Erotellaanko perheessänne tai vanhemmillanne tiukasti kenen ostamat ruoat

Vierailija kirjoitti:

No entä se kun jos käyn mökillä ja sinne jää vaikka siideri tai tomaatti joista sanon ett ne voi käyttää niin seuraavalla kerralla tyrkytetään uudet tilalle, ikäänkuin korvauksena, ja jos jää 1 tomaatti niin se korvaus on pussillinen tomaattia.

Mikä vika on jos ihminen ei voi pyyteettömästi ottaa vastaan mitään keneltäkään, aina ollaan maksamassa muutaman euron namupussia joka tuliaisena tuotu mm.

Käyt mökillä? Kenen mökillä? Keneltä sinne jää siideri tai tomaatti? Kenelle sanot, että ne voi käyttää? Kuka sinulle seuraavalla kerralla tyrkyttää uusia tilalle?

Opetelkaa ihmiset kirjoittamaan vähän selkeämpiä viestejä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä meillä erotetaan. Ei siitä numeroa tehdä, mutta ei mies mene syömään banaaneja, jotka minä olen ostanut, koska ne (kuten kaikki muukin ruoka) on ostettu jotain tarkoitusta varten. Jos mies syö banaanit, en tee banaanikakkua, jonka lupasin leipoa lapsen kummitädille. Meillä kauppa ei ole vieressä ja banaaneille tulee hintaa, kun pelkästään niitä lähdetään hakemaan. Samoin jos mies on ostanut jauhelihaa, en tee siitä kastiketta, koska mies on saattanut ostaa sen makaronilaatikkoa varten.

Kyllä meillä puhutaan, mutta ei ruokaostoksista. Se ostaa, joka aikoo ruokaa tehdä.

Ongelmana on esikoisen tyttöystävä, joka ei osaa kysyä, voiko jotain syödä. Hän ottaa kaapista lupaa kysymättä ja loukkaantuu, kun kallis juusto tai jugurtti ei olekaan hänelle. Sitä juustoa kyllä saa, kunhan malttaa odottaa jälkiruokaan asti, mutta ei, sitä pitää saada heti.

No totta kai kaikki ruoka ostetaan jotakin tarkoitusta varten. Se tarkoitus on syöminen.

Jos jääkaapissa on banaaneja tai muita hedelmiä, miksi ihmeessä sieltä ei saisi niitä syödä? Siksihän ne on sinne hankittu.

Ja varsinkin, jos teillä puhutaan kaikesta muusta mutta ei ruokaostoksista. Jos ei ole nimenomaan kielletty syömästä banaaneja, mistä kukaan voi tietää, että ne ovat sinun banaanikakkuasi varten. Toisaalta miksi pitää ostaa niin vähän, että niitä ei riitä kakkuun, vaikka niitä syötäisiin myös siltään?

Tunnen erään pariskunnan joka tekee noin. Nainen lapseton , miehellä 2 aikuista lasta edellisest ä liitosta. Asuvat nykyään kaksistaan. Kummallakin omat hyllyt ja tavarat jääkaapissa. Nainen oli muutaman kuukauden työtön kunnes sai taas uuden työn eikä autossaan ollut bensaa eikä rahaa sitä ostaa niin otti mieheltään lainaa muutaman kympin että sai bensaa. Maksoi sitten 10 prossan korolla lainaamansa rahan takaisin.

Vierailija kirjoitti:

No entä se kun jos käyn mökillä ja sinne jää vaikka siideri tai tomaatti joista sanon ett ne voi käyttää niin seuraavalla kerralla tyrkytetään uudet tilalle, ikäänkuin korvauksena, ja jos jää 1 tomaatti niin se korvaus on pussillinen tomaattia.

Mikä vika on jos ihminen ei voi pyyteettömästi ottaa vastaan mitään keneltäkään, aina ollaan maksamassa muutaman euron namupussia joka tuliaisena tuotu mm.

No meillä on mökillä (jota käyttää kolme perhettä) sellainen periaate, että jääkappiin jätettyä voi vapaasti käyttää. Sitten se, joka huomaa vehnäjauhon tai leivinpaperin tai käsisaippuan tai pesuaineen olevan lopussa, ostaa tilalle. Yleensäkin pyritään siihen, että kaikki toisivat kesän mittaan huussinkuiviketta esim. yhden säkin, vessapaperia suunnilleen sen mukaan kun arvioi oman perheen kuluttavan, samoin talouspaperia. Shampoista, hoitoaineita, suhikugeelejä jne. on saunan kaapissa ja niiden kanssa vähän katsotaan että aina yhdet kuluisi loppuun, eikä talveksi jäisi jotain puolikkaita seisoskelemaan. Jos joku käyttää jostain kallista erikoisshampoota, niin tuo sen itse saunaan ja vie mukanaan, kuten nyt deodorantit, naamarasvat jne.

