Erotellaanko perheessänne tai vanhemmillanne tiukasti kenen ostamat ruoat

Ei tietenkään. todellakin epäseksikästä. ruokaa on myös tarpeeksi.

Vierailija kirjoitti:

mikae_riivaa kirjoitti:

täytyy kyllä sanoa, että ihmettelen suomalaisia, kun joka helvetin pizzamausteen palanen pitää kirjata Exceliin ja litata kulut tasan. Mie olen toisen, ei-niin-individuaalisen kulttuurin mukana kasvaessa tottunut siihen että ruoka on yhteistä ja toisia kunnioitetaan niin, ettei ahmita enempää kuin oma osuus. Aika tasaa epätasaisuudet ja ongelmien sattuessa niistä voidaan keskustella. Joskus kumppani on valittanut, kun olen juonut enemmän kuin puolet yhteisistä limuista tai kaljoista ja vastaavasti itse olen pettynyt, kun aamuksi säästämäni pullanpala on syöty yöllä. Mutta siitä on selvitty!

Monella jolla on omia ruokia ja useitakim syömisiä jaetaan, en usko että kyse on juurikaan rahasta. Meillä ei ainakaan. Meille on miehen kanssa ihan sama kumpi maksaa ja mitä, koska se on nimenomaan sitä yhteistä parisuhdetta. Mutta toisen huomioiminen ja kunnioitus kohdistuu aina yksilöön, myös parisuhteessa ja näin ollen huomioidaan puolin ja toisin aika tarkastikin että en syö miehen mokkapaloja tai hän ei juo mun limsaa tai mitä tahansa. Perusjutut on yhteisiä, kuten mausteet, voi, maito, juusto ja tuotteet jotka ovat yhteisiksi yhdessä olon aikana ja yhteisymmärryksen kautta vakiintuneet. Kuten vaikka kurkku tai tomaatti jne. Mutta molemmilla on reissua ja kaikenmaailman harrastusta ja menoa että molempien ruokatarpeet ja tottumukset vaihtelee päivittäin tosi paljon ja olisi outoa esim. ostaa kaupasta yhteiset ruuat kun mies on työmatkalla ja odottaa hänen sitten kotiin palattuaan heti menevän kauppaan ostamaan meille yhteisiä ruokia, juuri kun olenkin lähdössä koko päiväksi töihin/harrastukseen jossa on ruuat koko päiväksi. Ja itselläni tulee kausia jolloin olen vaikka tosi koukussa johonkin ruokaan jota syön 3 viikkoa putkeen tai hurahdan johonkin hedelmään tms jota syön päivätolkulla ja miehellä on paljon omia juttujaan. Monesti joku kiva herkku kuuluu vaikka omaan rentoutumishetkeen arjen keskellä ja olisi outoa syödä miehen berliinimunkki, jonka tiedän hänen ostaneen kahvin seuraksi. Tykätään kunnioittaa toista ja ottaa huomioon näissä pienissäkin asioissa.

Normaalit ihmiset kunnioittaa sitä kumppania ja muita perheenjäseniä ostamalla kaikille berliininminkin. Ei ole kunnioittavaa seurassa syödä yksin herkkuja. Se on noloa ja epäkunnioittavaa. Kohteliasta on mielummin jäädä itse ilman kuin mässyttää yksin. Kyllä perheessä tiedetään mitä kukakin haluaa ja sitä sitten ostetaan. Jos meillä toinen on työmatkalla, se kotonaolija on tietenkin käynyt kaupassa ja ostanut kaikille ruokaa. Tuossa sinun mallissa se matkalla tulija käy itselleen kaupassa kuin asuisi yksin.

