Sanokaa joku please, että tämä vielä helpottaa! Lapsilla ikäeroa 1v9kk ja perhe-elämä from HELL

Nuorin nyt 2v, esikoinen vajaat 4v. Esikoinen ei vieläkään ole tottunut kuopukseen. Arki yhtä huutoa ja tappelua ja 2 lapsen uhmaa.



Tiedän, että turha on valittaa, itse on lapset tehty. Kuopus vain sai alkunsa juuri ennen esikoisen uhman alkua...

Esikoinen on varsin kipakka luonne ja nyt kuopus matkii kovaa vauhtia perässä. Jatkuvaa mustasukkaisuutta, vaikka vähintään kerran viikossa molemmat puuhaavaat jotain vain toisen vanhemman kanssa.

Sisarukset tappelee aina.

Jos teillä leimuaa ja salamoi sisarusten kanssa, hiljentykää vähän. Kokeilkaa vaikka kotiviikkoa, jolloin jätätte kerhot ja muut riennot vaikka kokonaan väliin. Meillä tämä auttoi, en tiedä miksi: olisiko noissa paikoissa joskus liikaa hulinaa pienille aivoille.



Älä huoli, tuokin vaihe menee kyllä ohi!

Tyttö 1v11kk ja poika 3v6kk



Jos ei löydy kohtalotovereita lähipiiristä niin laita viestiä vaikka mulle :)



lilina@luukku.com

siis meillä oikeasti helpotti kun tajusin että annan niiden selvittää nuo tappelut.. tietenkin katson puolivahingossa vierestä. eivät onneksi ole pahemmin satuttaneet.. itkevät vierekkäin ja lyövät toisiaan.. kuulostaa varmaan pahalta mutta toimii!! eivät enää lyö siis, on vähentynyt paljon. koska tuon episodin jälkeen laitoin lapset sopimaan tappelunsa - halasivat ja sanoivat anteeksi..

menetkö väliin tappeluihin?

Ikäeroa on tuo 1.6v. Huomasimme miehen kanssa että helpotusta tuli kun nuorimmainen täytti 3v. Leikkivät jo paremmin keskenään ja touhuavat paljon, ei tarvitse ns. pitää seuraa. Tappelevatkin kyllä samallalailla. Rauhallisempia kyllä ovat silloin kun ovat olleet puolipäivää erossa toisistaan, niin silloin leikitään hillitymmin. Vanhempi tosiaan tarvitsee sitä isompaa seuraa aina välillä. Mustasukkaisuutta meillä ei ole vanhemman osalta ollut oikeastaaan yhtään, en tiedä olenko vain antanut tarpeeksi huomiota myös hänelle pienempänä vai mikä mutta sitä ei ole havaittu, nyt kun kolmas on tulossa jännittää tuon nuorimman mustasukkaisuus sillä hän on sen luonteinen että mustasukkaisuutta varmasti ilmenee.

Ulkona olo on mielle ollut hyvin tärkeä osa arkea, jos pihalla ei olla oltu niin sen kyllä tuntee nahoissaan. Onneksi on okt maalla, joten lapset voivat vapaasti leikkiä pihalla, eikä tarvitse juosta perässä, varsinkin näin raskaana ollessa. Myönnän olevani äiti joka ei hirveästi viihdytä, leikitä omia lapsiaan vaan leikkivät keskenään ja touhuavat mitä touhuavat. Välillä ehdotan jotain leikkiä tai peliä, josta intaantuvat mutta eivät ole koko ajan ruinaamassa seuranpitoa. Nyt olemme olleet viikon kotona ilman mitään ohjelmaa ja huomaa kuinka heilläkin on rauhottunut tuo päivärytmi, kun ei ole tarvinnut ravata joka paikassa. Meillä on myös ollut tärkeää ruoka ja unirytmit, meillä nukutaan vielä 2h päiväunet, joten se myös rauhoittaa tilannetta kovasti, väsyneenä meno on aivan vallatonta.

pienissä ikäeroissa, että kukaan tuskin muistaa aikaa jolloin oli yksin tai kaksin. Esikoisen ja keskimmäisen ero on 1v 2kk, keskimmäisen ja kuopuksen 10kk. Tappelevat toki joskus, mutta enimmäkseen ovat tosi hyviä kavereita.

siellä ovatkin sitten melkein aamusta iltaan. Lapset ovat sen ikäisiä että ulkoilevat jo omalla pihalla itsenäisesti ja sopuisasti jos paikalla muitakin naapurin lapsia.

