaneja jos niitä on ja jos ei ole, niin sitten vaikka sitä puuroa. Ei siis ole jokaiselle korvamerkittyä ruokaa periaatteella että jokaisen tulisi saada just sitä samaa just samalla hetkellä, vaan kaappiin ostetaan sellaisia asioita, joita tiedetään menevän, mutta mikään ei lähtökohtaisesti ole kenenkään omaa. Otetaan nyt esimerkki: kuopukseni rakastaa bulgarianjugurttia ja mangopilttiä sekoituksena. Näitä on aina joskus kaapissa, ostan sellaisen 6 kpl mangopilttipakkauksen. Ostan koska tiedän hänen tykkäävän. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että ne mangopiltit olisivat jotenkin laskettu hänelle aamiaisiksi 1,2,3,4,5 ja 6 vaan niitä voi ottaa kuka tahansa. Joskus ne loppuvat silleen, että kuopus ei saakaan aamupalaksi sitä mitä oli ajatellut ja syö sitten jotain muuta, joskus niitä on kaapissa parikin viikkoa, koska ei se kuopuskaan välttämättä halua syödä kuutta päivää putkeen samaa aamiaista.
Teitä on ilmeisesti kaksi, ei lapsia ja laskette ja suunnittelette hyvin tarkkaan mitä syötte milläkin aterialla. Kahden taloudessa varmaan helpompaa ja loogisempaakin, silti hankalan kuuloista. Banaanikakkuperheessä ostettiin jauheliha erikseen niin, että mies tekee lauantaina makaronilaatikon jauhelihasta ja ostaa sen valmiiksi vaikka keskiviikkona ja se on hänen jauhelihansa ja vaimo ostaa torstaina omat jauhelihansa tehdäkseen niistä kastiketta.
Ehei, banaanikakkuperheessä mies ostaa jauhelihan perjantaina ja tekee siitä makaronilaatikon perjantaina. Miksi kukaan ostaisi jauhelihaa jääkaappiin mätänemään? Eihän se kaupassa jauhettu liha edes ole käyttökelpoista enää lauantaina!
Samoin banaanikakkuperheessä (jossa se kakku on erikseen tilattu asia, ei mikään jokapäiväinen juttu) tiedetään, mitä jääkaapista löytyy. Siellä on aina välipalatarpeita, joten lasten ei tarvitse ottaa erikseen tiettyä tarkoitusta varten hankittuja ruoka-aineita. Jos välipalana on jo ollut marjasmoothie, niin miksi ihmeessä sen lisäksi pitäisi vielä ottaa banaani. Siksi, että lapsi haluaa? Entä jos lapsi haluaa jäätelöä - saisiko sitä ottaa? Useimmissa esimerkeissä ei, joten miksi banaani eroaa jäätelöstä?
Tässä oli se suurin ongelma kommunikaation puute, ei voi sanoa koko perheelle, että ostin nyt kolme banaania tädin kakkuun, eli niitä ei saa syödä. Ja sekä mies että vaimo käy ruokakaupassa ostelemassa jauhelihoja ym. ruokatarvikkeita sen suunnitelman mukaan mitä ruokia niistä aikoo valmistaa, ja niistä ei sitten puhuta. Se on jostain syystä täysin salaisuus että mitä ruokaa toinen aikoo minäkin päivänä tehdä, siitä vaan ei saa keskustella, jostain syystä. Tietääkseni normaalit ihmiset puhuvat keskenään ruuasta, ja rahastakin, ja muista yhteiseen talouteen ja perheeseen liittyvistä asioista.
Kyllä meillä onkin helppoa kun minä käyn aina kaupassa, mies sanoo mitä pitää tuoda hänen mielestään, minä ostan miehelle kenkiä myöden kaiken, mies ostaa auton tarvikkeet, minä käytännössä kaiken muun, minulla on yleensä aika hyvä tuntuma mitä puuttuu, ja osaan tuoda miehelle kahvipaketin jos mies ei muista sanoa, mutta joskus toki tiettyjen juttujen kanssa käy niin että en muistakaan osataa, kuten pyykinpesuaine tai suola. Meillä on omat tilit ja omat rahat, mutta koska kaikki menee joka kuukausi, rahat on käytännössä kaikki yhteisiä. Kun tili tulee molemmat maksaa omat laskunsa, ja mies asumiseen liittyvät, minä maksoin aina lasten päiväkotimaksut ym. sitten mitä tilille jää menee ruokaan ym. ensin käytän oman tilin tyhjäksi, sitten otan miehen kortin käyttöön, ja taas kun lapsilisät tulee mun tilille, käytän omaa korttia siihen asti kun on tullut ja mennyt oma tili.
Vierailija kirjoitti:
Ei, tommonen kuuluu kämppiskulttuuriin, ei perheeseen.
Tämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä meillä erotetaan. Ei siitä numeroa tehdä, mutta ei mies mene syömään banaaneja, jotka minä olen ostanut, koska ne (kuten kaikki muukin ruoka) on ostettu jotain tarkoitusta varten. Jos mies syö banaanit, en tee banaanikakkua, jonka lupasin leipoa lapsen kummitädille. Meillä kauppa ei ole vieressä ja banaaneille tulee hintaa, kun pelkästään niitä lähdetään hakemaan. Samoin jos mies on ostanut jauhelihaa, en tee siitä kastiketta, koska mies on saattanut ostaa sen makaronilaatikkoa varten.
Kyllä meillä puhutaan, mutta ei ruokaostoksista. Se ostaa, joka aikoo ruokaa tehdä.
Ongelmana on esikoisen tyttöystävä, joka ei osaa kysyä, voiko jotain syödä. Hän ottaa kaapista lupaa kysymättä ja loukkaantuu, kun kallis juusto tai jugurtti ei olekaan hänelle. Sitä juustoa kyllä saa, kunhan malttaa odottaa jälkiruokaan asti, mutta ei, sitä pitää saada heti.
Saako lapsi tässä tilanteessa syödä banaania? vai ostetaanko hänellekin ns. omat korvamerkityt ruoat - jauhelihat ja välipalabanaanit.
Täytyykö nyt oikeasti heittäytyä tyhmäksi? Lapsi saa banaanin, jos niitä sen kakun leipomisen jälkeen jää. Tai sitten kaikki saa banaania ja kakku jää tekemättä.
Aiemmin oli ihan normaalia, että esim. kolmilapsisen perheen äiti osti kymmenen mandariinia, joista jokainen sai kaksi. Eli oli tosiaan korvamerkitty.
Ruokaa pitäisi arvostaa enemmän ja sitä pitäisikin korvamerkitä. Näin ei tehdä koska se koetaan pihistelyksi ja pihistelyllä ja saituudella ja nuukuudella on huono maine.Lisäksi pelätään mitä naapurit ja tutut ja sukulaiset sanoo jos syötäisiin tarkemmin. Syötäisiin kaikki mitä ostetaan, eikä ostettaisi niin paljon että housut repeää ja nivelet paukkuu.
Heikko itsetunto ei salli että mielessä häivähtää nuukuus ja ympäristö saa tietää tästä. Tämän takia ostoskärrytkin pitää täyttää kukuroilleen kaikkea mitä kaupasta löytyy.
Höpö höpö! Ei sillä ole mitään tekemistä sen kanssa mitä muut ajattelee, vaan normaalia maalaisjärkeä, että kaupasta tuodaan ruokaa, yhteisillä rahoilla, yhteiseen jääkaappiin, yhteiselle perheelle, ja jos joku on sellainen mitä ei saa muut syödä, siitä sanotaan, ihan ääneen. Se että kenellä jää hävikkiin ruokaa ja kenellä ei, riippuu taas siitä miten niitä ruokia syödään, pakastetaanko ja kiinnitetäänkö päiväyksiin huomiota, se on ihan eri juttu kuin se että pitäisi isän ja äidin ostaa eri jauhelihat ja banaania ei osteta kuin se 3 koska puissa on raakoja omenoita kersoille välipalaksi.
En voi enää koskaan suhtautua banaaneihin neutraalisti... :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Banaanikakkutapaus vaikuttaa siltä, että rahat on tosi tiukoilla, kun jokaikinen suupala on etukäteen laskettu eikä ole pelivaraa ostaa esim. 1-2 banaania enemmän siltä varalta, että niitä sattuisikin kakkuun menemään enemmän, kuin reseptissä mainitaan (vrt. omenapiirakkaesimerkki). Parista ylimääräisestä banaanista hirveä kaaos ja sekasorto systeemissä. Tulee mieleen jonkin keskustelun perhe, jossa sai leivälle ottaa vain yhtä päällystä (juustoa tai leikettä), ja kun kylässä oleva lapsen kaveri erehtyi ottamaan molempia, ei ollut enää toiste menemistä.
Entä jos kukaan ei halua syödä niitä ylimääräisiä banaaneja?
Ihminen pysyy varakkaana vain niin, että ei tuhlaa. Ostamalla ylimääräistä ruokaa siltä varalta, että joku sitä haluaa (ei siis tarvitse), saa vuodessa heitettyä hukkaan satoja euroja. Nainen pysyy hoikkana vain niin, että syö vähemmän kuin kuluttaa. Todella moni nainen on pullea siksi, että säästösyistä syö näitä "ylimääräisiä ruokia", vaikka haluaisi syödä jotain ihan muuta.
Mitä kaikkea muuta kuin ruokaa ostatte ylimääräistä siltä varalta, että joku saattaa haluta sitä? Lakanoita, mattoja, verhoja, lamppuja - kun ei koskaan voi tietää, että jos haluaakin muuta kuin mitä alunperin ajatteli.