Meillä on miehen kanssa omat ruuat, koska jos minä teen kauppaostokset viikolle, sieltä tulee monipuolisesti kaikkea, kalliitakin juustoja.  Jos mies tekee kauppaostokset, kaapeissa olisi vain makkaraa ja lihaa eri muodoissa ja mahdollisimman halvalla. Lopputuloksena minä en söisi mitään miehen ostosten jäljiltä ja mies taas söisi itsensä mun ostoksien jäljiltä niin yltäkylläiseksi, että itse en kerkeäisi edes nauttia esim. siitä kalliista juustosta, kun se olisi jo loppu. Jos taas kirjoittaisin kauppalistan miehelle, hän itkis vaan miten paljon rahaa menisi ja ostaisi edelleen ne halvimmat mahdolliset oli se sitten vaatimaani laktoositonta tai ei. Muutama vuosi yhteisruokaeloa yritettiin kovasti ja olla "normaaleja", mutta ei siitä mitään tullut. Mun rahat meni miehen ruokkimiseen ja itse en saanut edes laktoositonta kermaa, koska sitä ei löytynyt tai oli liian kallis, joten osti halvemman (joka ei ollut laktoositon). Siispä omat ruuat toimii meillä, vaikka lapsena perheissä kyllä oli ns. jääkaapit aina kaikille avoinna kummallakin. Lapsemme syö kyllä sitten kummankin ruokia oman halun mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on miehen kanssa omat ruuat, koska jos minä teen kauppaostokset viikolle, sieltä tulee monipuolisesti kaikkea, kalliitakin juustoja.  Jos mies tekee kauppaostokset, kaapeissa olisi vain makkaraa ja lihaa eri muodoissa ja mahdollisimman halvalla. Lopputuloksena minä en söisi mitään miehen ostosten jäljiltä ja mies taas söisi itsensä mun ostoksien jäljiltä niin yltäkylläiseksi, että itse en kerkeäisi edes nauttia esim. siitä kalliista juustosta, kun se olisi jo loppu. Jos taas kirjoittaisin kauppalistan miehelle, hän itkis vaan miten paljon rahaa menisi ja ostaisi edelleen ne halvimmat mahdolliset oli se sitten vaatimaani laktoositonta tai ei. Muutama vuosi yhteisruokaeloa yritettiin kovasti ja olla "normaaleja", mutta ei siitä mitään tullut. Mun rahat meni miehen ruokkimiseen ja itse en saanut edes laktoositonta kermaa, koska sitä ei löytynyt tai oli liian kallis, joten osti halvemman (joka ei ollut laktoositon). Siispä omat ruuat toimii meillä, vaikka lapsena perheissä kyllä oli ns. jääkaapit aina kaikille avoinna kummallakin. Lapsemme syö kyllä sitten kummankin ruokia oman halun mukaan.

Eikö yhteinen tili olisi helpompi ruokaostoksia varten?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä meillä erotetaan. Ei siitä numeroa tehdä, mutta ei mies mene syömään banaaneja, jotka minä olen ostanut, koska ne (kuten kaikki muukin ruoka) on ostettu jotain tarkoitusta varten. Jos mies syö banaanit, en tee banaanikakkua, jonka lupasin leipoa lapsen kummitädille. Meillä kauppa ei ole vieressä ja banaaneille tulee hintaa, kun pelkästään niitä lähdetään hakemaan. Samoin jos mies on ostanut jauhelihaa, en tee siitä kastiketta, koska mies on saattanut ostaa sen makaronilaatikkoa varten.

Kyllä meillä puhutaan, mutta ei ruokaostoksista. Se ostaa, joka aikoo ruokaa tehdä.

Ongelmana on esikoisen tyttöystävä, joka ei osaa kysyä, voiko jotain syödä. Hän ottaa kaapista lupaa kysymättä ja loukkaantuu, kun kallis juusto tai jugurtti ei olekaan hänelle. Sitä juustoa kyllä saa, kunhan malttaa odottaa jälkiruokaan asti, mutta ei, sitä pitää saada heti.

Saako lapsi tässä tilanteessa syödä banaania? vai ostetaanko hänellekin ns. omat korvamerkityt ruoat - jauhelihat ja välipalabanaanit.

Ei lapsi saa banaaneja, jos ne on ostettu kakkua varten. Lapsi voi mennä puutarhaan ja ottaa puusta omenoita tai viinimarjoja. Lapselle tekee ihan hyvää huomata, että kaikkea ei saa, mitä silmillä näkee.

Nyt on kyllä niin erikoinen järjestely teidän perheessä, että en voi kuin ihmetellä. Sääliksi käy lapsia ja esikoisen tyttöystävää. Ruokaa on, mutta sitä ei saa syödä ilman lupaa. Ja hedelmiä saa syödä vain loppukesästä, kun niitä sattuu pihalla kasvamaan. Tosin epäilen vähän, että huutia siitäkin tulisi, jos menisi niihin omenoihin tai viinimarjoihin koskemaan, eiköhän nekin ole jo varattu mehun keittoon ja hilloiksi tai kummin kaiman omenapiirakkaan.