Toiset vaan tappelevat enemmän kuin toiset. Itse ajattelen että esikoisen temperamentillä on aika paljon vaikutusta sisarussuhteisiin.



Sisarussuhteista (ja niiden tukemisesta) on olemassa kirja, josta täällä av:lla on useasti puhuttu. Harmi kun en muista nimeä, pitäisi se itsekin lukea.

Meillä ei lapset hirveästi tappele (ikäeroa1,5v), mutta tavallisen lapsiarjen pyörityksen helpotuskeinoina meillä auttaa seuraavat.



Tärkein on mielestäni se, että minä äitinä en aseta minkäänlaisia ideaalikuvitelmia siitä, miten askareet, retket ym. lasten kanssa sujuu. Tllöin ei tule pettymyksiä tai tunnetta siitä, että esim. lasten tappelu taas "pilasi" yhteisen hetken.



Jos tuntuu etten jaksa tsempata tarpeeksi lasten kanssa, otan aikaa itselleni tai tosi hyvin toimii myös se, että molemmat vanhemmista ottaa yhden lapsen ja puuhailee hänen kanssaan.



Arjen ennalta suunnittelu auttaa minua myös. Silloin ei niin helposti anna lasten tappelun vaikuttaa päivän kulkuun.



Voimia arkeen !

ja nyt vauva on 5kk ja esikoinen 1v10kk ja musta tuntuu et mun kädet ei riitä mihinkään... toisaalta ootan vaikka mielummin sitä, että kasvaisivat edes vähän, jolloin kaikki olisi helpompaa... tai sitten ei..=D

isojen veljieni kanssa. Tappelut ja kinat loppui vasta murrosiässä, tai ainakin laantui. Meistä tuli sitten hyvät ystävät.

Sisareni lapset tappeli pienenä aina, 2v ja 3 kk ikäeroa tytöillä. Automatkaoilla kinasivat ja nälvivät aina toisiaan. Murrosiäss hekin ystävystyivät ja ovat hyviä kavereita nykyään.

Kyllä tunnelin päässä on valoa:-9. Toisaalta koulimme toisiamme, elämänkolhuja osaa ottaa paremmin vastaan ja vaikka keskenämme tappelimme, niin toisiamme puolustimme muita vastaan.

3v. kun vielä jaksat, niin tilanne on teillä ihan erilainen. lapset on nyt ns. vaativassa iässä.

Pari kuukautta sitten oli sitä mieltä että kyllähän tämä tästä mutta nyt on kuopus muuttunut lyhyessä ajassa villimmäksi ja uhmaavammaksi. Kauhea tappelu ja huuto ja kitinä koko ajan. Tuntuu että meidän elämä on yhtä huutoa ja kaaosta. Jos olisin etukäteen tämän tällaiseksi tiennyt, en usko että meillä olisi kahta lasta.



Helpompaa on ulkona ja jos mennään johonkin (rannalle, puistoon tms.) . Tänään sataa vettä ja elämä on MUSTAA:(.



Ap:lle jaksuja!

Meillä on tuolla samalla 1v9kk erolla olevat tyttäret. Tällä hetkellä 5v ja kohta 7v ja tosi mukavasti leikkivät pääasiassa. Olin tyttöjen kanssa viikon kolmestaan lomalla ja eipä juurikaa tarvinnut tyttöjä viihdyttää. Toki ne tappalevatkin, useamman kerran päivässä. Nyt viimeisen vuoden aikana ovat oppineet myös selvittelemään itse riitojansa, joten harvemmin niihin miehen kanssa puutumme.



Olen useaan otteeseen viimeisen vuoden aikana miettinyt, että onpa suuri onni, että lapset ovat tuolla ikäerolla, perhe-elämä on mukavaa ja aika helppoakin jo. Että voi se oikeasti helpottaa!!

Nuorin on vajaa 2,5 v ja kaksoset 6v. Nyt kun ovat kotona kesälomalla niin elämä on välillä yhtä h****iä!!! Meidän elämä on paljon helpompaa jos olemme jaktuvasti liikkeellä. Eilen kun oli huono ja kylmä ilma olin tulla hulluksi kun riehuivat täällä sisällä. Tänään lähdemme taas ulos ja viivymme iltaan! Ulkona eivät riehu, eivätkä tappele.



Sääli että me asumme tällä hetkellä rivarissa. Elämä on tosi hankalaa tässä verrattuna omakotitaloon. Onneksi muutamme taas taloon talvella. Kyllä okt:ssa on paljon enemmän tekemistä pihallakin.



