Jos mummoni on sodassa karjalasta evakkoon lähtenyt, olenko venäläinen?
Mielletäänkö karjalasta evakkoon lähteneet suomalaisiksi vai venäläisiksi? Kuinka paljon venäläistä minussa on, jos mummoni puoliso oli täysin suomalainen? Toisen vanhemman puolelta kaikki ovat täyssuomalaisia.
Kommentit (42)
Ihan suomalainen, itselläkin mummo on sodan aikana joutunut lähtemään Karjalasta, kun se vielä silloin kuului Suomelle. Ei se mitenkään vaihda kansalaisuutta, vaikka nykyään Karjala kuuluu Venäjälle. Itseäni tämä mietitytti paljon lapsena, mutta enhän minä yhenäkkiä voi olla toista kansalaisuutta, kun vanhemmatkin ovat täysin suomalaisia ja suomessa syntyneitä. :D
Vierailija kirjoitti:
Ainakin evakoita ryssiteltiin kun joutuivat karjalan jättämään ja muuttamaan esim. Pohjanmaalle.
Se ei ole todiste evakoiden venäläisyydestä vaan joidenkin pohjalaisten moukkamaisuudesta. Onneksi kaikkialla ei ollut näin.
Kyllä heidät aikoinaan mielettiin venäläiseksi tai oikeastaan Ryssäksi, paitsi Itä-Suomessa ja ne jotka jäivät Karjalaan, venäläiset syrjivät vieraan maan kansalaisena.
Evakkojen kohtalo ei ollut ruusuinen, lapsia ryssiteltiin ihan yleisesti, jopa koulussa ja osittain myös oudon ja pelottavan uskonnon vuoksi, sillä monet karjalaiset olivat ortodokseja, joka oli monelle vieras uskonto. Myös heidän kulttuurinsa ja ehkä kansainvälisyys ihmetytti monia ja herätti pelkoa.
Näin jälkikäteen ajateltuna, se kuulostaa ihmeelliseltä, sillä juuri Karjalasta on tullut Suomen vauraimmat suvut ja rikkaus, samoin monet taidot ja osaaminen ja suurimmat työllistäjät.
Vierailija kirjoitti:
Laitoin tuon evakon laulun.. Karjalasta lähti evakoksi 10 % suomen koko väestöstä. Evakoihin suhtauduttiin monesti huonosti, koska muilta suomalaisilta pakkolunastettiin maita ja annettiin evakoille. Venäläisiä he eivät olleet. Karjala oli Suomea ja he siis olivat suomalaisia..
Vierailija kirjoitti:
Kyllä heidät aikoinaan mielettiin venäläiseksi tai oikeastaan Ryssäksi, paitsi Itä-Suomessa ja ne jotka jäivät Karjalaan, venäläiset syrjivät vieraan maan kansalaisena.
Evakkojen kohtalo ei ollut ruusuinen, lapsia ryssiteltiin ihan yleisesti, jopa koulussa ja osittain myös oudon ja pelottavan uskonnon vuoksi, sillä monet karjalaiset olivat ortodokseja, joka oli monelle vieras uskonto. Myös heidän kulttuurinsa ja ehkä kansainvälisyys ihmetytti monia ja herätti pelkoa.
Näin jälkikäteen ajateltuna, se kuulostaa ihmeelliseltä, sillä juuri Karjalasta on tullut Suomen vauraimmat suvut ja rikkaus, samoin monet taidot ja osaaminen ja suurimmat työllistäjät.
Tämä on urbaani myytti. Evakoista oli ortodokseja reilusti alle 10%.
Koittaakapa nyt ymmärtää että ryssittely oli silloinkin haukkumasana. Kyllä muualla tasan tarkkaan tiedettiin että Karjala oli osa Suomea.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä heidät aikoinaan mielettiin venäläiseksi tai oikeastaan Ryssäksi, paitsi Itä-Suomessa ja ne jotka jäivät Karjalaan, venäläiset syrjivät vieraan maan kansalaisena.
Karjalaan ei kyllä jäänyt ketään. Stalinin ehdoton vaatimus oli, että alue tyhjennetään asukkaista täysin. Kaikki joutuivat evakkoon, vaikka tiettävästi muutama vanhus olisi mieluummin jäänyt kotiin (olkoonkin että valtio olisi vaihtunut).
t. 3/4-osaksi karjalainen, 100-prosenttisesti suomalainen
Kiitos kaikille vastauksista! En yrittänyt provosoida :) ap
Vierailija kirjoitti:
Suomi on ollut osa Venäjää ja osa ruotsia eli tolla logiikalla me kaikki ollaan joko ruotsalaisia tai venäläisiä
Ja jos hiukan laajennetaan tuota logiikkaa, niin venäläiset ovat suomalaisia, koska me olemme samaa kansaa.
Olen nähnyt vanhan kartan kansoista. Suomalainen kansa oli siinä merkitty noin suunnilleen Turusta Uralille.