Toki jos lomalla nyt vaikka siskon perhe lähtee muutamaksi päiväksi kaupunkiin, niin ei me tyhjennetä niiden jääkaappia sillä välin. Mutta ruoka tehdään muuten yhdessä, eli kaikki ostaa vaikka grillattavaa tasapuolisesti.

Ei tietenkään! Hullu ajatuskin mutta ystäväperheissä kyllä tiedetään kenen sohva tai tv on;D

Me olemme perhe ja kaikki on yhteistä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä meillä erotetaan. Ei siitä numeroa tehdä, mutta ei mies mene syömään banaaneja, jotka minä olen ostanut, koska ne (kuten kaikki muukin ruoka) on ostettu jotain tarkoitusta varten. Jos mies syö banaanit, en tee banaanikakkua, jonka lupasin leipoa lapsen kummitädille. Meillä kauppa ei ole vieressä ja banaaneille tulee hintaa, kun pelkästään niitä lähdetään hakemaan. Samoin jos mies on ostanut jauhelihaa, en tee siitä kastiketta, koska mies on saattanut ostaa sen makaronilaatikkoa varten.

Kyllä meillä puhutaan, mutta ei ruokaostoksista. Se ostaa, joka aikoo ruokaa tehdä.

Ongelmana on esikoisen tyttöystävä, joka ei osaa kysyä, voiko jotain syödä. Hän ottaa kaapista lupaa kysymättä ja loukkaantuu, kun kallis juusto tai jugurtti ei olekaan hänelle. Sitä juustoa kyllä saa, kunhan malttaa odottaa jälkiruokaan asti, mutta ei, sitä pitää saada heti.

No totta kai kaikki ruoka ostetaan jotakin tarkoitusta varten. Se tarkoitus on syöminen.

Jos jääkaapissa on banaaneja tai muita hedelmiä, miksi ihmeessä sieltä ei saisi niitä syödä? Siksihän ne on sinne hankittu.

Ja varsinkin, jos teillä puhutaan kaikesta muusta mutta ei ruokaostoksista. Jos ei ole nimenomaan kielletty syömästä banaaneja, mistä kukaan voi tietää, että ne ovat sinun banaanikakkuasi varten. Toisaalta miksi pitää ostaa niin vähän, että niitä ei riitä kakkuun, vaikka niitä syötäisiin myös siltään?

Banaaneja en säilytä jääkaapissa ja meillä on se systeemi, että jos haluaa syödä jotain tiettyä, niin sitten ostaa sitä. Kaikki ruoka, jonka ostaa itse, on vapaasti syötävissä, mutta toisen ostama ruoka ei, koska sillä ostajalla on ollut joku tietty tarkoitus ruualle. Eikä ole mitään järkeä ostaa 12 banaania siltä varalta, että joku haluaa niitä syödä, jos kakkuun tarvitaan vain 3. Sitten jää 9 banaania syömättä ja ne pitää viedä roskiin. Enkä keksi yhtäkään syytä, miksi minun pitäisi itse syödä ne banaanit siksi, että kukaan muu ei niitä huoli eikä kummitätikään joka päivä kakkua halua. Ei pidä lisätä ruokahävikkiä oletuksillaan!

Vierailija kirjoitti:

Kyllä meillä erotetaan. Ei siitä numeroa tehdä, mutta ei mies mene syömään banaaneja, jotka minä olen ostanut, koska ne (kuten kaikki muukin ruoka) on ostettu jotain tarkoitusta varten. Jos mies syö banaanit, en tee banaanikakkua, jonka lupasin leipoa lapsen kummitädille. Meillä kauppa ei ole vieressä ja banaaneille tulee hintaa, kun pelkästään niitä lähdetään hakemaan. Samoin jos mies on ostanut jauhelihaa, en tee siitä kastiketta, koska mies on saattanut ostaa sen makaronilaatikkoa varten.

Kyllä meillä puhutaan, mutta ei ruokaostoksista. Se ostaa, joka aikoo ruokaa tehdä.

Ongelmana on esikoisen tyttöystävä, joka ei osaa kysyä, voiko jotain syödä. Hän ottaa kaapista lupaa kysymättä ja loukkaantuu, kun kallis juusto tai jugurtti ei olekaan hänelle. Sitä juustoa kyllä saa, kunhan malttaa odottaa jälkiruokaan asti, mutta ei, sitä pitää saada heti.

