Hyvä ihminen, hyvät teot

Nyt tuli tarve kirjoittaa siitä minkälaista on olla ns. hyvä ihminen ja pyrkiä tekemään muiden elämästä helpompaa. Olen kasvanut rikkinäisessä kodissa ja mallin lähimmäisen rakkaudesta olen saanut mummoltani. Hänen lämpönsä ja se että hän näki minussa aina paljon hyvää, on saanut minut ymmärtämään miten tärkää läheisten tuki ja läsnäolo on. Tästä syystä, autan sairasta veljeäni usein. Hänellä on vaikea pitkäaikaissairaus ja se on tehnyt hänen olemisensa lapsiensa kanssa lähes mahdottomaksi. Minä autan häntä usein ja erityisesti hänen lapsiensa kanssa vietämme yhdessä aikaa. Ilman apua, hänen suhteensa lapsiinsa olisi toisenlainen. Teen heille ruokaa, vien retkille ja olen läsnä. Tämän lisäksi meille tuppaa tulemaan naapuriperheen lapset suht usein. Heillä on vaikeat kotiolot. Minulla on omiakin lapsia ja naapurin lapset osallistuvat perheemme tohuihin siinä kuin omatkin lapseni. Se on minulle täysin ok. Minusta on tärkeää auttaa muita kun voi. Olen huomannut että monen mielestä siinä on kuitenkin paljon kritisoimista: en osaa laittaa rajoja, väsyn tästä ylimääräisestä, minun pitäisi enemmän keskittyä työelämässä etenemiseen, luulen olevani pyhimys tms. Mielestäni on hyvin erikoista että itsekkäät ihmiset saavat valittaa jaksamisestaan, pettymyksitään ja ties mistä. Se on ymmärrettävää jollain lailla, eikä sitä saa kritisoida, sitä kuuluu ymmärtää pyytettömästi. Kun avulias ja kiltti sanoo olevansa väsynyt, saa hän suvereenisti kuulla, että pitäisi katsoa peiliin. Eikä tämä maailma olisi hitusen parempi paikka, kun kaikki miettisivät rajojaan ja erityisesti siitä näkökulmasta, miten niitä saisi joustamaan?!