Onko vaikea ymmärtää, että ei niiden "ylimääräisten banaanien" syöminen tarkoita ylimääräisiä kaloreita? Ne banaanit syödään jonkin muun ruoan tilalta. Esim. jos meillä banaanit menee ylikypsiksi, mä syön ne aamupalajugurtin kanssa. Silloin otan vähän vähemmän jugurttia enkä laita sekaan normaalisti laittamiani marjoja.
Sama missä tahansa ruoassa. Jos leivät meinaa vanheta, teen lämppäreitä iltapalaksi (eikä silloin syödä muita iltapalajuttuja). Jos lihan viimeinen käyttöpäivä on huomenna, teen siitä kastikkeen, jonka pakastan hätävaraksi kiireisen arkipäivän päivälliseksi (eikä kukaan syö sitö kastiketta muuten vaan vaan aterialla).
Toki rahaa säästyy, jos pitää lapsia nälässä.
Mutta tämähän vaatii nimenomaan sen, että on tosi iso perhe tai kaupassa käydään usein (= paljon menekkiä ja/tai ruokakaappia voi tasoittaa jatkuvasti). Jos meillä söisi banaaneja "jugurtin tilalla", niin sitten jäisi yli jugurttia. Ja sitä jugurttiakinhan pitäisi olla palstan logiikan mukaan jo valmiiksi liikaa, jos joku haluaakin syödä jugurttia enemmän kuin "laskettu". Tai jos leipää olisi ostettu ylimääräistä ja siitä tehtäisiin suunnittelemattomia lämpimiä leipiä, niin sitten jotain muuta jäisi käyttämättä mitä oli iltapalaksi aiottu. Eihän banaanit kai ole se ainoa mitä pitää ostaa yli tarpeen jos joku haluaa, vaan samalla lailla pitäisi ostaa jugurttia, rahkaa, leipää, leikkeitä, juustoa, mehua, jne jne. Lopputuloksena että joko ruokaa jää roimasti hukkaan, tai joku syö liikaa kun toimii jätemyllynä.
Meille ei ole katastrofi, jos kauppapäivää edeltävänä iltana onkin valittavissa enää yksi rahka, tai jos omg joutuu tekemään puuroa jos mitään muuta ei ole kaapissa. Tavoitteena onkin, että kauppapäivää edeltävänä iltana tuoretuotevarastot olisivat aika lailla tyhjät. Se taas häiritsisi paljon enemmän, jos siellä olisi läjittäin viimeisen päiväyksen kinkkua, kuivanutta leipää ja mustia banaaneja.
T. Se toinen banaanit ja jugurtit laskeva
Ei, ystäväiseni ei.
Jugurttia (eikä banaaneja) tarvitse ostaa kilokaupalla eikä ylimääräistä periaatteella "jos joku sattuisi haluamaan". Jugurttia ostetaan kauppareissulla vaikkapa kaksi litraa. Sitten se jugurtti syödään niin, että he, jotka nyt syövät sitä jugurttia tai haluavat sitä, syövät ja sitten se loppuu. Voi syntyä tilanne, että joku lapsista haluaisi aamupalaksi jugurttia, mutta se onkin loppu, koska joku muu söi sen yhteisen jugurtin loppuun eilen ja sitten otetaan jotain muuta niistä yhteisistä ruoista, vaikka banaaneja jos niitä on ja jos ei ole, niin sitten vaikka sitä puuroa. Ei siis ole jokaiselle korvamerkittyä ruokaa periaatteella että jokaisen tulisi saada just sitä samaa just samalla hetkellä, vaan kaappiin ostetaan sellaisia asioita, joita tiedetään menevän, mutta mikään ei lähtökohtaisesti ole kenenkään omaa. Otetaan nyt esimerkki: kuopukseni rakastaa bulgarianjugurttia ja mangopilttiä sekoituksena. Näitä on aina joskus kaapissa, ostan sellaisen 6 kpl mangopilttipakkauksen. Ostan koska tiedän hänen tykkäävän. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että ne mangopiltit olisivat jotenkin laskettu hänelle aamiaisiksi 1,2,3,4,5 ja 6 vaan niitä voi ottaa kuka tahansa. Joskus ne loppuvat silleen, että kuopus ei saakaan aamupalaksi sitä mitä oli ajatellut ja syö sitten jotain muuta, joskus niitä on kaapissa parikin viikkoa, koska ei se kuopuskaan välttämättä halua syödä kuutta päivää putkeen samaa aamiaista.
Teitä on ilmeisesti kaksi, ei lapsia ja laskette ja suunnittelette hyvin tarkkaan mitä syötte milläkin aterialla. Kahden taloudessa varmaan helpompaa ja loogisempaakin, silti hankalan kuuloista. Banaanikakkuperheessä ostettiin jauheliha erikseen niin, että mies tekee lauantaina makaronilaatikon jauhelihasta ja ostaa sen valmiiksi vaikka keskiviikkona ja se on hänen jauhelihansa ja vaimo ostaa torstaina omat jauhelihansa tehdäkseen niistä kastiketta.
