Ärtynyt suoli tai crohnin tauti?
Vai mikähän minua vaivaa?
Mulla on aina ollut huono maha, usein ripulilla ja viimeisen vuoden aikana olen ollut ripulilääkkeiden suurkuluttaja. Maha on harvoin kipeä mutta usein tosiaan sekaisin.
Nyt lisäksi on tullut huonovointisuutta varsinkin ruuan jälkeen ja mahaa polttelee, ja muutenkin on ollut kipeä. Lääkäri kun paineli vatsan kauttaaltaan läpi niin sattui niin pirusti.
Mitään diagnoosia en vielä ole saanut, tähystyksellä uhkasi jos ei ala oireet helpottaa.
Fodmap ruokavaliota ajattelin alkaa noudattamaan, laktoosia olenkin jo vuosia vältellyt.
Kommentit (17)
Tähystykseen kannattaa ehdottomasti VAATIA PÄÄSTÄ oman itsensä vuoksi jos on jatkuvia oireita. Nykyisin tähystys osataan tehdä melko kivuttomasti, ainakin Helsingin Laakson sairaalassa, josta itselläni on kokemusta.
Lisäksi: Onhan verikokeet otettu ja tulehdusarvot? Onko ulostusnäyte otettu? Nää on ainakin ihan perusjuttuja, jotka täytyy heti tsekata.
Kyse voi sinun tapauksessa olla jostain ihan muustakin kuin suolen tulehtumisesta tietysti, kannattaa kokeilla esim. Siliceaa (piigeeliä), jota saa ilman reseptiä apteekeista, se auttaa monilla vatsavaivoihin. Piigeeli muodostaa suojaavan pinnan vatsan ja suoliston ympärille.
Perusverikokeet otettu ja ne oli ihan ok. Ulostenäyte myös, siitä vastauksia ei ole vielä tullut.
Eniten ihmetyttää tuo että miten kipeää teki kun lääkäri paineli, jotain kai siellä täytyy vialla olla kun en muista että aiemmin olisi kipeä painellessa ollut...
Ap
Vierailija kirjoitti:

Kipu viittaa siihen että suoli voi olla tulehtunut mutta varmaan voi olla kyse monesta muustakin asiasta. Ei muuta kuin tarkempiin tutkimuksiin. Tähystyksissä (sekä gastroskopia että kolonoskopia) voidaan asia selvittää kunnolla.
Vierailija kirjoitti:
Tähystykseen kannattaa ehdottomasti VAATIA PÄÄSTÄ oman itsensä vuoksi jos on jatkuvia oireita. Nykyisin tähystys osataan tehdä melko kivuttomasti, ainakin Helsingin Laakson sairaalassa, josta itselläni on kokemusta.
Lisäksi: Onhan verikokeet otettu ja tulehdusarvot? Onko ulostusnäyte otettu? Nää on ainakin ihan perusjuttuja, jotka täytyy heti tsekata.
Kyse voi sinun tapauksessa olla jostain ihan muustakin kuin suolen tulehtumisesta tietysti, kannattaa kokeilla esim. Siliceaa (piigeeliä), jota saa ilman reseptiä apteekeista, se auttaa monilla vatsavaivoihin. Piigeeli muodostaa suojaavan pinnan vatsan ja suoliston ympärille.
Kerrotko miksi pitää VAATIA tutkimuksia? Eikö omaa vastuuta ole olemassa?
Voipi olla divertikkeleitä suolistossa. Nekin tekee kaikenlaisia oireita

