Ovatko miehet aina imarreltuja nuoremman naisen huomiosta?
Otsikossa kysymys. Olettaen että tämä nuorempi nainen on ns. tavis, ei mikään missikaunotar. Ja ikäeroa noin 10 vuotta, aikuisista ihmisistä kyse.
Tietenkään ei kukaan voi varmuudella sanoa toisten puolesta, mutta noin yleensä ottaen.
Kommentit (19)
Kyllä nuoren naisen huomio aina hivelee itsetuntoa, ei siitä pääse mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä varmaan, joo. Itse asiassa yleensä taitavat olla myös samanikäisten tai vaikka hieman vanhempienkin naisten huomiosta hyvillään.
Yleensä koetaan huomioksi pelkkä iloisuus tai hymyily, kaikki ihmiset eivät Ole negatiivisiä jurottajia. Tylsää, koska ei Ole tarkoitettu kenellekään erityisesti.
Minä koin lähinnä ahdistavaksi, kun jotkut teinit lähestyi minua ja kaveria ja halusivat bilettää ja olla meidän kanssa, ikää heillä 17-19v siinä haitarilla, yhden kerran kysyin baarissakin henkkarit kun vaikutti niin lapselliselta, mutta oli kiinnostunut ja kerran on yksi humalainen nuori nainen käynyt kiinni kadulla ja tivasi että lähdetään panemaan.
Tiedän, kohta alkaa homohuutelut mutta ei nuoruus ja ikä vielä mitään kerro ihmisistä, on nuoria naisia jotka on täysääliöitä käytökseltään enkä koskisi pitkällä tikullakaan. Ehkä eri juttu jos kyseessä olisi joku miellyttävä ja järkevä nuori nainen.
Turhaan te siitä nuoruudesta ja iästä aina jankutatte, ei ne ole kun numeroita eikä se kerro vielä mitään ihmisestä.
Riippuu täysin naisesta, minua imartelee myös vanhempien naisten huomio jos se tulee joltain tyylikkäältä ladyltä.
Riippuu millaiselta lonkeropullolta sitä saa.
Varmaan silläkin on vaikutusta, onko mies vaikkapa hyvin itsetietoinen komeudestaan ja kyllästynyt potkimaan ihastuneita ämmänlänkyröitä jaloistaan pois...
Näin kolmekymppisen näkökulmasta katsottuna suurin osa parikymppisistä on ärsyttäviä pissiksiä. Hienovarainen huomion osoittaminen ei haittaakaan, mutta en sitä mihinkään tarvitsekaan. Onneksi minulla on ikäiseni vaimo, jota rakastan yli kaiken. Hänen huomionsa on ainoa, jota elääkseni tarvitsen. :)
Vierailija kirjoitti:
Varmaan silläkin on vaikutusta, onko mies vaikkapa hyvin itsetietoinen komeudestaan ja kyllästynyt potkimaan ihastuneita ämmänlänkyröitä jaloistaan pois...
No kyllä ikäeron ollessa suuri se on joidenkin mielestä vaivaannuttavaa, on paljon miehiä jotka ihan aidosti pitää omanikäisistään, kuulun niihin miehiin. En koe että jollain teinillä on minulle mitään annettavaa ja vaikka jotkut naiset luulee, että miehet ei ajattele muuta kuin naisen alapäätä ei sekään mikään absoluuttinen totuus ole. On se elämä ja ihmisten kanssa oleminen paljon muutakin kuin pelkkää panemista.
Pitävätkö noin 40-vuotiaat miehet kolmekymppisiä naisia teineinä?
Tietysti. Tavismies kun ei saa käytännössä koskaan huomiota keneltäkään. Paitsi nakkikiskalla vahvemmiltaan vaikka ei haluaisi.
No en kyllä kauhean hyvilläni ole nuorten naisten huomiosta. :D Olen vähän lapsenkasvoinen ja myönnän, että iskee aika pahasti jos esim. 10 vuotta nuoremmat lähestyvät.
Olen hyvin imarreltu, mikäli joku todella älykkään ja fiksun oloinen ihminen osoittaa kiinnostusta minuun. Kivahan se toki aina on, mutta ei noin automaattisesti herätä mitään sen kummempaa ajatusta.
Kyllä jos on hyvännäkönen. Sit jos on joku kyynaamaa niin njiää
Yleensä olen ilahtunut positiivisesta huomiosta, tuli se sitten nuoremman tai vanhemman naisen taholta, mutta toki saatan toisinaan olla, myös kiusaantunut, oli "huomion antjana" nuorempi tai vanhempi nainen.
Kyllä kehut aina mieltä virkistää
Naisena mua imartelee nuorten miesten antama huomio enemmän kuin vanhojen miesten. Oletan (uskon!) miesten olevan tässä asiassa aivan samanlaisia kanssani. Taidan olla kamala ihminen, mutta ainakin rehellinen.
N33
Oisin immarreltu ihan mistä tahansa, mutta en saa koskaan mitään.
Vierailija kirjoitti:
Naisena mua imartelee nuorten miesten antama huomio enemmän kuin vanhojen miesten. Oletan (uskon!) miesten olevan tässä asiassa aivan samanlaisia kanssani. Taidan olla kamala ihminen, mutta ainakin rehellinen.
N33
Naisena, joka ei yleensä saa huomiota ajattelisin myös että nuoremman, mutta kuitenkin täysi-ikäisen miehen huomio olisi positiivista, mutta myös max10v vanhemman. Mutta teinin tai viisikymppisen miehen huomio olisi vaivaannuttavaa.
N31
Yleensä varmaan, joo. Itse asiassa yleensä taitavat olla myös samanikäisten tai vaikka hieman vanhempienkin naisten huomiosta hyvillään.