Odotan innolla tulevaa kahdenkeskistä iltaa tänään!
Lapset muualla omissa menoissaan, me kahden miehen kanssa pitkästä aikaa. Grillataan, jutellaan, pullo hyvää ja täyteläistä punaviiniä, huomisen päivän pienen päiväreissun suunnittelua, ja tietysti rakastelua. Tämä on täyttä elämää, olen niin kiitollinen kun saan rakastaa ja olla rakastettu! Soisin tämän kaikille pareille, sillä jokainen parisuhde kaipaa välillä ihan kahdestaan oloa. Yhdessäolomme kestänyt jo runsaat kaksikymmentä vuotta!
Kommentit (22)
Kuulostaa ihanalta. Onnittelut pitkän suhteen johdosta! :) Minäkin vietän tänään kahdenkeskisen päivän seurustelukumppanini kanssa. Odotan jo innolla ja toivon että olen onnellisessa suhteessa vielä 19 vuoden päästä.
Jokainen parisuhde kaipaa välillä kahdestaan oloa?
Kukin tavallaan. Minä en katsoisi edes olevani parisuhteessa, jos suurin osa illoista ei olisi kahdenkeskistä aikaa.
Koska olette viimeksi viettäneet illan kahdestaan?
Tarkennan nyt vielä, ettei tule väärinkäsityksiä. Olen kanssasi ihan samaa mieltä. Minusta tuo on juuri sitä täyttä elämää, varmaankin parasta mitä elämällä on ihmiselle tarjota. Siksi tuntuukin niin omituiselta, että se olisi jonkun elämässä poikkeustilanne, erityinen tapaus. Kyllä ainakin minun onnellisuudestani lohkeaisi iso osa pois, jos tuollainen ilta onnistuisi esimerkiksi vain pari kertaa kuukaudessa. -3
Vierailija kirjoitti:
Jokainen parisuhde kaipaa välillä kahdestaan oloa?
Kukin tavallaan. Minä en katsoisi edes olevani parisuhteessa, jos suurin osa illoista ei olisi kahdenkeskistä aikaa.
Koska olette viimeksi viettäneet illan kahdestaan?
No jaa, kun on noita lapsia nyt tullut hankittua niin harvemmin tulee oltua iltaa kahdestaan.
Voi ei, ja tänään alkaa just ne em kisat!
Sori, ei pysty nyt keskittyy muuhun. Viini kelpaa, mutta kaljat on jo kylmässä.
Mies.
Mahtavaa! Ihana kuulla, että olette onnellisia, ja että teillä on mahdollisuus viettää kahdenkeskistä aikaa. Me olemme olleet naimisissa 9 vuotta, lapsia on kaksi. Esikoisen syntymän jälkeen ei yhtäkään lapsivapaata iltaa/päivää, koska isovanhempia ei lasten kanssa oleminen kiinnosta, koska ovat niin "uupuneita" arjesta. Jep jep. Eli näillä mennään.
Oi, nauttikaa. Mä lämmitän mökillä takkaa villasukat rullalla ja mies hakkaa saunaan puita. Tunnelma on kun Lady Chatterleyn rakastajasta. Meilläkin jo 22 yhteistä vuotta takana ja vielä kipinät sinkoilee ja villasukat pyörii jaloissa:)
Vierailija kirjoitti:
Mahtavaa! Ihana kuulla, että olette onnellisia, ja että teillä on mahdollisuus viettää kahdenkeskistä aikaa. Me olemme olleet naimisissa 9 vuotta, lapsia on kaksi. Esikoisen syntymän jälkeen ei yhtäkään lapsivapaata iltaa/päivää, koska isovanhempia ei lasten kanssa oleminen kiinnosta, koska ovat niin "uupuneita" arjesta. Jep jep. Eli näillä mennään.
Voi ei. :( Oletteko ajatelleet lapsenvahdin palkkaamista? Ainakin meillä päin facebookin kirppiksillä ja puskaradiossa toimeliaat nuoret tarjoaa lapsenvahtipalveluja. :)
Kuulostaa ihan yhden tuttavapariskunnan tämän viikonlopun suunnitelmalta ja hehkutukselta, suhteen kestokin täsmää. Ainoa vaan, että heillä mies petti vaimoaan useamman kanssa ja nyt vaimo hemmottelee miestään tällaisilla viikonlopuilla ja hyvällä seksillä. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mahtavaa! Ihana kuulla, että olette onnellisia, ja että teillä on mahdollisuus viettää kahdenkeskistä aikaa. Me olemme olleet naimisissa 9 vuotta, lapsia on kaksi. Esikoisen syntymän jälkeen ei yhtäkään lapsivapaata iltaa/päivää, koska isovanhempia ei lasten kanssa oleminen kiinnosta, koska ovat niin "uupuneita" arjesta. Jep jep. Eli näillä mennään.