Saako lapsi tässä tilanteessa syödä banaania? vai ostetaanko hänellekin ns. omat korvamerkityt ruoat - jauhelihat ja välipalabanaanit.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen erään pariskunnan joka tekee noin. Nainen lapseton , miehellä 2 aikuista lasta edellisest ä liitosta. Asuvat nykyään kaksistaan. Kummallakin omat hyllyt ja tavarat jääkaapissa. Nainen oli muutaman kuukauden työtön kunnes sai taas uuden työn eikä autossaan ollut bensaa eikä rahaa sitä ostaa niin otti mieheltään lainaa muutaman kympin että sai bensaa. Maksoi sitten 10 prossan korolla lainaamansa rahan takaisin.

Miksi nainen ei ollut kassan jäsen? Silloin olisi saanut varsin hyvän korvauksen työttömänäkin.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu jotenkin oudolta, kun mies erottelee että tämä on hänen juusto ja voi ja jauhot, ja jos käytän niitä, ne pitää korvata, samoin kotona käydessäni erotetaan mikä on kenenkin, ärsyttää se ainainen tämä on teidän,- tämä on meidän erottelu.

Ei silti , en käytä muiden tavaroita lupaa kysymättä , mutta ärsyttää sellainen jo valmiiksi erottelu, että tämä on teidän voi ja tämä meidän.

Mies erottelee juustot ja voit. Sitten sama tapahtuu, kun käyt kotonasi. Missä sä oikein asut, jos et kotonasi? Missä se mies asuu, jos ei kotonasi? Omassa kodissaan? Ja käytte toistenne luona vierailuilla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä meillä erotetaan. Ei siitä numeroa tehdä, mutta ei mies mene syömään banaaneja, jotka minä olen ostanut, koska ne (kuten kaikki muukin ruoka) on ostettu jotain tarkoitusta varten. Jos mies syö banaanit, en tee banaanikakkua, jonka lupasin leipoa lapsen kummitädille. Meillä kauppa ei ole vieressä ja banaaneille tulee hintaa, kun pelkästään niitä lähdetään hakemaan. Samoin jos mies on ostanut jauhelihaa, en tee siitä kastiketta, koska mies on saattanut ostaa sen makaronilaatikkoa varten.

Kyllä meillä puhutaan, mutta ei ruokaostoksista. Se ostaa, joka aikoo ruokaa tehdä.

Ongelmana on esikoisen tyttöystävä, joka ei osaa kysyä, voiko jotain syödä. Hän ottaa kaapista lupaa kysymättä ja loukkaantuu, kun kallis juusto tai jugurtti ei olekaan hänelle. Sitä juustoa kyllä saa, kunhan malttaa odottaa jälkiruokaan asti, mutta ei, sitä pitää saada heti.

Saako lapsi tässä tilanteessa syödä banaania? vai ostetaanko hänellekin ns. omat korvamerkityt ruoat - jauhelihat ja välipalabanaanit.

Ei lapsi saa banaaneja, jos ne on ostettu kakkua varten. Lapsi voi mennä puutarhaan ja ottaa puusta omenoita tai viinimarjoja. Lapselle tekee ihan hyvää huomata, että kaikkea ei saa, mitä silmillä näkee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä meillä erotetaan. Ei siitä numeroa tehdä, mutta ei mies mene syömään banaaneja, jotka minä olen ostanut, koska ne (kuten kaikki muukin ruoka) on ostettu jotain tarkoitusta varten. Jos mies syö banaanit, en tee banaanikakkua, jonka lupasin leipoa lapsen kummitädille. Meillä kauppa ei ole vieressä ja banaaneille tulee hintaa, kun pelkästään niitä lähdetään hakemaan. Samoin jos mies on ostanut jauhelihaa, en tee siitä kastiketta, koska mies on saattanut ostaa sen makaronilaatikkoa varten.

Kyllä meillä puhutaan, mutta ei ruokaostoksista. Se ostaa, joka aikoo ruokaa tehdä.

Ongelmana on esikoisen tyttöystävä, joka ei osaa kysyä, voiko jotain syödä. Hän ottaa kaapista lupaa kysymättä ja loukkaantuu, kun kallis juusto tai jugurtti ei olekaan hänelle. Sitä juustoa kyllä saa, kunhan malttaa odottaa jälkiruokaan asti, mutta ei, sitä pitää saada heti.

No totta kai kaikki ruoka ostetaan jotakin tarkoitusta varten. Se tarkoitus on syöminen.

Jos jääkaapissa on banaaneja tai muita hedelmiä, miksi ihmeessä sieltä ei saisi niitä syödä? Siksihän ne on sinne hankittu.