No kyllä minä ymmärrän että harmittaa, jos just jotain leivontaan tms varten hankitut jutut onkin syöty, kun pitäis alkaa leipoa. Oli sitten banaania tai vaikka jotain tiettyä tuorejuustoa. Mutta pitäisi kai sitä sen verran olla kommunikaatiota perheessä, että kerrotaan jos jotain ei nyt tällä kertaa saa syödä, ja lapset voi sitten kommunikoida kavereilleen asian myös? Ja banaania voinee ostaa pari ylimääräistä että niitä voi syödäkin.

Näin juuri. Meillä perusjuttuja kuten leipää, juustoa ja hedelmiä saa ottaa kysymättä. Jos joku on tarkoitettu tiettyyn asiaan, pitää osata sanoa. Erikoisimmista juustoista ym lapset osaavat kysyä. Meillä on kyllä kaikki raha yhteistä muutenkin. Aika mahdotonta lapsiperheessä elää erillisessä taloudessa.

Ei tietenkään. Kumpikin meistä ostaa mitä haluaa, ja kaikki on vapaasti käytettävissä, ellei ole ostettu just jotain tiettyä tarkotusta varten. 

Naimisissa ollaan oltu 35 vuotta, eikä koskaan ole eroteltu kenen jauhot ja kenen sokeripalat. Rahatkin olivat ns. yhteisiä jo seurusteluajoista alkaen, se maksaa, jolla on lompakko lähempänä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä meillä erotetaan. Ei siitä numeroa tehdä, mutta ei mies mene syömään banaaneja, jotka minä olen ostanut, koska ne (kuten kaikki muukin ruoka) on ostettu jotain tarkoitusta varten. Jos mies syö banaanit, en tee banaanikakkua, jonka lupasin leipoa lapsen kummitädille. Meillä kauppa ei ole vieressä ja banaaneille tulee hintaa, kun pelkästään niitä lähdetään hakemaan. Samoin jos mies on ostanut jauhelihaa, en tee siitä kastiketta, koska mies on saattanut ostaa sen makaronilaatikkoa varten.

Kyllä meillä puhutaan, mutta ei ruokaostoksista. Se ostaa, joka aikoo ruokaa tehdä.

Ongelmana on esikoisen tyttöystävä, joka ei osaa kysyä, voiko jotain syödä. Hän ottaa kaapista lupaa kysymättä ja loukkaantuu, kun kallis juusto tai jugurtti ei olekaan hänelle. Sitä juustoa kyllä saa, kunhan malttaa odottaa jälkiruokaan asti, mutta ei, sitä pitää saada heti.

Pojan tyttöystävä ottaa jääkaapista omin luvin jugurttia ja juustoa ?

Aika huonosti kasvatettu on

Meillä kaikki syö sitä mitä kaapissa on, ja kaikkea saa syödä niin paljon kuin haluaa. Joka ehtii, käy kaupassa ja ostaa sen mitä milloinkin puuttuu, toiset saattavat lähettää toiveita kauppaan menijälle. Jos ostetaan herkkuja, niitä on sen verran että kaikille varmasti riittää, ja yli jäävät ruuat ja herkut tulee kyllä aina syötyä.

Ruokaa tehdään niistä aineksista, joita on kulloinkin ostettu. Emme tee mitään viikkosuunnitelmia tms, ja kaikki erityisiäkin tarkoituksia varten ostettu käytetään melko nopeasti ostamisen jälkeen, eikä ole vaaraa että joku olisi syönyt toisen ruokia. Välipalavaihtoehtoja on aina tarjolla, ja kaikki syövät sitä mitä kulloinkin on. Hävikkiä ei tule.

En jotenkin tajua tai osaa suhtautua tähän ongelmaan?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä meillä erotetaan. Ei siitä numeroa tehdä, mutta ei mies mene syömään banaaneja, jotka minä olen ostanut, koska ne (kuten kaikki muukin ruoka) on ostettu jotain tarkoitusta varten. Jos mies syö banaanit, en tee banaanikakkua, jonka lupasin leipoa lapsen kummitädille. Meillä kauppa ei ole vieressä ja banaaneille tulee hintaa, kun pelkästään niitä lähdetään hakemaan. Samoin jos mies on ostanut jauhelihaa, en tee siitä kastiketta, koska mies on saattanut ostaa sen makaronilaatikkoa varten.