Ja onhan siellä edelleenkin paljon suomalaisia kansoja :
Suomalais-ugrilaiset kansat ovat kansoja, jotka puhuvat suomalais-ugrilaisia kieliä.[1] Suomalais-ugrilaisia kieliä puhuvia kansojen yhteenlaskettu väkiluku on noin 23–24 miljoonaa[2] Suurin osa suomalais-ugrilaisista kansoista elää Pohjois-Euraasiassa, valtaosin Uralin länsipuolella. Joitakin kansoja asuu myös vuoriston itäpuolella. Selvästi muista erillään asuvat unkarilaiset Karpaattien altaassa.
Perinteisesti uralilaiset kielet on jaettu suomalais-ugrilaisiin kieliin ja samojedikieliin. Nykyisin tämä jaottelu on kyseenalaistettu ja käsitteitä suomalais-ugrilaisuus ja uralilaisuus pidetään synonyymeina.[3]
Katso itseäsi. Jos olet kaunis, sorja ja pitkäsäärinen, olet ehdottomasti rotunainen ja upeaa venäläistä eliittiainesta. Maistuuko sulle votka, blinit ja hapankaali? Haaveiletko samovaarista? Tanssitko ripaskaa? Maatuskat hyllyssä? Kuka tietää, vaikka itse Putinskin jälkeläinen. Harazoooo!
Vierailija kirjoitti:
Ainakin evakoita ryssiteltiin kun joutuivat karjalan jättämään ja muuttamaan esim. Pohjanmaalle.
Wt ja elämäm koulu se oli pohjanmaallakin jo tuolloin.
Jos mun isomummo asu karjalassa ja oli kotosin sieltä mutta pakeni kun tuli sota olenko mä karjalainen
Inkeriläiset ovat myös lähtökohtaisesti suomalaisia, mm Savosta muutti Pietarin lähelle Inkerinmaalle ihmisiä muutama sata vuotta sitten. Ovat tietysti sekoittuneet myös paikallisten kanssa mutta nimissä voi löytyä suomalaisperäisiä. Siksi kärsivät neuvostoaikoina.
Vierailija kirjoitti:
Ainakin evakoita ryssiteltiin kun joutuivat karjalan jättämään ja muuttamaan esim. Pohjanmaalle.
Pohjanmaalaiset nyt ovat töykeitä kaikille.
Ja se ryssittely alkoi hiipua kun vasta sitten kun kirkkomaa alkoi täyttyä omankin kylän pojista alkoivat ymmärtää että todellista sotaa evakot pakenivat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi on ollut osa Venäjää ja osa ruotsia eli tolla logiikalla me kaikki ollaan joko ruotsalaisia tai venäläisiä
Ja jos hiukan laajennetaan tuota logiikkaa, niin venäläiset ovat suomalaisia, koska me olemme samaa kansaa.
Olen nähnyt vanhan kartan kansoista. Suomalainen kansa oli siinä merkitty noin suunnilleen Turusta Uralille.
Ja onhan siellä edelleenkin paljon suomalaisia kansoja :
Suomalais-ugrilaiset kansat ovat kansoja, jotka puhuvat suomalais-ugrilaisia kieliä.[1] Suomalais-ugrilaisia kieliä puhuvia kansojen yhteenlaskettu väkiluku on noin 23–24 miljoonaa[2] Suurin osa suomalais-ugrilaisista kansoista elää Pohjois-Euraasiassa, valtaosin Uralin länsipuolella. Joitakin kansoja asuu myös vuoriston itäpuolella. Selvästi muista erillään asuvat unkarilaiset Karpaattien altaassa.
Perinteisesti uralilaiset kielet on jaettu suomalais-ugrilaisiin kieliin ja samojedikieliin. Nykyisin tämä jaottelu on kyseenalaistettu ja käsitteitä suomalais-ugrilaisuus ja uralilaisuus pidetään synonyymeina.[3]
Ja kun oikein laajennetaan niin suomalaiset, venäläiset ja kaikki muutkin ovat nee ke rei tä.
Vierailija kirjoitti:
Karjalainen mummosi oli suomalainen joten säkin olet. Ei Karjalassa asunut venäläisiä silloin kun Karjala kuului Suomeen.
Venäjäntrollit alapeukuttava tätä . Sieltä taitaa olla aloittajakin.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kaikille vastauksista! En yrittänyt provosoida :) ap
Etkö tosiaan? Yksikään suomalainen ei leimautuisi vapaaehtoisesti venäläiseksi, olisipa syntyperä mitä tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin evakoita ryssiteltiin kun joutuivat karjalan jättämään ja muuttamaan esim. Pohjanmaalle.
Pohjanmaalaiset nyt ovat töykeitä kaikille.
Ja se ryssittely alkoi hiipua kun vasta sitten kun kirkkomaa alkoi täyttyä omankin kylän pojista alkoivat ymmärtää että todellista sotaa evakot pakenivat.
Niin olivat, myös sodan loppuvaiheessa evakkoon joutuneita lappilaisia kohtaan.