Ja varsinkin, jos teillä puhutaan kaikesta muusta mutta ei ruokaostoksista. Jos ei ole nimenomaan kielletty syömästä banaaneja, mistä kukaan voi tietää, että ne ovat sinun banaanikakkuasi varten. Toisaalta miksi pitää ostaa niin vähän, että niitä ei riitä kakkuun, vaikka niitä syötäisiin myös siltään?

Banaaneja en säilytä jääkaapissa ja meillä on se systeemi, että jos haluaa syödä jotain tiettyä, niin sitten ostaa sitä. Kaikki ruoka, jonka ostaa itse, on vapaasti syötävissä, mutta toisen ostama ruoka ei, koska sillä ostajalla on ollut joku tietty tarkoitus ruualle. Eikä ole mitään järkeä ostaa 12 banaania siltä varalta, että joku haluaa niitä syödä, jos kakkuun tarvitaan vain 3. Sitten jää 9 banaania syömättä ja ne pitää viedä roskiin. Enkä keksi yhtäkään syytä, miksi minun pitäisi itse syödä ne banaanit siksi, että kukaan muu ei niitä huoli eikä kummitätikään joka päivä kakkua halua. Ei pidä lisätä ruokahävikkiä oletuksillaan!

3 banaania voi ostaa extraa, banskut säilyy kyllä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä meillä erotetaan. Ei siitä numeroa tehdä, mutta ei mies mene syömään banaaneja, jotka minä olen ostanut, koska ne (kuten kaikki muukin ruoka) on ostettu jotain tarkoitusta varten. Jos mies syö banaanit, en tee banaanikakkua, jonka lupasin leipoa lapsen kummitädille. Meillä kauppa ei ole vieressä ja banaaneille tulee hintaa, kun pelkästään niitä lähdetään hakemaan. Samoin jos mies on ostanut jauhelihaa, en tee siitä kastiketta, koska mies on saattanut ostaa sen makaronilaatikkoa varten.

Kyllä meillä puhutaan, mutta ei ruokaostoksista. Se ostaa, joka aikoo ruokaa tehdä.

Ongelmana on esikoisen tyttöystävä, joka ei osaa kysyä, voiko jotain syödä. Hän ottaa kaapista lupaa kysymättä ja loukkaantuu, kun kallis juusto tai jugurtti ei olekaan hänelle. Sitä juustoa kyllä saa, kunhan malttaa odottaa jälkiruokaan asti, mutta ei, sitä pitää saada heti.

No totta kai kaikki ruoka ostetaan jotakin tarkoitusta varten. Se tarkoitus on syöminen.

Jos jääkaapissa on banaaneja tai muita hedelmiä, miksi ihmeessä sieltä ei saisi niitä syödä? Siksihän ne on sinne hankittu.

Ja varsinkin, jos teillä puhutaan kaikesta muusta mutta ei ruokaostoksista. Jos ei ole nimenomaan kielletty syömästä banaaneja, mistä kukaan voi tietää, että ne ovat sinun banaanikakkuasi varten. Toisaalta miksi pitää ostaa niin vähän, että niitä ei riitä kakkuun, vaikka niitä syötäisiin myös siltään?

Banaaneja en säilytä jääkaapissa ja meillä on se systeemi, että jos haluaa syödä jotain tiettyä, niin sitten ostaa sitä. Kaikki ruoka, jonka ostaa itse, on vapaasti syötävissä, mutta toisen ostama ruoka ei, koska sillä ostajalla on ollut joku tietty tarkoitus ruualle. Eikä ole mitään järkeä ostaa 12 banaania siltä varalta, että joku haluaa niitä syödä, jos kakkuun tarvitaan vain 3. Sitten jää 9 banaania syömättä ja ne pitää viedä roskiin. Enkä keksi yhtäkään syytä, miksi minun pitäisi itse syödä ne banaanit siksi, että kukaan muu ei niitä huoli eikä kummitätikään joka päivä kakkua halua. Ei pidä lisätä ruokahävikkiä oletuksillaan!

Jos oletus on, että ruuan ostajina ovat vanhemmat eivätkä lapset, niin ne lapset eivät sitten saa ottaa jääkaapista mitään? Koska äiti tai isä on ostanut kaikki elintarvikkeet "tiettyä tarkoitusta varten"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä meillä erotetaan. Ei siitä numeroa tehdä, mutta ei mies mene syömään banaaneja, jotka minä olen ostanut, koska ne (kuten kaikki muukin ruoka) on ostettu jotain tarkoitusta varten. Jos mies syö banaanit, en tee banaanikakkua, jonka lupasin leipoa lapsen kummitädille. Meillä kauppa ei ole vieressä ja banaaneille tulee hintaa, kun pelkästään niitä lähdetään hakemaan. Samoin jos mies on ostanut jauhelihaa, en tee siitä kastiketta, koska mies on saattanut ostaa sen makaronilaatikkoa varten.

