Britanniassa vetoomus, jossa vaaditaan uutta äänestystä EU:sta eroamisesta
Vetoomuksen on allekirjoittanut jo yli 1.1. miljoonaa ihmistä. Sinällänsä ottamatta kantaa eron järkevyyteen, tuon pitäisi olla aina käytäntö kun äänestetään isoista asioista.
Ennen äänestystä EU:ssa pysyminen sai enemmän kannatusta, mutta vallitsevan kannan ongelmallisuus on aina äänestäjien passivoituminen. Monet ajattelevat, ettei tarvitse mennä äänestämään kun oma kanta voittaa joka tapauksessa.
Luultavasti brexit-äänet voittivat juuri sen takia, että jäsenenä jatkamista kannattavat oliat liian passiivisia, vaikka olivat sinällänsä enemmistö. Uusi äänestys on perusteltu, sillä se saa sen passiivisenkin porukan liikkeelle ja siten tulos heijastaisi paremmin koko kansan tahtoa.
Kommentit (45)
Brittien ei anneta erota vaikka kansa haluaa. Säälittävää..
Aivan naurettavaa. Ei ikinä. Eihän jalkapallo-otteluakaan uusita jos epämieluisa joukkue voitti.
Tämä on sitä federalistien demokratiaa. Jos oma kanta olisi voittanut, niin puheet uusintaäänestyksistä olisi torpattu ikuisiksi ajoiksi. Nyt kun "väärä" (eli oikea) mielipide voitti, alkaa tälläkin palstalla voimakkaana näkynyt demokratiaa halveksiva ruikutus.
Vierailija kirjoitti:
Brittien ei anneta erota vaikka kansa haluaa. Säälittävää..
Kansa: eläkeläiset ja työttömät? :)
Vierailija kirjoitti:
Aivan naurettavaa. Ei ikinä. Eihän jalkapallo-otteluakaan uusita jos epämieluisa joukkue voitti.
Voihan Britannia hakea heti jäsenyyttä uudestaan kun on ensin eronnut. Vaikka seuraavana päivänä. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Brittien ei anneta erota vaikka kansa haluaa. Säälittävää..
Kansa: eläkeläiset ja työttömät? :)
Oletko nyt ihan varma, että 52% briteistä on eläkeläisiä ja työttömiä, ja että äänet jakautuivat siten, että 100% em. ryhmistä äänesti brexitin puolesta?
Kyllä uusi äänestys voitaisiin järjestää, nyt kun ihmiset äänestyksen jälkeen ovat alkaneet selvittämään, että mitä EU ja siitä eroaminen ihan oikeasti tarkoittaa, eikä mennäkään enää vain mutulla.
Britit kiristi itselleen paremmat jäsenyysehdot bluffaamalla äänestyksellä mutta sitten kävikin näin. EU sanoi ihan oikein että ulos on sitten oikeasti ulos. Kukaan, paitsi ehkä venäjä, ei halunnut brittejä oikeasti pois EU:sta mutta leikki tulella meni liian pitkälle. Taitava poliitikko se kamerun, ei voi muuta sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Brittien ei anneta erota vaikka kansa haluaa. Säälittävää..
Kansa ei halua! Pösilöt vaan eivät tajunneet mitä äänestivät, jos äänestivät. Nuoret nimenomaan halusivat pysyä eu:ssa - niillehän tämä tulee olemaan ongelma, ei niille ikälopuille jota kuolevat muutin vuoden sisällä eikä tartte ottaa sitä paskaa vastaan mitä tämä tuo. monet on myös vaihtanut mielipidettään. Mutta tämän siitä saa kun annetaan ääliöiden äänestää. Ehkä se oli juoni, vedotaan suureen ikäluokkaa, joilta tulee ne äänet.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on sitä federalistien demokratiaa. Jos oma kanta olisi voittanut, niin puheet uusintaäänestyksistä olisi torpattu ikuisiksi ajoiksi. Nyt kun "väärä" (eli oikea) mielipide voitti, alkaa tälläkin palstalla voimakkaana näkynyt demokratiaa halveksiva ruikutus.
Demokratian ongelma on nimenomaan siinä, että äänestetään vain kerran. Joka kerta pitäisi järjestää ensimmäinen äänestys ja sen jälkeen pari viikkoa myöhemmin toinen äänestys. Se on ainoa tapa saada mahdollisiman iso osa kansasta liikkeelle.
Vertaus johonkon jalkapallo-otteluun on niin naurettava, että siihen ei toivottavasti kommentoi kukaan mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Brittien ei anneta erota vaikka kansa haluaa. Säälittävää..
Kansa: eläkeläiset ja työttömät? :)
Kyllä ero eli muutos on todellakin paikallaan, jos 52% äänestysikäisistä briteistä on työttömiä tai eläkkeellä, syrjäytyneitä. Vähemmästäkin syystä pakko erota ja yrittää rakentaa yhteiskunta uudelleen.