Itse odotan vain aikaa että lapset kasvaisivat!!! Nuo 6-vuotiaat ovat välillä kyllä tosi ihania, mutta tämä 2-v on oikea uhmis ja sotkija...

ja ilmeisesti elämä tosiaan aika erilaista. Onpas hassua, et kaikilla ei ole ihan kuin teillä!

Tässä taas malliesimerkki empatiakyvyttömästä av-mammasta. Sun lapset on paljon isompia

ja ilmeisesti elämä tosiaan aika erilaista. Onpas hassua, et kaikilla ei ole ihan

samanlaista kuin teillä!

Meillä on tuolla samalla 1v9kk erolla olevat tyttäret. Tällä hetkellä 5v ja kohta 7v ja tosi mukavasti leikkivät pääasiassa. Olin tyttöjen kanssa viikon kolmestaan lomalla ja eipä juurikaa tarvinnut tyttöjä viihdyttää. Toki ne tappalevatkin, useamman kerran päivässä. Nyt viimeisen vuoden aikana ovat oppineet myös selvittelemään itse riitojansa, joten harvemmin niihin miehen kanssa puutumme.

Olen useaan otteeseen viimeisen vuoden aikana miettinyt, että onpa suuri onni, että lapset ovat tuolla ikäerolla, perhe-elämä on mukavaa ja aika helppoakin jo. Että voi se oikeasti helpottaa!!

lapset nyt 2v ja 3v7kk ja pakko on sanoa että arki on ihan hirveää :/ Siis ihan yhtä huutamista ja tappelemista, oli tässä joku aika sitten parempi vaihe mutta nyt taas helvetti irti :( Ehkä tämä kesäkin vaikuttaa kun esikoisella ei ole kerhoa. Kyllähän nuo JOSKUS ja PIENIÄ HETKIÄ leikkii yhdessä, mutta yleensä molemmat tai jompi kumpi karjuu tai itkee, isompi ottaa kaiken pienemmän kädestä ja pienempi huutaa ihan hirveästi joka ikisestä jutusta. Mitään eivät tottele, siis ei hyvällä eikä pahalla. Tuntuu etten saa niitä mitenkään kontrolloitua tai kasvatettua!

Silloin kun jompi kumpi on hoidossa, on rauhallisempaa (vaikka molemmat siltikin sellaisia kitisijöitä että heti kun ei jokin mene mielen mukaan niin kamala huuto), mutta yhdessä niistä tulee sellainen parivaljakko että monesti tuntuu että olen kohta pöpilässä :/

Isovanhemmillaan tuo isompi on taas niin nätisti, siis kun saa olla siellä yksin (yökylässä), pienempikin jos joskus on hoidossa niin on kuulemma niin kiltti. Että sellasta, tulipa purettua.

Kaipa tämä tästä joskus alkaa helpottaa.

Tein niin että isompi sai pienenä hoitaa vauvaa yhdessä kanssani toimitellen tärkeitä asioita, ojensi vaippaa ja toi puhtaat vaatteet jne.



Ilmeisesti tämä kasvatti hoivaamaan nuorempaa ja suhde heidän välillään on toiminut hyvin. Toki jotain pientä on matkalle mahtunut kuitenkin ovat hitsautuneet yhteen ja rakastavat aidosti toisiaan.



Nyt murrosiässä on ollut yhteenottoja jotka kuuluu asiaan mutta edelleen sopivat riitansa ja ovat pahoillaan ja taas ylimmät ystävät.



Pieni ikäero ei ole helvettiä ollut meillä koskaan vaan positiivinen asia. Lapsilla on ollut seuraa kotona. Ovat oppineet jakamaan asioita. Pienenä oli paljon leikkiseuraa naapurin lapsista koska pihapiirissä oli paljon samanikäisiä lapsia.



Muistan kun nuorimmaisen kanssa kotiuduttiin synnäriltä, isompi itki kun imetin mutta en antanut periksi siinä ja kerroin että vauvan pitää saada ruokaa. Niimpä vanhempi tuli alkuun istumaan viereeni imetysajaksi ja sai silittää vauvaa jalasta. Aikansa kyhnäsi vieressä ja kun totesi ettei vauva ole uhka hänelle ei asia häntä kiusannut. Touhuttiin isomman kanssa silloin kun vauva nukkui.



Koskaan ei kovaotteisesti kohdellut vauvaa vaan hellästi hoivasi.



Iso sisarus pitää opettaa siihen että vauva on perhettä eikä viedä häntä hoitoon pois jaloista, perhe hitsautuu yhteen kun on yhdessä.