Kyllä meillä puhutaan, mutta ei ruokaostoksista. Se ostaa, joka aikoo ruokaa tehdä.

Ongelmana on esikoisen tyttöystävä, joka ei osaa kysyä, voiko jotain syödä. Hän ottaa kaapista lupaa kysymättä ja loukkaantuu, kun kallis juusto tai jugurtti ei olekaan hänelle. Sitä juustoa kyllä saa, kunhan malttaa odottaa jälkiruokaan asti, mutta ei, sitä pitää saada heti.

No totta kai kaikki ruoka ostetaan jotakin tarkoitusta varten. Se tarkoitus on syöminen.

Jos jääkaapissa on banaaneja tai muita hedelmiä, miksi ihmeessä sieltä ei saisi niitä syödä? Siksihän ne on sinne hankittu.

Ja varsinkin, jos teillä puhutaan kaikesta muusta mutta ei ruokaostoksista. Jos ei ole nimenomaan kielletty syömästä banaaneja, mistä kukaan voi tietää, että ne ovat sinun banaanikakkuasi varten. Toisaalta miksi pitää ostaa niin vähän, että niitä ei riitä kakkuun, vaikka niitä syötäisiin myös siltään?

Banaaneja en säilytä jääkaapissa ja meillä on se systeemi, että jos haluaa syödä jotain tiettyä, niin sitten ostaa sitä. Kaikki ruoka, jonka ostaa itse, on vapaasti syötävissä, mutta toisen ostama ruoka ei, koska sillä ostajalla on ollut joku tietty tarkoitus ruualle. Eikä ole mitään järkeä ostaa 12 banaania siltä varalta, että joku haluaa niitä syödä, jos kakkuun tarvitaan vain 3. Sitten jää 9 banaania syömättä ja ne pitää viedä roskiin. Enkä keksi yhtäkään syytä, miksi minun pitäisi itse syödä ne banaanit siksi, että kukaan muu ei niitä huoli eikä kummitätikään joka päivä kakkua halua. Ei pidä lisätä ruokahävikkiä oletuksillaan!

Siis teillä suunnitellaan joka helkkarin välipalakin etukäteen ja tehdään ruokaostokset tasan sen suunnitelman mukaan? Mitään "ekstraa" ei koskaan syödä, kaikilla on aina tasan sen verran nälkä kuin mitä ruokaa on tarjolla?

Ymmärrän ns. omien varojen erottelun jos kyseessä on uusioperhe, todella suuret tuloerot tai jommalla kummalla on todella kallis harrastus.

Mutta jotain omien ruokien ostamista en kyllä ymmärrä :DDD

Naurettavaa ja lapsellista touhua. Onko miehelle ehkä kattanut äiti kaiken ruuan suoraan pöytään ja jääkaapilla ei ole saanut itse käydä, joten ei ole oppinut miten jääkaapin sisältöä tulee yhteiselossa käsitellä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä meillä erotetaan. Ei siitä numeroa tehdä, mutta ei mies mene syömään banaaneja, jotka minä olen ostanut, koska ne (kuten kaikki muukin ruoka) on ostettu jotain tarkoitusta varten. Jos mies syö banaanit, en tee banaanikakkua, jonka lupasin leipoa lapsen kummitädille. Meillä kauppa ei ole vieressä ja banaaneille tulee hintaa, kun pelkästään niitä lähdetään hakemaan. Samoin jos mies on ostanut jauhelihaa, en tee siitä kastiketta, koska mies on saattanut ostaa sen makaronilaatikkoa varten.

Kyllä meillä puhutaan, mutta ei ruokaostoksista. Se ostaa, joka aikoo ruokaa tehdä.

Ongelmana on esikoisen tyttöystävä, joka ei osaa kysyä, voiko jotain syödä. Hän ottaa kaapista lupaa kysymättä ja loukkaantuu, kun kallis juusto tai jugurtti ei olekaan hänelle. Sitä juustoa kyllä saa, kunhan malttaa odottaa jälkiruokaan asti, mutta ei, sitä pitää saada heti.

No totta kai kaikki ruoka ostetaan jotakin tarkoitusta varten. Se tarkoitus on syöminen.