Joskus potilaan kannattaa itsekin vaatia tarkempia tutkimuksia. Aina lääkärit eivät ole niin aloitteellisia kuin pitäisi olla.
Mulla on ärtynyt suoli ja välillä suoli pääsee ihan kunnolla ärtymään (alavatsa) että kosketuskin sattuu tosi paljon. Itse syön nykyään aikalailla miten sattuu. Vaivan toteamisen jälkeen (yli 2 vuotta sitten) söin monta kuukautta fodmapin avulla ja maha tokeni vähän. Sitten aloin siedättämään sitä ja nykyään kestää aika hyvin. Jos liikaa mässään vaikka vehnämättöä menemään, niin sitten vetää kyllä kipeäksi.
Pahimmillaan mulla on ollut maha niin kipeä (ennen diagnoosia) että en päässy sängystä ylös. Ite kelailin siinä vaiheessa kyllä jo kaikki pahimmat skenaariot. Tähystykseen pääsin ja sen jälkeen diagnoosiksi ärtyvä suoli, kun muutakaan ei löytynyt :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähystykseen kannattaa ehdottomasti VAATIA PÄÄSTÄ oman itsensä vuoksi jos on jatkuvia oireita. Nykyisin tähystys osataan tehdä melko kivuttomasti, ainakin Helsingin Laakson sairaalassa, josta itselläni on kokemusta.
Lisäksi: Onhan verikokeet otettu ja tulehdusarvot? Onko ulostusnäyte otettu? Nää on ainakin ihan perusjuttuja, jotka täytyy heti tsekata.
Kyse voi sinun tapauksessa olla jostain ihan muustakin kuin suolen tulehtumisesta tietysti, kannattaa kokeilla esim. Siliceaa (piigeeliä), jota saa ilman reseptiä apteekeista, se auttaa monilla vatsavaivoihin. Piigeeli muodostaa suojaavan pinnan vatsan ja suoliston ympärille.
Kerrotko miksi pitää VAATIA tutkimuksia? Eikö omaa vastuuta ole olemassa?
Joskus potilaan kannattaa itsekin vaatia tarkempia tutkimuksia. Aina lääkärit eivät ole niin aloitteellisia kuin pitäisi olla.
Useimmiten potilaat voisivat ottaa ihan itse vastuun omasta hyvinvoinnista, eikä hakea jotain erillistä diagnoosia mahavaivoihin.
Kävitkö julkisella terveysasemalla? Jos, niin mene yksityiselle gastroenterologille. Se maksaa, mutta oikeasti kannattaa investoida siihen, että vaivat tutkitaan ja saat hoidon. Mulla on kymmenien vuosien kokemus asiasta, kesti 15 vuotta saada diagnoosit vaivoihini ja syy ei todellakaan ollut stressi, vaikka terveyskeskuslääkärin niin väitti. Pyydä ilman muuta keliakiatesti ja tähystys. Älä aloita fodmap ruokavaliota ennen kuin keliakia on poissuljettu.
Julkisen puolen hoito tökkii monesti perusterveydenhuollosssa. Siinä vaiheessa jos pääsee/joutuu esim. yliopistolliseen keskussairaalaan tai muuten erikoissairaanhoidon piiriin, silloin homma rupeaa yleensä toimimaan. Ongelma on usein tuo perusterveydenhuolto. Eli jos on työterveyshuollon piirissä tai menee yksityiselle lääkäriasemalle, niin homma toimii usein siinä vaiheessa paremmin. Sieltähän saa lähetteen sitten tarvittaessa kyllä erikoissairaanhoidon piiriin.
Parhaat tutkimukset vatsavaivoihin ovat tähystys sekä suun että peräaukon kautta. Näiden tutkimusten pohjalta voidaan sulkea pois/todeta aika monia sairauksia. Kannattaa pyytää tutkimuksiin lähetettä, ennen kuin vaivasi mahdollisesti pahenee. Mikäli taloudellisesti on mahdollista niin toki yksityiselle pääsee nopeastikin (itse tähystyksen hinta on muutaman satasen, kysymällä selviää lisää. Tietysti käynnit + mahd.verikokeet lisäksi).
Ruokavaliolla voi saada vatsavaivoja paremmaksi (toki kaikki ei saa apua ruokavaliosta). Se mitä kannattaisi syödä ja mitä ei, on kovin yksilöllistä. Jotkut saavat apua esimerkiksi viljattomasta ruokavaliosta. Ennen kuin lähtee sulkemaan useampia isoja kokonaisuuksia pois ruokavaliostaan, kannattaa jutella aiheesta ravitsemusterapeutin kanssa, jotta saat ruoasta kaikki tarvitsemasi ravintoaineet.
Meillä perheessä on jokaisena arjen päivänä läsnä vaikea- ja sekamuotoinen Crohnin tauti ja haavainen paksusuolentulehdus + muutama kaupanpäällinen. Tsemppiä sinulle ja toivottavasti oireidesi syy selviää!
Hyi, en millään tahtoisi tähystykseen, varsinkaan siihen mikä tehdään suun kautta ( olen älyttömän yökkäysherkkä )
Ihan julkisella puolella olen käynyt lääkärissä, asun sen verran pienessä kylässä ettei täällä ole yksityisiä lääkäreitä, toki sellaiselle on mentävä jos näyttää ettei julkiselta saa hoitoa.
Suosittelen ottamaan kuurina,1 vuosi,sitä saksalaista aloe vera valmistetta.Auttoi mulla.Oli heliko- bakteeri enkä halunnut syödä väkevää antibiottia,koska odotin vauvaa.
Vaivat oli juuri tuollaisia,ensin epäiltiin stressiä mut eipä ollut.

Eli tuo LR.Itse käytin sitä nokkos juttua,tuntui kaikista tehokkaimmalta.Suosittelen lämpimästi.Mulla vatsavaivat parani ihan heti ja kuuri tappoi helikon.
Voi olla myös colitis. Mene ihmeessä tähystykseen. Jos sulla on krooninen suolistosairaus tarvitset lääkityksen, pelkkä ruokavalio ei auta
Minulla on ärtyntyt suoli ja oireet pysyy hyvin kurissa Fodmapilla. Ravintoterapeuttini suositteli, että ensin kokeilee Fodmapia ihan ajan kanssa (ja oikein!) ja vasta jos siitä ei ole apua, niin sitten vasta tähystykseen. Suoli kuulemma ärtyy tähystyksestä niin, että saattaa mennä hyvän aikaa ennen kuin se asettuu aloilleen tähystyksen jälkeen joten ruokavaliohoitoa kannattaa kokeilla ensin.