Tässä kiljumisessa työttömistä jne. unohtuu vallan se fakta, että menestyvien on helppo kannattaa nykyistä menoa, kun ne tipahtaneet haluaa muutosta. Ei kyse ole mistään absoluuttisesta tilanteesta, jossa fiksut ja filmaattiset menestyy, tyhmät ja laiskat on luusereita. Yhtälailla se fiksu voi tipahtaa luuseriksi ja alkaa haluamaan muutosta. Tai se tyhmä ja laiska löytää jonkun intohimon ja pääsee hyvällä säkällä hyvään asemaan. Sitten alkaakin puolustamaan sen hetkistä menoa, koska pelkää muutosta (oman aseman heikkeneminen) ja uskoo nykyisen järjestelmän olevan juuri hänen etunsa.
Kaksi triljoonaa katosi osakemarkkinoilta Brexitin myötä, se on aika paljon rahaa se. Kymmenen kertaa Suomen valtion budjetin verran romahti yhdessä yössä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan naurettavaa. Ei ikinä. Eihän jalkapallo-otteluakaan uusita jos epämieluisa joukkue voitti.
Voihan Britannia hakea heti jäsenyyttä uudestaan kun on ensin eronnut. Vaikka seuraavana päivänä. :)
Näin voi hyvin tulla käymään. Tosin kovin edullisia ehtoja on turha kuvitella saavansa. Varsinkin jos Scotlond on jo jäsenenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Brittien ei anneta erota vaikka kansa haluaa. Säälittävää..
Kansa ei halua! Pösilöt vaan eivät tajunneet mitä äänestivät, jos äänestivät. Nuoret nimenomaan halusivat pysyä eu:ssa - niillehän tämä tulee olemaan ongelma, ei niille ikälopuille jota kuolevat muutin vuoden sisällä eikä tartte ottaa sitä paskaa vastaan mitä tämä tuo. monet on myös vaihtanut mielipidettään.
Aivan. Jos äänestyksen yläikäraja olisi ollut 45 vuotta, aivan varmasti äänet EU:ssa pysymisen puolesta olisivat voitaneet.
Vierailija kirjoitti:
Aivan naurettavaa. Ei ikinä. Eihän jalkapallo-otteluakaan uusita jos epämieluisa joukkue voitti.
Tämä ei ole jalkapallo-ottelu vaan vaikuttaa ihmisten elämään seuraavat 50 vuotta. Jos seuraavassa äänestyksessä tulos vaihtuu, niin silloin se on manipuloitu. Kuten ensimmäinenkin äänestys.
Vierailija kirjoitti:
Kaksi triljoonaa katosi osakemarkkinoilta Brexitin myötä, se on aika paljon rahaa se. Kymmenen kertaa Suomen valtion budjetin verran romahti yhdessä yössä.
Mihin ne romahti? Romanialaiset veivät?
Onhan tässä tapahtunut sellainen vääryys, että äänestystuloksesta joutuvat kärsimään enemmän nuoret kuin vanhat sukupolvet.... Hankala asia kun päätetään niin pitkän aikavälin asiasta, parlamenttivaalitkin järjestetään kuitenkin aina muutaman vuoden välein.
Huvittaa keskustelu Britanniassa, ilmeisesti leave oli niin pois kuvioista että siihen ei oltu varauduttu ollenkaan. Miten muka ns hyvin koulutetut viisaat ihmiset voivat olla näin tyhmiä että demokratia tulee täydellisenä yllätyksenä..? Nyt äänestettiin väärin näiden fiksujen mukaan:D olisivat onnellisia että se kouluttamaton rasistinen tyhmä ja saamaton työväenluokka yleensä lähti äänestämään, mutta ei pitää ruikuttaa ja valittaa ja jopa itkeä televisiossa. Mitä minä kerron lapsille... Joo katson ainoastaan brittitelkkaria Brittipuolisoni kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Britit kiristi itselleen paremmat jäsenyysehdot bluffaamalla äänestyksellä mutta sitten kävikin näin. EU sanoi ihan oikein että ulos on sitten oikeasti ulos. Kukaan, paitsi ehkä venäjä, ei halunnut brittejä oikeasti pois EU:sta mutta leikki tulella meni liian pitkälle. Taitava poliitikko se kamerun, ei voi muuta sanoa.
Lontoo on euroopan ylivoimaisesti isoin talouskeskittymänä, joten Englanti kyllä päästetään takaisin unioniin kun se hakee jäsenyyttä uudestaan.
EU tosin varmaan käskee Englannin ensin hajoittamaan imperiuminsa viimeisetkin rippeet ja huolii Englannin vasta sitten takaisin.
Mielestäni ainakin erosopimus EU:n kanssa pitäisi viimeistään alistaa uudelle kansanäänestykselle, silloinhan vasta tiedetään kaikki faktat paremmin.