Ehei, banaanikakkuperheessä mies ostaa jauhelihan perjantaina ja tekee siitä makaronilaatikon perjantaina. Miksi kukaan ostaisi jauhelihaa jääkaappiin mätänemään? Eihän se kaupassa jauhettu liha edes ole käyttökelpoista enää lauantaina!
Samoin banaanikakkuperheessä (jossa se kakku on erikseen tilattu asia, ei mikään jokapäiväinen juttu) tiedetään, mitä jääkaapista löytyy. Siellä on aina välipalatarpeita, joten lasten ei tarvitse ottaa erikseen tiettyä tarkoitusta varten hankittuja ruoka-aineita. Jos välipalana on jo ollut marjasmoothie, niin miksi ihmeessä sen lisäksi pitäisi vielä ottaa banaani. Siksi, että lapsi haluaa? Entä jos lapsi haluaa jäätelöä - saisiko sitä ottaa? Useimmissa esimerkeissä ei, joten miksi banaani eroaa jäätelöstä?
Tässä oli se suurin ongelma kommunikaation puute, ei voi sanoa koko perheelle, että ostin nyt kolme banaania tädin kakkuun, eli niitä ei saa syödä. Ja sekä mies että vaimo käy ruokakaupassa ostelemassa jauhelihoja ym. ruokatarvikkeita sen suunnitelman mukaan mitä ruokia niistä aikoo valmistaa, ja niistä ei sitten puhuta. Se on jostain syystä täysin salaisuus että mitä ruokaa toinen aikoo minäkin päivänä tehdä, siitä vaan ei saa keskustella, jostain syystä. Tietääkseni normaalit ihmiset puhuvat keskenään ruuasta, ja rahastakin, ja muista yhteiseen talouteen ja perheeseen liittyvistä asioista.
Kyllä meillä onkin helppoa kun minä käyn aina kaupassa, mies sanoo mitä pitää tuoda hänen mielestään, minä ostan miehelle kenkiä myöden kaiken, mies ostaa auton tarvikkeet, minä käytännössä kaiken muun, minulla on yleensä aika hyvä tuntuma mitä puuttuu, ja osaan tuoda miehelle kahvipaketin jos mies ei muista sanoa, mutta joskus toki tiettyjen juttujen kanssa käy niin että en muistakaan osataa, kuten pyykinpesuaine tai suola. Meillä on omat tilit ja omat rahat, mutta koska kaikki menee joka kuukausi, rahat on käytännössä kaikki yhteisiä. Kun tili tulee molemmat maksaa omat laskunsa, ja mies asumiseen liittyvät, minä maksoin aina lasten päiväkotimaksut ym. sitten mitä tilille jää menee ruokaan ym. ensin käytän oman tilin tyhjäksi, sitten otan miehen kortin käyttöön, ja taas kun lapsilisät tulee mun tilille, käytän omaa korttia siihen asti kun on tullut ja mennyt oma tili.
Entä jos sitä naista ei kiinnosta, mitä ruokaa mies tekee ruuanlaittopäivinään? Naiselle riittää, että lapset saavat ruokaa ja hän tietää, että mies osaa sitä tehdä. Turha silloin on ryhtyä neuvottelemaan, että muistathan Pena sitten raikkaan vihersalaatin. Ja jos ruokaa tehdään vaikka vuoropäivinä, niin kumpikin tietää hyvin, mitä jääkaapista löytyy käytettäväksi. Sillä oletuksella, että joku toinen ei ole esimerkiksi makaronilaatikon pinnalle ajateltua juustoa mennyt jo syömään (mistä seuraa se, että juustoa ei sitten siinä ruuassa ole, ei sen kummempaa).
Minusta on varsin luontevaa ajatella, että ruokaa ei osteta siksi, että jokainen saa valita mieleisensä ja syödä sitten sitä niin paljon kuin tahtoo. Nähtävästi nykyperheissä on toisin eli jos kaupasta tuodaan banaaneja, ne ovat automaattisesti koska tahansa syötävissä eikä käy edes mielessä, että niillä on joku erityinen käyttötarkoitus. Kaverilla voi ottaa kaapista mitä haluaa, ei sillä ole merkitystä, että aamiaistarpeet syödään jo illalla jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sen jos kaupassa kumpikin maksaa itse omat herkkunsa, mutta en todellakaan voi ymmärtää parisuhdetta jossa kauppakuittia tuijotetaan ja tehdään laskelmia että meneehän varmasti tasan. Parisuhteessa kun samaa taloutta eletään niin ihan valtion taholtakin katsotaan että talouden rahat ovat yhteisiä. Eli siis jos se mies ostaa tänään 109 € ruokaostokset viikoksi, ei se ole mieheltä pois jos minä ostan vielä 24 € jotain herkkuja tai vastaavia. Aivan sama kuka maksaa ja kenen tililtä ne ruokaostokset menee. Tulotkaan kun ei ole identtiset, niin miten ihmeessä talouden menot voisi olla kuitenkin identtiset? Se maksaa jolla on hetkellisesti siihen paremmin varaa. Tämä talouden tulot on yhteiset on ihan kaikessa. Henkilökohtaiset menot menee yhteisestä talouden pidosta pois, eikä siis omat henkilökohtaiset menot voi olla koko talouden pitoon nähden ylimitoitettuja. Esim minä en voi käyttää koko tiliäni henkilökohtaiseen ulkomaanmatkaan eikä mieheni voi käyttää koko tiliään uuteen haulikkoon tai vastaavaan, mutta yhdessä voimme sopia tällaisistakin asioista miten ne voidaan toteutta.
