mummi ja uhmaikäinen
Hei!
Mites muilla isovanhemmat uskaltavat kieltää uhmaikäistä?
Meillä on voimakasluonteinen neiti (4v) ja uhmakohtaukset
ovat välillä todella voimakkaita. Välillä joutuu melkoisesti
luovimaan, jotta ei itse hiilly aivan totaalisesti.
Päivärutiinit viedään läpi ja turhasta ei väännetä kättä.
Silti välillä elämä on melkoista nuorallatanssia, että
saa neidin pysymään aisoissa.
Seuraavista en ole aikonut joustaa:
- huutamalla ei saa mitään. Jos kauniisti pyytää,
niin homma toimii paremmin
- Pöydässä ei ruoka-aikaan leikitä. Jos ei maistu niin voi mennä muualle leikkimään, mutta muita ruokailijoita ei häiritä.
- Ruoka syödään ruoka-aikaan ja jos silloin
ei maistu niin puolen tunnin päästä ei tarjoilla herkkuja
jne. muita vastaavia perusjuttuja
Mummi on mielellään muksujen kanssa, mutta ei uskalla
kieltää kun pelkää uhmakohtausta. Eli antaa päivien
mennä lasten mielen mukaan kun pelkää että neiti
alkaa huutamaan. No, siitä on sitten seurauksena että
muksu on yliväsynyt ja nälkä on kiljuva kun vanhemmat
tulevat paikalle --> katastrofi valmis ja kirkumista
tiedossa.
Miten siis vääntää mummi rautalangasta, että meidän
uhmiksen parhaaksi on että päivä menee tietyllä
säännöllisyydellä läpi?
Meillä on riittää mummalla mielikuvitusta kekseliäs karjalainen kun on ja tuo supliikkipuolikin toimii. Niinpä hän ei juurikaan joudu kieltämään. Leikkii paljon lapsen kanssa ja syömään mennään ikään kuin " vahingossa" ja sitten jatketaan kivaa yhdessäoloa. Ruokapöytäkeskustelut ovat lennokkaita lentävistä krokotiileista hattivatteihin ja kummituksiin, Keksivät tarinoita keskenään. Satuhahmot ovat ikään kuin jatkuvasti läsnä (syövätköhän kummituksetkin makaronilaatikkoa, onkohan tontuillakin kylpyamme, peikon hampaisiin tulee reikiä jos ei häädä hammaspeikkomatoja harjalla..) Satumaailma ainakin meillä on niin taianomainen ja läsnä, että tämä toimii.