Armosta (päivän sana)
Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi.
Room. 3:22–24
Herran ristillä osoittama armo, samoin kuin oma elämänristimme, tuo varjona seuraava vaivamme, auttavat meitä näkemään itsemme oikein. Oikein suhteessa Jumalaan ja oikein suhteessa kohtaamiimme ihmisiin. Niiden läpi elämää katsellen me osaamme ehkä olla enemmän ihmisiä ihmisten rinnalla ja armahdettuja kristittyjä toisten armahdettujen Jumalan lasten rinnalla. Ei heidän yläpuolellaan eikä alapuolellaan, vaan samalla viivalla, kaikessa samalla tavalla armon varassa eläen. Kun oman elämänhallinnan, menestymisen ja hyvyyden harhat karsiutuvat omaan sydämeen tutustumisen myötä ja kun elämä riisuu meitä omalla, vastustamattomalla tavallaan ylpeydestämme, meissä saattaa alkaa näkyä enemmän armahdetun ihmisen piirteitä. Ehkä hurskastelukin harvenee, vaikka emme siitä kokonaan eroon pääsekään.