Elikkä teillä ei tuijoteta kauppalaskua ja maksetaan laskut sen mukaan kumpi ehtii, mutta mitä sitten jos mies ei maksakkaan tuota 109 euron kauppalaskua vaan sinä saat maksaa tänään ja huomenna ja ylihuomenna. Sinun kuuluu maksaa "sääntösi" mukaan mukisematta koska kirjoitat ettet ymmärrä parisuhdetta jossa kauppakuitia tuijotetaan ?
Se että kauppakuittia tuijotetaan tehdään sen takia ettei olisi voitajia ja häviäjiä mutta koska sinua se ei haittaa voit maksaa enemmän kuin puolisosi.
Ei, vaan niissä parisuhteissa, joissa ostetaan yhdessä ja jaetaan kulut, niin yleensä myös keskustellaan rahankäytöstä. Voidaan käydä esimerkiksi keskustelu, että "Kaupassa pitäis käydä, mulla ei ole tililla ku 20e, palkkapäivä ylihuomenna. Paljos sulla on tilillä? Jaa 75 e, no mees käymään kaupassa, tossa on lista, kato jos puuttuu jotain listalta. Haluutko että tuun mukaan? Ajattelin sillä aikaa tiskata ja imuroida. Ja huomenna erääntyy Hesarin lasku, voin sen maksaa ylihuomenna palkastani, maksatko puhelinlaskut sit ku ne tulee."
Tai sit tosiaan on yhteinen taloustili, josta maksetaan hesarit, puhelimet ja sapuskat, ja se höylää korttia, jonka lompakossa se just sillon on. Sillonkin on jossain kohtaa käyty keskustelu, että pitäiskö perustaa yhteinen taloustili, molemmat laittaa sinne 25% nettotuloistaan ja niistä rahoista ostetaan ruoat, pesuaineet, vessapaperit, sun kaljat ja mun suklaat, tamponit, kissanruoka ja äitis synttärilahja.
Ja jos tuntuu, et homma menee epäreiluks, niin kyllä mä olen ainakin sille mun rakkaalle voinut sanoa, et hei, nyt tuntuu vähän epäsuhtaiselta tää rahankäyttö, istuttaisko alas ja katotaan oikein kynän ja paperin kanssa meidän menot ja tulot. Sillonkaan ei nillitetä banaanitasolla vaan suuret linjat pätee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä meillä erotetaan. Ei siitä numeroa tehdä, mutta ei mies mene syömään banaaneja, jotka minä olen ostanut, koska ne (kuten kaikki muukin ruoka) on ostettu jotain tarkoitusta varten. Jos mies syö banaanit, en tee banaanikakkua, jonka lupasin leipoa lapsen kummitädille. Meillä kauppa ei ole vieressä ja banaaneille tulee hintaa, kun pelkästään niitä lähdetään hakemaan. Samoin jos mies on ostanut jauhelihaa, en tee siitä kastiketta, koska mies on saattanut ostaa sen makaronilaatikkoa varten.
Kyllä meillä puhutaan, mutta ei ruokaostoksista. Se ostaa, joka aikoo ruokaa tehdä.
Ongelmana on esikoisen tyttöystävä, joka ei osaa kysyä, voiko jotain syödä. Hän ottaa kaapista lupaa kysymättä ja loukkaantuu, kun kallis juusto tai jugurtti ei olekaan hänelle. Sitä juustoa kyllä saa, kunhan malttaa odottaa jälkiruokaan asti, mutta ei, sitä pitää saada heti.
Saako lapsi tässä tilanteessa syödä banaania? vai ostetaanko hänellekin ns. omat korvamerkityt ruoat - jauhelihat ja välipalabanaanit.
Täytyykö nyt oikeasti heittäytyä tyhmäksi? Lapsi saa banaanin, jos niitä sen kakun leipomisen jälkeen jää. Tai sitten kaikki saa banaania ja kakku jää tekemättä.
Aiemmin oli ihan normaalia, että esim. kolmilapsisen perheen äiti osti kymmenen mandariinia, joista jokainen sai kaksi. Eli oli tosiaan korvamerkitty.