Kyllä meillä puhutaan, mutta ei ruokaostoksista. Se ostaa, joka aikoo ruokaa tehdä.

Ongelmana on esikoisen tyttöystävä, joka ei osaa kysyä, voiko jotain syödä. Hän ottaa kaapista lupaa kysymättä ja loukkaantuu, kun kallis juusto tai jugurtti ei olekaan hänelle. Sitä juustoa kyllä saa, kunhan malttaa odottaa jälkiruokaan asti, mutta ei, sitä pitää saada heti.

Näin mustakin. Kaikki ruoat on ostettu jotain tarkoitusta varten, kauppa on kaukana ja sinne ei pääse kuin kerran viikossa. Sillon pitää kunkin suunnitella syömisensä etukäteen aika tarkkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä meillä erotetaan. Ei siitä numeroa tehdä, mutta ei mies mene syömään banaaneja, jotka minä olen ostanut, koska ne (kuten kaikki muukin ruoka) on ostettu jotain tarkoitusta varten. Jos mies syö banaanit, en tee banaanikakkua, jonka lupasin leipoa lapsen kummitädille. Meillä kauppa ei ole vieressä ja banaaneille tulee hintaa, kun pelkästään niitä lähdetään hakemaan. Samoin jos mies on ostanut jauhelihaa, en tee siitä kastiketta, koska mies on saattanut ostaa sen makaronilaatikkoa varten.

Kyllä meillä puhutaan, mutta ei ruokaostoksista. Se ostaa, joka aikoo ruokaa tehdä.

Ongelmana on esikoisen tyttöystävä, joka ei osaa kysyä, voiko jotain syödä. Hän ottaa kaapista lupaa kysymättä ja loukkaantuu, kun kallis juusto tai jugurtti ei olekaan hänelle. Sitä juustoa kyllä saa, kunhan malttaa odottaa jälkiruokaan asti, mutta ei, sitä pitää saada heti.

Pojan tyttöystävä ottaa jääkaapista omin luvin jugurttia ja juustoa ?

Aika huonosti kasvatettu on

Eihän tuossa sanottu, että esikoinen olisi poika...

Sinulla on kämppäkaveri. Ei parisuhdetta.

Meillä mies kuolis nälkään tuolla erottelulla koska minä käyn aina ruokakaupassa, mies ei ole käynyt ikinä.

Meillä on miehen kanssa tosi erilaiset ruokavaliot, joten kummallakin on omat esim jogurtit. Kuitenkin jos jotain on, mikä sopii molemmille, saa sitä vapaasti syödä. Toki pitää vähän ottaa toinen huomioon, että jos on jotain herkkua, niin että toinenkin ehtii saada, eikä kaikkea mennä syömään kerralla. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä on miehen kanssa omat ruuat, koska jos minä teen kauppaostokset viikolle, sieltä tulee monipuolisesti kaikkea, kalliitakin juustoja.  Jos mies tekee kauppaostokset, kaapeissa olisi vain makkaraa ja lihaa eri muodoissa ja mahdollisimman halvalla. Lopputuloksena minä en söisi mitään miehen ostosten jäljiltä ja mies taas söisi itsensä mun ostoksien jäljiltä niin yltäkylläiseksi, että itse en kerkeäisi edes nauttia esim. siitä kalliista juustosta, kun se olisi jo loppu. Jos taas kirjoittaisin kauppalistan miehelle, hän itkis vaan miten paljon rahaa menisi ja ostaisi edelleen ne halvimmat mahdolliset oli se sitten vaatimaani laktoositonta tai ei. Muutama vuosi yhteisruokaeloa yritettiin kovasti ja olla "normaaleja", mutta ei siitä mitään tullut. Mun rahat meni miehen ruokkimiseen ja itse en saanut edes laktoositonta kermaa, koska sitä ei löytynyt tai oli liian kallis, joten osti halvemman (joka ei ollut laktoositon). Siispä omat ruuat toimii meillä, vaikka lapsena perheissä kyllä oli ns. jääkaapit aina kaikille avoinna kummallakin. Lapsemme syö kyllä sitten kummankin ruokia oman halun mukaan.