Jos jääkaapissa on banaaneja tai muita hedelmiä, miksi ihmeessä sieltä ei saisi niitä syödä? Siksihän ne on sinne hankittu.

Ja varsinkin, jos teillä puhutaan kaikesta muusta mutta ei ruokaostoksista. Jos ei ole nimenomaan kielletty syömästä banaaneja, mistä kukaan voi tietää, että ne ovat sinun banaanikakkuasi varten. Toisaalta miksi pitää ostaa niin vähän, että niitä ei riitä kakkuun, vaikka niitä syötäisiin myös siltään?

Banaaneja en säilytä jääkaapissa ja meillä on se systeemi, että jos haluaa syödä jotain tiettyä, niin sitten ostaa sitä. Kaikki ruoka, jonka ostaa itse, on vapaasti syötävissä, mutta toisen ostama ruoka ei, koska sillä ostajalla on ollut joku tietty tarkoitus ruualle. Eikä ole mitään järkeä ostaa 12 banaania siltä varalta, että joku haluaa niitä syödä, jos kakkuun tarvitaan vain 3. Sitten jää 9 banaania syömättä ja ne pitää viedä roskiin. Enkä keksi yhtäkään syytä, miksi minun pitäisi itse syödä ne banaanit siksi, että kukaan muu ei niitä huoli eikä kummitätikään joka päivä kakkua halua. Ei pidä lisätä ruokahävikkiä oletuksillaan!

Tää kuulostaa kyllä niin oudolta systeemiltä, varsinkin kun perheessä on lapsia. Jotenkin todella hankalalta.

Siis ymmärrän ihan 100 % että ostetaan kummitädin banaanikakkuun banaaneita, joita ei sitten kenenkään pidä mennsä syömään. Mutta tässä tilanteessa meillä avataan, suu: "hei, tossa on nyt laitettu sivuun kolme banaania ja ne on Irmelin banaanikakkuun, älkää syökö niitä, tossa on muut hedelmät välipalaksi jne.

Ja toi "kaikki ruoka jonka ostaa itse, on vapaasti syötävissä..." Mites lapset tässä tilanteessa? Jos äiti on vaikka töissä tai muualla ja on välipalan/aamupalan/iltapalan aika, niin saako lapsille antaa tässä tilanteessa äidin ostamaa ruokaa, vai pitääkö isän katsoa omistaan, että jaaha, nyt saattekin jauhelihakastiketta iltapalaksi kun ei ole muuta isän ostamaa tällä hetkellä, Jugurtit ja banaanit on äidin.

Onneksi, onneksi me puhutaan ruoasta, sen laitosta ja tehdään ostokset yhdessä. Kuvittelis että tolla systeemillä just syntyisi ruokahävikkiä. Isä katsoo kaupassa, että kas, jauheliha on tarjouksessa. Ostanpa sitä nyt vähän reilummin. Ja sitten perhe mykkänä laittelee omia ruokiaan ja puolet jauhelihasta jää käyttämättä, koska toinen ei voi siihen koskea tai ilmeisesti edes kysyä, että miksi täällä on näin paljon jauhelihaa, voisko tästä paketista tehdä kastikkeen? Vaan ilmeisesti ajaa kauppaan ostamaan omat jauhelihat jos on oma ruoanlaittovuoro ja ajattelee tekevänsä jauhelihakastiketta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä meillä erotetaan. Ei siitä numeroa tehdä, mutta ei mies mene syömään banaaneja, jotka minä olen ostanut, koska ne (kuten kaikki muukin ruoka) on ostettu jotain tarkoitusta varten. Jos mies syö banaanit, en tee banaanikakkua, jonka lupasin leipoa lapsen kummitädille. Meillä kauppa ei ole vieressä ja banaaneille tulee hintaa, kun pelkästään niitä lähdetään hakemaan. Samoin jos mies on ostanut jauhelihaa, en tee siitä kastiketta, koska mies on saattanut ostaa sen makaronilaatikkoa varten.

Kyllä meillä puhutaan, mutta ei ruokaostoksista. Se ostaa, joka aikoo ruokaa tehdä.

Ongelmana on esikoisen tyttöystävä, joka ei osaa kysyä, voiko jotain syödä. Hän ottaa kaapista lupaa kysymättä ja loukkaantuu, kun kallis juusto tai jugurtti ei olekaan hänelle. Sitä juustoa kyllä saa, kunhan malttaa odottaa jälkiruokaan asti, mutta ei, sitä pitää saada heti.

No totta kai kaikki ruoka ostetaan jotakin tarkoitusta varten. Se tarkoitus on syöminen.