Ruokaa pitäisi arvostaa enemmän ja sitä pitäisikin korvamerkitä. Näin ei tehdä koska se koetaan pihistelyksi ja pihistelyllä ja saituudella ja nuukuudella on huono maine.Lisäksi pelätään mitä naapurit ja tutut ja sukulaiset sanoo jos syötäisiin tarkemmin. Syötäisiin kaikki mitä ostetaan, eikä ostettaisi niin paljon että housut repeää ja nivelet paukkuu.
Heikko itsetunto ei salli että mielessä häivähtää nuukuus ja ympäristö saa tietää tästä. Tämän takia ostoskärrytkin pitää täyttää kukuroilleen kaikkea mitä kaupasta löytyy.
Höpö höpö! Ei sillä ole mitään tekemistä sen kanssa mitä muut ajattelee, vaan normaalia maalaisjärkeä, että kaupasta tuodaan ruokaa, yhteisillä rahoilla, yhteiseen jääkaappiin, yhteiselle perheelle, ja jos joku on sellainen mitä ei saa muut syödä, siitä sanotaan, ihan ääneen. Se että kenellä jää hävikkiin ruokaa ja kenellä ei, riippuu taas siitä miten niitä ruokia syödään, pakastetaanko ja kiinnitetäänkö päiväyksiin huomiota, se on ihan eri juttu kuin se että pitäisi isän ja äidin ostaa eri jauhelihat ja banaania ei osteta kuin se 3 koska puissa on raakoja omenoita kersoille välipalaksi.
Raakoja omenoita? Eteläisessä Suomessa on omenat kypsyneet jo viime viikolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Banaanikakkutapaus vaikuttaa siltä, että rahat on tosi tiukoilla, kun jokaikinen suupala on etukäteen laskettu eikä ole pelivaraa ostaa esim. 1-2 banaania enemmän siltä varalta, että niitä sattuisikin kakkuun menemään enemmän, kuin reseptissä mainitaan (vrt. omenapiirakkaesimerkki). Parista ylimääräisestä banaanista hirveä kaaos ja sekasorto systeemissä. Tulee mieleen jonkin keskustelun perhe, jossa sai leivälle ottaa vain yhtä päällystä (juustoa tai leikettä), ja kun kylässä oleva lapsen kaveri erehtyi ottamaan molempia, ei ollut enää toiste menemistä.
Entä jos kukaan ei halua syödä niitä ylimääräisiä banaaneja?
Ihminen pysyy varakkaana vain niin, että ei tuhlaa. Ostamalla ylimääräistä ruokaa siltä varalta, että joku sitä haluaa (ei siis tarvitse), saa vuodessa heitettyä hukkaan satoja euroja. Nainen pysyy hoikkana vain niin, että syö vähemmän kuin kuluttaa. Todella moni nainen on pullea siksi, että säästösyistä syö näitä "ylimääräisiä ruokia", vaikka haluaisi syödä jotain ihan muuta.
Mitä kaikkea muuta kuin ruokaa ostatte ylimääräistä siltä varalta, että joku saattaa haluta sitä? Lakanoita, mattoja, verhoja, lamppuja - kun ei koskaan voi tietää, että jos haluaakin muuta kuin mitä alunperin ajatteli.
Onko vaikea ymmärtää, että ei niiden "ylimääräisten banaanien" syöminen tarkoita ylimääräisiä kaloreita? Ne banaanit syödään jonkin muun ruoan tilalta. Esim. jos meillä banaanit menee ylikypsiksi, mä syön ne aamupalajugurtin kanssa. Silloin otan vähän vähemmän jugurttia enkä laita sekaan normaalisti laittamiani marjoja.
Sama missä tahansa ruoassa. Jos leivät meinaa vanheta, teen lämppäreitä iltapalaksi (eikä silloin syödä muita iltapalajuttuja). Jos lihan viimeinen käyttöpäivä on huomenna, teen siitä kastikkeen, jonka pakastan hätävaraksi kiireisen arkipäivän päivälliseksi (eikä kukaan syö sitö kastiketta muuten vaan vaan aterialla).
Toki rahaa säästyy, jos pitää lapsia nälässä.
Mutta tämähän vaatii nimenomaan sen, että on tosi iso perhe tai kaupassa käydään usein (= paljon menekkiä ja/tai ruokakaappia voi tasoittaa jatkuvasti). Jos meillä söisi banaaneja "jugurtin tilalla", niin sitten jäisi yli jugurttia. Ja sitä jugurttiakinhan pitäisi olla palstan logiikan mukaan jo valmiiksi liikaa, jos joku haluaakin syödä jugurttia enemmän kuin "laskettu". Tai jos leipää olisi ostettu ylimääräistä ja siitä tehtäisiin suunnittelemattomia lämpimiä leipiä, niin sitten jotain muuta jäisi käyttämättä mitä oli iltapalaksi aiottu. Eihän banaanit kai ole se ainoa mitä pitää ostaa yli tarpeen jos joku haluaa, vaan samalla lailla pitäisi ostaa jugurttia, rahkaa, leipää, leikkeitä, juustoa, mehua, jne jne. Lopputuloksena että joko ruokaa jää roimasti hukkaan, tai joku syö liikaa kun toimii jätemyllynä.