Itse asuin yhdessä miehen kanssa joka mielihalulla söi mun ostamia ruokia joita hän oli toivonut (homejuustot, lihat, oliivit ym) ja meillä oli siis vuorokauppa systeemi että kaupassa käytiin vuorotellen ja ostettiin niitä, tosin itse hän osti halpaa enkä saanut esittää toivomuksia. Kun puoli vuotta katselin sitä touhua että mun olisi pitänyt ostaa kallista ja paljolla rahalla kun mies itse osti halpaa, niin kyllästyin ja sanoin että meillä on tästä lähtien omat hyllyt ja ruoat jääkaapissa, mistä mies sitten raivostui. Ero tuli kun ei suostunut sen vertaa kunnioittamaan mua ja muutenkin, olisi pitänyt erota jo tuossa vaiheessa kun ostatti mulla kalliiita "toiveruokiaan" kun taas itse osti halpaa eikä mitään mitä minä olisin edes joskus toivonut.

Yhteiset ruoat meilläkin on. Kaikki on syötävissä, jos jompi kumpi ei ole erikseen ilmoittanut varanneensa tuotteen johonkin tiettyyn tarkoitukseen. Se on aina ostanut ruoat, jolla on ollut aikaa ja/rahaa. Varsinkin opiskeluaikana rahatilanne ratkaisi. Myöhemmin, kun molemmat oli jo töissä, ratkaisi aika. Yhteistä taloutta kuitenkin elämme ja molempien tulot menevät yhteiseen hyvään. Toki molemmilla on omat tilit ja säästöt.

Puoliso hoitaa tällä hetkellä kauppareissut, kun itse en saa vielä kantaa juuri mitään. Ja korkean infektioriskin vuoksi jännitän ruuhkaisia sisätiloja. Kauppalistan laitan mukaan, jos kaipaan kaupasta jotain erikoista.

Meillä on tuttuja, jotka laskevat koko ajan, että kulut menevät sentilleen puoliksi. Siinä kohtaa rupesi jo naurattamaan, kun ravintolassa alkoivat jakaa viinipullon hintaa, josta toinen oli juonut puoli lasia enemmän.

Meillä on helppoa! Minä huolen ruokapuolesta 100%:sesti paitsi maksamisesta. Mies hoitaa sen puolen. Ja täyttää viinikellarin.

Aina on kaapeissa riittävästi ruokaa, olutta jääkaapissa ja muutama juusto myös viinien kanssa nautittavaksi. Molemmat ovat tyytyväisiä.

Kaikkea saa tietysti kumpikin syödä. Tai voi olla että vaikka jotain makeaa herkkua kahville on ostettu 1kpl/kärsä. Poikkeuksen tekee myös töihin evääkseni ostamani valmisruoat, mutta eipä kumppanini niitä haluaisikaan syödä. Hoidan kaupassa maksamisen ja sitten kerran kuussa katsotaan suunnilleen paljon on ruokaan mennyt ja puoliso sitten maksaa osansa kun kumminkin omat rahat on kummallakin, vaikka paljon yhteisiä raha-asioita onkin.

Tällainen tarkka "minun ja sinun ruoat" erottelu voi toimia niin kauan, kun perheeseen kuuluu vain työssäkäyviä aikuisia. Mutta jos pariskunnalla on yhteinen lapsi, menee ruokien erottelu jo hiukan hankalammaksi. 

Toki onhan niitäkin perheitä, joissa se hoitovapaalla oleva äiti maksaa kaikki lapseen liittyvät kulut, koska isä on niin tarkka rahoistaan, jotka kuuluvat vain ja ainoastaan hänelle itselleen.

Aika raju aloitus ap:ltä.

Meillä on kaikki pankkitilit yhteisiä, ja ne on liitetty molempien verkkopankkiin. Kummallakin on näennäinen oma palkkatili ja siihen kortti, vaikka tilit ovat pankin termein TAI-tilejä.

Kaikki on yhteistä, aivan kaikki. Isommista ostoksista neuvotellaan, onko meillä varaa jne. Lomia varten säästämme 200/kk maksutilille.

Ruoka on yhteistä, aina. Toki toinen syö silliä, toinen ei. Ja jos tehdään HK:n lenkistä makkarakastike, on ostettava toinen lenkki siihen viereen. Muuten jää kastike tekemättä, kun toinen napsii siitä makupaloja.

Ei ole koskaan ollut ongelmia rahasta tai voista. Eikä paljon muustakaan.