Lue keskustelun säännöt.
Onko muita aikuisia, joille ei lapsena kotona opetettu hyviä tapoja?
27.02.2006 |
Ei käytöstapoja, ei toisten kunnioitusta, eikä muitakaan ns. hyviä tapoja. Miten nykyään käyttäydytte?
Me jouduttiin ainoastaan koulussa jonkun verran opettelemaan, mutta kotona ei mitään.
Äiti moitti kaikki vastaantulevat ihmiset oli ne sukulaisia tai vieraita, aina niissä oli jotain " vikaa" . Ruokapöydässä röyhtäily ja jopa piereskely oli normaalia. Jos vieraita tuli ei kättelyä, ei esittelyä keitä olemme, ei ainakaan halauksia. Niiden lähdön jälkeen alkoi supina, miten omituisia ja olevinaan hienoja olivat...
Pesullakaan ei saatu käydä kuin kerran viikossa, samoin alushousut vaihdettiin max 2 krt viikossa, varmaan haistiin pahalle.
Joskus ihmettelen, miten musta tulikin näin normaali ihminen.
Kommentit (7)
Ruokapöydässä sai syödä miten vain, lähteä ja tulla milloin halusi. Piereskely oli sallittua. Kyllä aikuiset osasivat kätellä ja esittäytyä, mutta meiltä lapsilta ei sellaisia vaadittu.
Erona se, ettei meillä jälkeenpäin mitään supaltu hienoudesta.
Millainen minusta tuli... olen sairaan pedantti siinä, miten " kuuluu" käyttäytyä. 5-vuotiaani saa harva se päivä kuulla, että on olemassa asioita, jolloin vain PITÄÄ käyttäytyä hyvin.
Häpeän tätä nykyä isääni tosi paljon. Hän maiskuttelee ja ahmii ruokapöydässä, molemmat vanhemmat aloittavat vieraissakin syömisen heti, kun saa ruoan lautaselle.
En osaa sanoa, miksi minusta on tullut tosi korrekti. Ehkä olen jotenkin tajunnut käytöstavat pikkuhiljaa kantapään kautta ja se on aiheuttanut jonkinasteisen trauman... tai jotain. Juuri nyt en muista mitään esimerkkiä, mutta muistan miettineeni, miksi minulle ei kerrottu tietyistä käyttäytymistavoista, jolloin olisin päässyt helpommalla.
Pitää vielä kertoa, että isäni on kotoisin tosi hienostoperheestä. Hän reagoi aikoinaan kamaliin vaatimuksiin menemällä toiseen arkipäähän. Hänen mielestään elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin tietyt manöörit. Ja minä taas menen toiseen ääripäähän... näin nämä sukupolvet kulkevat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samoin hyviä tapoja ei opetettu, äitini puhuu vieläkin suu ruokaa täynnä, kamalan näköistä. Aina kuitenkin äitini mollasi ja nolasi meidät, jos emme osanneet käyttäytyä yhtä hyvin kuin tuttavan lapset. Mistäpä olisimme, raukat... :(
Juuri tänään mietin että miten pystyn opettamaan lapsilleni käytöstapoja kun en hallitse niitä itsekään. Perusasiat sentään hallitsen, kuten kiittäminen (senkin olen itse opiskellut), tervehtiminen (vieläkään en " uskalla" sanoa käsipäivää) yms. Mutta esim. esitteleminen/esittäytymien on ihan hakusessa. Ns. paremmat pöytätavat tms. on minulle vieraita. Useasti olen saanut itseäni hävetä kun en tiedä miten missäkin tilanteessa kuuluu toimia. Lapsilleni olen parhaani mukaan tapoja yrittänyt opettaa, mutta vielä on heilläkin paljon oppimista.. Olisikohan olemassa jotain käytösoppaita tms. Siis ihan arkielämään sovellettavia, ei mitään " virallisia etikettioppaita" ..
Syödään suu kiinni, sanotaan kiitos, päivää, avataan ovi vanhemmille jne. Isoon maailmaan lähtiessäni tunsin silti monesti olevani aika juntti, ja olen opetellut itse ns. hienommat käytöstavat. Monien mielestä olen kai aika tiukkakin etiketin suhteen. Liittyneekö tähän junttiuden tunteeseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä isä yritti jotain tapoja opettaa, mutta siinä vaiheessa äitini oli jo hiljentänyt isän siinä mielessä, että hänellä ei paljon sananvaltaa ollut. Muistan, että veljeni hän opetti siihen, että hattu piti ottaa pois tietyissä tilanteissa. Siihen äiti sitten vaiensikin hänet.
Olen ollut aika herkkä ihmisten arvosteluille. Olen siis oppinut pikkuhiljaa kantapään kautta. On se toisaalta ollut aika noloa. Koputtamaan toisen oveen opin, kun olin sairaanhoito-oppilaitoksen harjoittelussa. Menin lääkärin huoneeseen koputtamatta ja hoitajat haukkuivat minut siitä. He opettivat, että on kohteliasta ensin koputtaa, kun menee sisälle.
Puhelimessa opin esittelemään itseni, kun erään ystäväni äiti huuteli ystävääni puhelimeen sanomalla: " Tuu puhelimeen, täällä JOKU soittaa." Ystäväni selitti, että hänen äitinsä ei voi sietää sitä, että töksäytän heti alkuun: " Onks se Liisa kotona?" En sanonut mitään muuta ennen kuin tämä ystävä selitti minulle tilanteen.
Ääntäni olen oppinut hiljentämään, kun ystäväni häpesivät, kun puhuin niin kovalla äänellä, että kaikki kuulivat, mitä puhun.
Vieläkin häpeän, kun ystävien kanssa mökillä ollessa söin aina viimeiset keksit tai suklaapalat pöydältä, mitä oli laitettu yleiseen tarjoiluun. Kerran joku siitä vihjaili, mutta vasta mieheni selitti, että on kohteliasta jättää viimeiset palat sen paketin ostajalle. On siis junttimaista syödä viimeiset, kun joku muu on ostanut tarjottavan.
Monta monta asiaa olen oppinut vasta aikuisiällä. Vieläkin opettelen koko ajan, kun kuulen jotain uutta, miten olisi hyvä käyttäytyä. Kun olisi kaiken oppinut lapsena, niin ei olisi niin junttimainen olo monessa tilanteessa.
Meille opetettiin kyllä peruskäytöstavat pelottelemalla. Muuten vanhemmat häpeäisivät meitä. Häpeällä peloteltiin paljon. Toisten kunnioitusta ei opetettu. Kotona haukkuivat innokkaana kaikkia tuttuja ja tuntemattomia. Itse yrittänyt opetella tuosta tavasta pois.