Meille ei ole katastrofi, jos kauppapäivää edeltävänä iltana onkin valittavissa enää yksi rahka, tai jos omg joutuu tekemään puuroa jos mitään muuta ei ole kaapissa. Tavoitteena onkin, että kauppapäivää edeltävänä iltana tuoretuotevarastot olisivat aika lailla tyhjät. Se taas häiritsisi paljon enemmän, jos siellä olisi läjittäin viimeisen päiväyksen kinkkua, kuivanutta leipää ja mustia banaaneja.
T. Se toinen banaanit ja jugurtit laskeva
Ei, ystäväiseni ei.
Jugurttia (eikä banaaneja) tarvitse ostaa kilokaupalla eikä ylimääräistä periaatteella "jos joku sattuisi haluamaan". Jugurttia ostetaan kauppareissulla vaikkapa kaksi litraa. Sitten se jugurtti syödään niin, että he, jotka nyt syövät sitä jugurttia tai haluavat sitä, syövät ja sitten se loppuu. Voi syntyä tilanne, että joku lapsista haluaisi aamupalaksi jugurttia, mutta se onkin loppu, koska joku muu söi sen yhteisen jugurtin loppuun eilen ja sitten otetaan jotain muuta niistä yhteisistä ruoista, vaikka banaaneja jos niitä on ja jos ei ole, niin sitten vaikka sitä puuroa. Ei siis ole jokaiselle korvamerkittyä ruokaa periaatteella että jokaisen tulisi saada just sitä samaa just samalla hetkellä, vaan kaappiin ostetaan sellaisia asioita, joita tiedetään menevän, mutta mikään ei lähtökohtaisesti ole kenenkään omaa. Otetaan nyt esimerkki: kuopukseni rakastaa bulgarianjugurttia ja mangopilttiä sekoituksena. Näitä on aina joskus kaapissa, ostan sellaisen 6 kpl mangopilttipakkauksen. Ostan koska tiedän hänen tykkäävän. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että ne mangopiltit olisivat jotenkin laskettu hänelle aamiaisiksi 1,2,3,4,5 ja 6 vaan niitä voi ottaa kuka tahansa. Joskus ne loppuvat silleen, että kuopus ei saakaan aamupalaksi sitä mitä oli ajatellut ja syö sitten jotain muuta, joskus niitä on kaapissa parikin viikkoa, koska ei se kuopuskaan välttämättä halua syödä kuutta päivää putkeen samaa aamiaista.
Teitä on ilmeisesti kaksi, ei lapsia ja laskette ja suunnittelette hyvin tarkkaan mitä syötte milläkin aterialla. Kahden taloudessa varmaan helpompaa ja loogisempaakin, silti hankalan kuuloista. Banaanikakkuperheessä ostettiin jauheliha erikseen niin, että mies tekee lauantaina makaronilaatikon jauhelihasta ja ostaa sen valmiiksi vaikka keskiviikkona ja se on hänen jauhelihansa ja vaimo ostaa torstaina omat jauhelihansa tehdäkseen niistä kastiketta.
Ehei, banaanikakkuperheessä mies ostaa jauhelihan perjantaina ja tekee siitä makaronilaatikon perjantaina. Miksi kukaan ostaisi jauhelihaa jääkaappiin mätänemään? Eihän se kaupassa jauhettu liha edes ole käyttökelpoista enää lauantaina!
Samoin banaanikakkuperheessä (jossa se kakku on erikseen tilattu asia, ei mikään jokapäiväinen juttu) tiedetään, mitä jääkaapista löytyy. Siellä on aina välipalatarpeita, joten lasten ei tarvitse ottaa erikseen tiettyä tarkoitusta varten hankittuja ruoka-aineita. Jos välipalana on jo ollut marjasmoothie, niin miksi ihmeessä sen lisäksi pitäisi vielä ottaa banaani. Siksi, että lapsi haluaa? Entä jos lapsi haluaa jäätelöä - saisiko sitä ottaa? Useimmissa esimerkeissä ei, joten miksi banaani eroaa jäätelöstä?
Tässä oli se suurin ongelma kommunikaation puute, ei voi sanoa koko perheelle, että ostin nyt kolme banaania tädin kakkuun, eli niitä ei saa syödä. Ja sekä mies että vaimo käy ruokakaupassa ostelemassa jauhelihoja ym. ruokatarvikkeita sen suunnitelman mukaan mitä ruokia niistä aikoo valmistaa, ja niistä ei sitten puhuta. Se on jostain syystä täysin salaisuus että mitä ruokaa toinen aikoo minäkin päivänä tehdä, siitä vaan ei saa keskustella, jostain syystä. Tietääkseni normaalit ihmiset puhuvat keskenään ruuasta, ja rahastakin, ja muista yhteiseen talouteen ja perheeseen liittyvistä asioista.