Voi ei. :( Oletteko ajatelleet lapsenvahdin palkkaamista? Ainakin meillä päin facebookin kirppiksillä ja puskaradiossa toimeliaat nuoret tarjoaa lapsenvahtipalveluja. :)
Ohis mutta kuka ihme ottaa facebookista jonkun tuikituntemattoman lapsenvahdiksi?
Meilläkin näitä iltoja on, tosin aina ne eniten suunnitellut ja mietityt menevät jollain tavalla pieleen, kai ne odotukset lataa tietylle illalle ja sit pettyy. Mutta ollaan opittu pitämään sellaisia koti-iltoja toistemme kainalossa ilman kummempia kommervenkkejä ihan keskellä viikkoakin, piristää kummasti. :) Tosin meillä ei ole alle kouluikäisiä enää talossa, eli siten helpompaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mahtavaa! Ihana kuulla, että olette onnellisia, ja että teillä on mahdollisuus viettää kahdenkeskistä aikaa. Me olemme olleet naimisissa 9 vuotta, lapsia on kaksi. Esikoisen syntymän jälkeen ei yhtäkään lapsivapaata iltaa/päivää, koska isovanhempia ei lasten kanssa oleminen kiinnosta, koska ovat niin "uupuneita" arjesta. Jep jep. Eli näillä mennään.
Voi ei. :( Oletteko ajatelleet lapsenvahdin palkkaamista? Ainakin meillä päin facebookin kirppiksillä ja puskaradiossa toimeliaat nuoret tarjoaa lapsenvahtipalveluja. :)
Ohis mutta kuka ihme ottaa facebookista jonkun tuikituntemattoman lapsenvahdiksi?
Luonnollisesti suositukset pitää kysyä. Itse asun pienehköllä paikkakunnalla jossa kaikki melkein tuntee toisensa niin on helppo selvittää luotettavuus.

Isommissa kaupungeissa tuskin toimii näin, joten varmaan joku ihan yritys olisi paljon luotettavampi vaihtoehto.
Uuuu, ihanaa viikonloppua ap! Meillä se on tiedossa juhannuksena, kokonaista 3 päivää vuokramökillä järven rannassa. Pääosassa saunominen, grillaaminen, toivottavasti kalojen savustaminen (jos Ahti suo antejaan), läheisyys ja tietysti paljon hyvää seksiä. Me olemme olleet yhdessä 28 v. Ja edelleen on kivaa kahdestaan, toki perheelläkin, mutta kahdenkeskiset pikkulomat ovat kyllä juhlaa! Ja edelleen nautitaan toisistamme kaikintavoin.
Ihmetyttää aina noi oudot kommentit: Ei seiso, minkä ikäsiä ootte. Iästä viis ja seisoo siis. Pitkät suhteet on ilmeisesti monille ihan saavuttamaton satu. Rakkaus ja huumori kantaa suhdetta pitkälle. T:10
Vierailija kirjoitti:
Mahtavaa! Ihana kuulla, että olette onnellisia, ja että teillä on mahdollisuus viettää kahdenkeskistä aikaa. Me olemme olleet naimisissa 9 vuotta, lapsia on kaksi. Esikoisen syntymän jälkeen ei yhtäkään lapsivapaata iltaa/päivää, koska isovanhempia ei lasten kanssa oleminen kiinnosta, koska ovat niin "uupuneita" arjesta. Jep jep. Eli näillä mennään.
Miksi ette vuorottele jonkun kaveriperheen kanssa? Kerran kuukaudessa teidän lapset kaverilla ja päinvastoin, siitä olisi iloa molemmille perheille ja lapset viihtyisi keskenään niin hyvin, ettei siitä ole vaivaa.
Ai kun kiva. :) Nauttikaa toisistanne!
Meilläkin on kahdenkeskinen viikonloppu tulossa, tosin huomenna nähdään kavereitakin. Suhdetta takana vasta vajaa kymmenen vuotta tosin, toivottavasti viihdytään yhtä hyvin vielä sen kahdenkymmenen vuoden jälkeenkin yhdessä.