Jos jääkaapissa on banaaneja tai muita hedelmiä, miksi ihmeessä sieltä ei saisi niitä syödä? Siksihän ne on sinne hankittu.

Ja varsinkin, jos teillä puhutaan kaikesta muusta mutta ei ruokaostoksista. Jos ei ole nimenomaan kielletty syömästä banaaneja, mistä kukaan voi tietää, että ne ovat sinun banaanikakkuasi varten. Toisaalta miksi pitää ostaa niin vähän, että niitä ei riitä kakkuun, vaikka niitä syötäisiin myös siltään?

Banaaneja en säilytä jääkaapissa ja meillä on se systeemi, että jos haluaa syödä jotain tiettyä, niin sitten ostaa sitä. Kaikki ruoka, jonka ostaa itse, on vapaasti syötävissä, mutta toisen ostama ruoka ei, koska sillä ostajalla on ollut joku tietty tarkoitus ruualle. Eikä ole mitään järkeä ostaa 12 banaania siltä varalta, että joku haluaa niitä syödä, jos kakkuun tarvitaan vain 3. Sitten jää 9 banaania syömättä ja ne pitää viedä roskiin. Enkä keksi yhtäkään syytä, miksi minun pitäisi itse syödä ne banaanit siksi, että kukaan muu ei niitä huoli eikä kummitätikään joka päivä kakkua halua. Ei pidä lisätä ruokahävikkiä oletuksillaan!

Jos oletus on, että ruuan ostajina ovat vanhemmat eivätkä lapset, niin ne lapset eivät sitten saa ottaa jääkaapista mitään? Koska äiti tai isä on ostanut kaikki elintarvikkeet "tiettyä tarkoitusta varten"?

Kyllä. Jos ostan erikseen välipalabanaaneja niin sitten meillä on väipalabanaaneja.Muuten niitä ei ole. En osta ruokia siltä varalta, että joku ehkä haluaa niitä syödä, koska olisi aika toivotonta kantaa kotiin avocadoja, ananaksia, omenoita, päärynöitä, viinirypäleitä, banaaneja jne. siltä varalta, että joku ehkä niitä haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä meillä erotetaan. Ei siitä numeroa tehdä, mutta ei mies mene syömään banaaneja, jotka minä olen ostanut, koska ne (kuten kaikki muukin ruoka) on ostettu jotain tarkoitusta varten. Jos mies syö banaanit, en tee banaanikakkua, jonka lupasin leipoa lapsen kummitädille. Meillä kauppa ei ole vieressä ja banaaneille tulee hintaa, kun pelkästään niitä lähdetään hakemaan. Samoin jos mies on ostanut jauhelihaa, en tee siitä kastiketta, koska mies on saattanut ostaa sen makaronilaatikkoa varten.

Kyllä meillä puhutaan, mutta ei ruokaostoksista. Se ostaa, joka aikoo ruokaa tehdä.

Ongelmana on esikoisen tyttöystävä, joka ei osaa kysyä, voiko jotain syödä. Hän ottaa kaapista lupaa kysymättä ja loukkaantuu, kun kallis juusto tai jugurtti ei olekaan hänelle. Sitä juustoa kyllä saa, kunhan malttaa odottaa jälkiruokaan asti, mutta ei, sitä pitää saada heti.

No totta kai kaikki ruoka ostetaan jotakin tarkoitusta varten. Se tarkoitus on syöminen.

Jos jääkaapissa on banaaneja tai muita hedelmiä, miksi ihmeessä sieltä ei saisi niitä syödä? Siksihän ne on sinne hankittu.

Ja varsinkin, jos teillä puhutaan kaikesta muusta mutta ei ruokaostoksista. Jos ei ole nimenomaan kielletty syömästä banaaneja, mistä kukaan voi tietää, että ne ovat sinun banaanikakkuasi varten. Toisaalta miksi pitää ostaa niin vähän, että niitä ei riitä kakkuun, vaikka niitä syötäisiin myös siltään?

Banaaneja en säilytä jääkaapissa ja meillä on se systeemi, että jos haluaa syödä jotain tiettyä, niin sitten ostaa sitä. Kaikki ruoka, jonka ostaa itse, on vapaasti syötävissä, mutta toisen ostama ruoka ei, koska sillä ostajalla on ollut joku tietty tarkoitus ruualle. Eikä ole mitään järkeä ostaa 12 banaania siltä varalta, että joku haluaa niitä syödä, jos kakkuun tarvitaan vain 3. Sitten jää 9 banaania syömättä ja ne pitää viedä roskiin. Enkä keksi yhtäkään syytä, miksi minun pitäisi itse syödä ne banaanit siksi, että kukaan muu ei niitä huoli eikä kummitätikään joka päivä kakkua halua. Ei pidä lisätä ruokahävikkiä oletuksillaan!