Kyllä meillä onkin helppoa kun minä käyn aina kaupassa, mies sanoo mitä pitää tuoda hänen mielestään, minä ostan miehelle kenkiä myöden kaiken, mies ostaa auton tarvikkeet, minä käytännössä kaiken muun, minulla on yleensä aika hyvä tuntuma mitä puuttuu, ja osaan tuoda miehelle kahvipaketin jos mies ei muista sanoa, mutta joskus toki tiettyjen juttujen kanssa käy niin että en muistakaan osataa, kuten pyykinpesuaine tai suola. Meillä on omat tilit ja omat rahat, mutta koska kaikki menee joka kuukausi, rahat on käytännössä kaikki yhteisiä. Kun tili tulee molemmat maksaa omat laskunsa, ja mies asumiseen liittyvät, minä maksoin aina lasten päiväkotimaksut ym. sitten mitä tilille jää menee ruokaan ym. ensin käytän oman tilin tyhjäksi, sitten otan miehen kortin käyttöön, ja taas kun lapsilisät tulee mun tilille, käytän omaa korttia siihen asti kun on tullut ja mennyt oma tili.
Entä jos sitä naista ei kiinnosta, mitä ruokaa mies tekee ruuanlaittopäivinään? Naiselle riittää, että lapset saavat ruokaa ja hän tietää, että mies osaa sitä tehdä. Turha silloin on ryhtyä neuvottelemaan, että muistathan Pena sitten raikkaan vihersalaatin. Ja jos ruokaa tehdään vaikka vuoropäivinä, niin kumpikin tietää hyvin, mitä jääkaapista löytyy käytettäväksi. Sillä oletuksella, että joku toinen ei ole esimerkiksi makaronilaatikon pinnalle ajateltua juustoa mennyt jo syömään (mistä seuraa se, että juustoa ei sitten siinä ruuassa ole, ei sen kummempaa).
Minusta on varsin luontevaa ajatella, että ruokaa ei osteta siksi, että jokainen saa valita mieleisensä ja syödä sitten sitä niin paljon kuin tahtoo. Nähtävästi nykyperheissä on toisin eli jos kaupasta tuodaan banaaneja, ne ovat automaattisesti koska tahansa syötävissä eikä käy edes mielessä, että niillä on joku erityinen käyttötarkoitus. Kaverilla voi ottaa kaapista mitä haluaa, ei sillä ole merkitystä, että aamiaistarpeet syödään jo illalla jne.
No jos sitä naista ei se ruoka kiinnosta, niin tuskin se Penallekaan huomauttelee salaatista tai sen puutteesta. Ja sit jos huomauttaa, niin sehän tarkoittaa vaan sitä, että sitä kiinnostaa se ruoka. Ja silloinkin arvon rouva voi vaikka kysäistä Penalta, että joskos ihan salaatti tekastais sen makaronilootan kaveriks, mites ois? Ja Pena ois varmaan ku hangon keksi, että herttimaari sentään, emäntä osallistuu arkiruoan ideointiin, voiku ihanata.
Nähtävästi teillä ei perheessä osata avata suuta ja sanoa, että hei kuulkaas kaikki, ostin banaaneja, niihin ei saa koskea, kun teen niistä kaakkua Olga-tädille. Tai että kavereilla ei sitten muuten mennä omin luvin jääkaapille, eiksje.
Emmää tiiä, voihan se keskustelu olla nykypäivänä vaikeeta, kun äiti roikkuu av-palstalla ja blogittaa, Pena-isi jahtaa Pokemoneja pitkin puistoja, pikku-Pena luukuttaa metallimusiikkia omassa huoneessaan ja pikku-Pirkkokin luuhaa kylillä snäptsättäämässä ja ig:ttämässä.
Vaikka siksi, että parisuhteessa ja yhteistaloudessa tupataan jakamaan kulut. Jos ostatte uuden telkkarin, jotta sinä voit katsoa Täydelliset naiset ja Jutan dieettiohjelmat, ja mies jalkapalloa, pyöräilyä ja uutiset, niin kai te silti maksatte telkkarin puoliksi eikä niin, että sinä maksat kahden viikkotunnin osuuden ja mies 12 tunnin osuuden? Vai..? Toki teette perheessänne niinkuin teette.
Musta eurojen ja senttien laskeminen on vaan pirun tylsää. Itse en juo punkkua, mutta voin silti ostaa alkosta miehelle punkkupullon tai vaikka kaksi, jos se nyt välttämättä haluaa. Eikä tarvii maksaa takasin. Mies puolestaan voi ostaa "mun" kissalle (kyllä, kissa on nimellisesti mun, koska se on hankittu jo ennen kuin ollaan tavattu, ja tietyissä papereissa ja sen passissa mun nimi on omistajana/vastuullisena) ruokaa. Ja kutsua kissaa "meidän" kissaksi. Tai ostaa mulle vaikka tamponeita ja rintsikat, niitäkään tuo mies ei juuri käytä. Eikä mun tarvii maksaa sille takasin.