Tää kuulostaa kyllä niin oudolta systeemiltä, varsinkin kun perheessä on lapsia. Jotenkin todella hankalalta.

Siis ymmärrän ihan 100 % että ostetaan kummitädin banaanikakkuun banaaneita, joita ei sitten kenenkään pidä mennsä syömään. Mutta tässä tilanteessa meillä avataan, suu: "hei, tossa on nyt laitettu sivuun kolme banaania ja ne on Irmelin banaanikakkuun, älkää syökö niitä, tossa on muut hedelmät välipalaksi jne.

Ja toi "kaikki ruoka jonka ostaa itse, on vapaasti syötävissä..." Mites lapset tässä tilanteessa? Jos äiti on vaikka töissä tai muualla ja on välipalan/aamupalan/iltapalan aika, niin saako lapsille antaa tässä tilanteessa äidin ostamaa ruokaa, vai pitääkö isän katsoa omistaan, että jaaha, nyt saattekin jauhelihakastiketta iltapalaksi kun ei ole muuta isän ostamaa tällä hetkellä, Jugurtit ja banaanit on äidin.

Onneksi, onneksi me puhutaan ruoasta, sen laitosta ja tehdään ostokset yhdessä. Kuvittelis että tolla systeemillä just syntyisi ruokahävikkiä. Isä katsoo kaupassa, että kas, jauheliha on tarjouksessa. Ostanpa sitä nyt vähän reilummin. Ja sitten perhe mykkänä laittelee omia ruokiaan ja puolet jauhelihasta jää käyttämättä, koska toinen ei voi siihen koskea tai ilmeisesti edes kysyä, että miksi täällä on näin paljon jauhelihaa, voisko tästä paketista tehdä kastikkeen? Vaan ilmeisesti ajaa kauppaan ostamaan omat jauhelihat jos on oma ruoanlaittovuoro ja ajattelee tekevänsä jauhelihakastiketta.

Ja mikä ihme sinua estää ajattelemasta, että sieltä jääkaapista löytyy lapsille joka päiväksi välipalaa, vaikka ei aina ihan sitä, mitä halutaan. Ei banaaneja, jos ne on kakkua varten vaan jugurtti + marjat välipalaksi.

Enkä keksi mitään syytä, miksi ostaisin jauhelihaa sellaisen määrän, että puolet jää käyttämättä. Etukäteen voi vähän ajatella!

Hih. Mä en nyt osaa sanoa, kumpi on oudompi, ap vai tuo banaanikakkutyyppi. Mutta korkeat outouspointsit kyllä kummallekin!  :D

Komppaan banaanikakkutyyppiä, meillä on yhteiset kaikkien syötävissä olevat peruselintarvikkeet ja jokainen perheenjäsen voi ostaa itselleen haluamaansa ruokaa, jonka itse syö tai vaikka tarjoaa muille. Perustarvikkeet jokainen tuntee, leivät esimerkiksi päällysteineen, iso satsi valmista ruokaa yms. Lapsille on välipalat varattu, osaavat niistä valita mitä minäkin päivänä ottavat, samoin aamiaistarvikkeita on monenlaisia, kaikki yhteisiä. Mutta jos ostan vaikka erikoisempaa mehua, hedelmiä, jäätelön tai vaikka niitä banaaneja, ei niitä muut syö ja varsinkaan kysymättä. Samalla tavalla lapset saavat ostaa herkkuja ja olla pelkäämättä, että joku ne napsii kaapista salaa. Jos mies ostaa broileria, mies niistä sen ruuan tekee enkä minä huolehdi paketin päiväyksestä, yhdessä mietitään koko perheen ruuat, töihin eväät on sitten kummankin omilla harteilla valmistaa. Suoraan sanoen en kestäisi jos kaapista häviää kaikki sinne ostettu ruoka, varsinkin omat mieliteot tai ne banaanit, perheessä ei silti tarvitse ihan kaikkea pitää yhteisenä. Ei toisen tavaroitakaan käytetä ja viedä noin vain ilman lupaa, kai se ruokakin voi olla jonkun omaa?

Ei. Kaikki on yhteistä. Toisin voisi olla, jos jollain olisi erityisruokavalio, oli syy sitten allergia, aate tai dieetti.

Kerran jouduin kyllä viemään aamupalan miehen lautaselta, kun olin varta vasten ostanut sen itselleni evääksi töihin. Kyllä hävetti, mutta muuten olisin myöhästynyt tai joutunut olemaan koko päivän syömättä.